-
Salaperäinen farrosalaatti
Uusi vuosi alkaa mysteerillä: mitä oikein on farro? Olen silloin tällöin törmännyt italiankielisissä resepteissä farroon, ja olen ulkomuodon perusteella kuvitellut sen olevan spelttiä. Jossain vaiheessa sitten tajusin, että spelttihän on italiaksi spelta. Eli mitä siis on farro? Salaperäisistä etruskeista ja heidän ruoastaan lukiessani kohtasin jälleen farron. Farrosalaatti oli kuulemma yksi etruskeille tyypillisistä ruokalajeista, samoin farrokeitto, johon usein yhdistettiin myös palkokasveja. Farro on ikivanha vilja, nykyvehnän edeltäjä, jonka jyviä voi käyttää esimerkiksi riisin ja ohran tapaan. Farrosta on kuitenkin vaikea löytää kovinkaan paljon tietoa suomeksi. Minulle oli aluksi epäselvää sekin, mikä farro on suomeksi – mutta se on siis sama farro kuin italiaksikin (ja englanniksi). Netin syövereistä löytää eri kielillä paljonkin väittelyä…
-
Kotikulmien kurpitsapiirakka
Viime viikolla Keskipäivän aave johdatti ajatukseni aaveisiin ja Halloweeniin. Kun taas mietin Halloweenia ja ruokaa, ajatukseni alkavat tietenkin askarrella kurpitsassa. Iso kurpitsa on harmillisen hankalasti käsiteltävä raaka-aine (tosin veitset ja veriset irtokädetkin kuuluvat Halloweeniin?!) mutta onneksi myös ilahduttavan monipuolinen. Esimerkiksi kurpitsapiirakka voi olla niin makea kuin suolainenkin. Italialainen keittiö on käsittämättömän monipuolinen, kuten olen jo useasti maininnut. Tämänpäiväinen suolainen kurpitsapiirakka on esimerkki siitä: tätä yksilöä tavataan ainoastaan Genovan läntisissä osissa Sestri Ponentessa, Peglissä, Pràssa ja Voltrissa. Minä söin sitä ensimmäisen kerran Signoren kotikaupunginosan Voltrin pienessä yli satavuotiaassa leipomo Da ’Nestossa pienen vicolon kulmassa ja olin myyty. Piirakalla on outo nimi: farinata di zucca eli kurpitsa-farinata. Olen kirjoittanut genovalaisesta kikhernejauhoista tehdystä…
-
Lomasaaren linssikeitto
Linssikeitto tuntuu nykyään olevan yksi uusista arjen perusruoista: nopea, helppo ja vieläpä edullinen ruoka. Meilläkin arjen yhtenä luotettuna pikareseptinä on linssikeitto, johon tulee punaisia linssejä, tomaattimurskaa, kookosmaitoa ja currytahnaa. Se on lautasilla puolessa tunnissa ja maistuu kaikille. Linssit ovat käytetty raaka-aine myös Italiassa, etenkin Keski-Italian alueella. Sain viimeksi lukemastani Matkakirjeitä-kirjasta pakkomielteen pienestä Tyrrhenanmeren Ponzan saaresta. Kirjassa kuvattiin saaren vuosisataisia perinteitä, kallioita, luolia ja turkoosia vettä, joihin ihastuin. Aloin selvitellä, millaista ruokaa Ponzassa syödään ja törmäsin ponzalaiseen linssikeittoon. Ei ehkä tyypillisintä saaristolaisruokaa? Kun sitten etsin internetin syövereistä keiton ohjetta, törmäsin aina oikeastaan vain yhteen ja samaan reseptiin (esimerkiksi tällä ponzalaisella sivustolla), joten päätin kokeilla sitä. Keitto oli nopea valmistaa, aineosia on…
-
Vihainen penne – penne all’arrabbiata
Kesän kunniaksi julkaisen vielä toisen yksinkertaisen pastaklassikon reseptin. Kesäkuussa oli aglio, olio e peperoncino, jossa yksinkertaisuus on viety huippuunsa, nyt tomaattipohjainen klassikko penne all’arrabbiata, joka ei sekään ole monimutkainen. Penne all’arrabbiata muistui mieleeni Guccin perijättären muistelmia lukiessani. Kyseinen ruokalaji on Patricia Guccin äidin Bruna Palombon bravuuri. Hän on tyttärensä mukaan myös muuten erinomainen kokki. Mamman ja nonnan ruoat ovat tunnetusti maailman parhaita – missä päin maailmaa tahansa. Arrabbiata kääntyy suomeksi suuttuneeksi tai vihaiseksi. ”Vihaisuus” tulee chilistä, joka persiljan ohella erottaa kastikkeen yksinkertaisesta italialaisesta tomaattikastikkeesta. Vihaa ja riitoja on valitettavasti paljon myös Guccin suvun historiassa. Toisaalta perheen tarinaan mahtuu myös rakkautta, jota italialaiseen tapaan osoitetaan läheisille erityisesti hartaudella itse laitetulla ruoalla.…
-
Pantellerian perunasalaatti
Rakastan kapriksia. Tätä en olisi aikanaan kuvitellut koskaan sanovani, mutta totta se on. Rakastan kapriksia pizzassa ja pastassa, ja perunasalaatti ei ole nykyään mitään ilman niitä. Italialainen keittiö on saanut minut arvostamaan tuota pientä, kurttuista, vaatimatonta helmeä. Viimeksi kirjoitin kaikesta, mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Tai no, mitä Saku Tuominen on oppinut – mutta olen minäkin jotain, esimerkiksi juuri kapriksista. Sakulla ja minullahan on samanlainen kapriskokemuskin, ja sitten hän sivistää minua lisää: ”Oli aika, jolloin yhdistin mielessäni kaprikset huonoihin salaatteihin. Sellaisiin, joissa oli siivu karambolaa ja muutama jättikapris. Kuinka kaukana ytimestä olinkaan. Kapris on kuivassa maassa, jopa kivimuureilla, viihtyvän kasvin avautumaton kukannuppu. Parhaat kaprikset tulevat usein Sisiliaa ympäröiviltä saarilta, legendaarisimpana…
-
Keskiyön spagetti: spaghetti aglio, olio e peperoncino
Suomessa on yöttömänä yönä tapana sihauttaa auki kylmä juoma ja nauttia ehkä vielä viimeisiä grilliherkkuja, mutta Italiassa on keskiyön aterioille ihan oma reseptinsä, vuodenajasta riippumatta. Juhla alkakoon -kirjan kesäjuhlista lukiessani huomioni kiinnittyi juhlan menuun. Megalomaanisten juhlien ohjelmassa oli kello 00.00 ”Keskiyön spagettiateria”. Kyseessä on spaghettata di mezzanotte, ja tarjolla oli epäilemättä kategorian klassikko aglio, olio e peperoncino. Olen ennenkin kirjoittanut italialaisten taidosta taikoa hyvää ruokaa tyhjästä, ja tässä ruokalajissa he ovat kehittäneet taidon ehkä huippuunsa. Keskiyön spagetti valmistuu helposti ja nopeasti vaikka yöllä, kun kaipaa pientä hiuko- tai huikopalaa. Se maistuu kuulemma myös erinomaisen hyvin ennen baariin lähtöä tai aamuyöllä kotiin päästyä. Loistavaa, tämä tapa voisi pelastaa monta suomalaista kesäyötä…
