-
Muutaman tunnin munakoisovuoka
Oikotietä onneen ei ole. Ei ainakaan munakoisojen kanssa, sen olen jo italialaisilta oppinut. Munakoisosta on kuin varkain tullut lempikasvikseni, mutta sen laittaminen vaatii hieman viitseliäisyyttä. Itse en osaa siitä mitään tehdä, koska minulla ei ole kärsivällisyyttä, mutta meillä onneksi Signore hoitaa kokkaamiset. Hänen tekemänsä munakoisovuoka on meillä koko perheen lempiruokia. Olen jo useasti kirjoittanut napolilaisesta keittiöstä (kahvikulttuurista, katuruoasta, jouluruoasta), joten viimeviikkoisen napolilaisen Elena Ferranten jälkeen suuntaan katseeni nyt Napolia laajemmalle: koko Campanian maakuntaan ja Etelä-Italiaan yleisemminkin. Sieltä on kotoisin Suomessakin jokseenkin tunnettu munakoisovuoka parmigiana di melanzane, joka sisältää yksinkertaisuudessaan vain munakoisoa, öljyä, tomaattia, basilikaa, valkosipulia, parmesaania ja mozzarellaa. Klassikkoreseptin äärellä päästään jälleen kiistelemään monestakin seikasta: Tuleeko tomaattikastikkeeseen pieneksi hienonnettua sipulia?…
-
Kuuluisat sipulit punaviinissä
Certaldon pikku kaupunki Toscanassa on kuuluisa kahdesta asiasta: kirjailija Giovanni Boccacciosta ja – sipulista. Sipulin, kuuluisan Certaldon punasipulin, merkitystä ei sovi vähätellä: punasipuli komeilee jopa Certaldon vaakunassa. Kirjoitin Boccaccion Decameronesta viime viikolla, ja nyt on sen toisen kuuluisan certaldolaisen vuoro. Punasipuli on erityisen maukasta juuri Certaldossa, jossa sitä kasvaa pari eri lajiketta. Certaldon punasipulin erityinen maukkaus on tunnettu jo vuosisatoja, ja maininta siitä löytyy itse Decameronen (1349–1353) kuudennen kirjan kymmenennestä kertomuksesta, joka kertoo munkkiveli Cipollasta (cipolla = sipuli): Kuten ehkä olette kuulleet puhuttavan, sijaitsee Firenzen alueella Elsa-laaksossa Certaldo-niminen kylä. Vaikka se on pieni, asui siellä aikoinaan ylhäistä ja varakasta väkeä. Koska täällä oli siis hyvät laitumet, oli San Antonion luostarin…
-
Köyhän keittiön kasviskeitto
Joskus kannattaa nyhjästä tyhjästä. Näin on varmaan ajatellut sekin italialainen mamma, joka on aikanaan kehitellyt keiton nimeltä keitetty vesi – acquacotta. Toisinaan on tietysti myös pakko nyhjästä tyhjästä, ja niin on syntynyt esimerkiksi italialainen cucina povera eli köyhä keittiö, jossa köyhää on kaikki muu paitsi maku. Ella Kannisen Toscana mielessäni selailin netissä toscanalaisia cucina poveran reseptejä. Huomioni kiinnitti ankeaakin ankeammin nimetty acquacotta. ”Keitetty vesi” ei tuo vettä kielelle, mutta reseptin tarkempi tutkailu paljasti, että kyseessä on varsin herkullisen kuuloinen toscanalainen kasviskeitto, ja pyysin Signorea tekemään sitä meille harvinaisen pakkaspäivän kunniaksi. Ella Kanninen kuvailee toscanalaista ruokaa Ellan Toscana -kirjassa näin: Toscanalainen keittiö on kuuluisa yksinkertaisista ja maistuvista ruoista. – – Toscanalainen…
-
Rieska ripiena eli täytetyt rieskat
Oivalluksia suomalais-italialaisesta keittiöstä: kotoisasta rieskasta syntyvät myös romagnalaishenkiset täytetyt rieskat. Idea rieskoihin tulee Emilia-Romagnan maakunnan täytetystä piadina-leivästä. Täytetyt rieskat kulkevat meidän perheessämme niin italiaksi kuin suomeksi aivan itsekeksityllä nimellä rieska ripiena. Ripiena tarkoittaa täytettyä, ja näköjään suomen sana rieska on feminiinisukuinen. (Ja parempi tämä yksikkömuoto kuin monikko rieske ripiene? Tai jopa riesche ripiene?) Viimekertaisessa kirjapostauksessa Sydän oli minun, ja sydän menee nyt Suomelle ja Italialle, joiden välisiä suhteita on syytä vaalia paitsi kirjoittamalla myös keittiössä. On turha lähteä vertailemaan suomalaista ja italialaista ruokaa, kun molemmista voi ottaa parhaat päältä, joskus siis samanaikaisestikin. Emilia-Romagnan maakunnan Romagnan puolen alue on tunnettu piadina-leivästä. Sen välistä löytyy usein parmankinkkua, squacquerone-juustoa (oli pakko googlettaa sanan…
-
Voimistava kukkakaalisalaatti
Ja jälleen ollaan Napolissa! Napoli nyt vaan on aikamoinen ruoka-aarreaitta, ja sieltä tulee Italian nykykirjallisuuden supertähti Elena Ferrante, josta jälleen kerran kirjoitin uusimmassa kirjapostauksessani. Aiemmin olen kirjoittanut napolilaisesta katuruoasta täällä ja kahvikulttuurista täällä. Näin joulun ja uudenvuoden välipäivinä voi tehdä mieli jotain kevyttä ja ihan muuta kuin jouluruokaa. Esittelenpä nyt kuitenkin erään napolilaisen jouluruoan, jota tarjoillaan pöydässä myös uutenavuotena. Kyseessä on insalata di rinforzo eli voimistava salaatti. Innostuin nimestä heti: se kuulosti mielessäni kovin henkistyneeltä ja jopa voimauttavalta. Signore kuitenkin toppuutteli minua: salaatti ei voimista tai vahvista syöjäänsä vaan ruokalajia, jonka kanssa sitä syödään. Kyseessä on siis contorno eli lisuke, jossa pääraaka-aineena on kukkakaali. Tavallaan tämä kukkakaalisalaatti muistuttaa rosollia, joten…
-
Oscarin arvoinen tomaattikastike pastalle
Tomaattikastike pastalle on asia, jota minun oli suomalaisena aluksi vaikea ymmärtää tutustuessani paremmin italialaiseen keittiöön. Miksi tehdä jotakin niin tylsää, kun pastaanhan voi laittaa mitä vain? Sitä paitsi tomaatti on usein vetistä ja mautonta. Vähintään pitää joukkoon murustella vaikka fetaa! Italialainen taas ei ymmärrä, mitä tekemistä kreikkalaisella juustolla on pastassa. (Appivanhempani eivät muuten edelleenkään tiedä, mitä feta on, vaikka on se heille monta kertaa yritetty selittää. Se on heidän häviönsä, sillä fetallakin on todellakin paikkansa!) Huolellisesti tehty tomaattikastike kaipaa vain kärsivällisyyttä ja hyvät raaka-aineet. Ja siinäpä se. Kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini keittiössä, ja minun on ollut vaikea myöntää, että kymmenessä minuutissa ei voi saada aikaan samaa makua kuin tunnissa. Tai…
