Italia-vinkit
-
Paula Hotti: Mustia syntejä – Kahvilaesseitä
Kultturelli kohtaaminen, hemmotteluhetki yksin, iltapäiväkahvi ystävän kanssa, ehkä jopa treffit tai työhaastattelu, etätyöpiste. Millaisia näyttämöitä kahvilat ovat ihmiselämään? Kirjailija–matkatoimittaja Paula Hottin Mustia syntejä: Kahvilaesseitä (Avain 2020) on matka eurooppalaisiin kahviloihin ja niiden historiaan. Hotti vierailee kirjassa monissa kahviloissa Wienistä Helsinkiin ja tekee kahvikupposten ääressä huomioita ajasta, paikasta ja tavoista. Kirjassa historialliset faktat yhdistyvät kirjoittajan omiin pohdintoihin ja tunnelmiin. Kirjoitin Mustia syntejä -kirjasta jo kevään 2020 uutuuskirjat -postauksessa. Minulla ei ollut kirjan sisällöstä vielä tarkempaa tietoa, mutta uumoilin, että kirja käsittelisi myös Italiaa, jos kerran Euroopan kahviloissa liikutaan. Ja olin oikeassa! Italian kahvikulttuuri on omaleimaista; olen aiemmin kirjoittanut Torinon ja Napolin kahvikulttuureista, ja Hotti laajentaa tietämystäni nyt myös Venetsian ja Triesten…
-
Kevyttä kesälukemista: Nicolas Barreau: Pienten ihmeiden kahvila
Kumpi on romanttisempi: Pariisi vai Venetsia? Pienten ihmeiden kahvila sijoittuu näihin molempiin rakastavaisten kaupunkeihin. Nicolas Barreaun Pienten ihmeiden kahvila (Das Café der kleinen Wunder 2016, suom. Kristiina Vaara, Tammi 2020) on kevyt rakkausromaani, jossa sydämet särkyvät ja pamppailevat Venetsian tunnelmallisilla pikkukujilla ja kuppiloissa. Pienten ihmeiden kahvila on romanttista viihdekirjallisuutta, joka ei genrenä varsinaisesti kuulu omiin suosikkeihini. ”Törmäsin” kirjaan virtuaalisesti, kun kevään kirjastosulun aikaan selailin kirjauutuuksia ääni- ja e-kirjasovelluksessa. Olen todennut äänikirjojen olevan hieman hankala formaatti ainakin romaaneissa, joissa on useita kertojia tai muuten monimutkaisempia kerronnallisia ratkaisuja. Sen sijaan omaelämäkerrallinen kirjallisuus toimii äänikirjoissa mielestäni loistavasti, etenkin, jos lukijana on kirjoittaja itse. Tämän koronakevään äänikirjasuosikkeihini kuuluu Merete Mazzarellan omasta elämästä ammentava Varovainen…
-
Alberto Giuliani: Kuolemattomat – Onko kuoleman jälkeen elämää?
Ikiaikainen teema elämän rajallisuudesta on aina ajankohtainen. Onko kuolema lopullista? Saammeko vielä toisen mahdollisuuden? Kuolemattomat pohtii teemaa tieteen näkökulmasta. Alberto Giulianin Kuolemattomat (Gli immortali – Storie dal mondo che verrà 2019, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, Like 2020) on kirjoittajansa henkilökohtainen tarina ikuisen elämän etsimisestä. Löytöretki kuolemattomuuteen johtaa häiritseviin löytöihin ja ravisuttaviin ajatuksiin. Kuolemattomat on yksi tämän kevään uutuuskirjoista, joita käsittelin aiemmin tässä postauksessa. Itselleni myös sen kirjoittaja Alberto Giuliani on uutuus, en ollut hänestä aiemmin kuullutkaan. Hän on italialainen valokuvaaja ja toimittaja, ja Kuolemattomat on hänen henkilökohtainen tarinansa jonkinlaisesta neljänkympin kriisistä. Oman kuoleman pohtiminen vie hänet matkalle maailman ympäri. Vaikka nyt niin trendikäs tunnustuksellinen kirjallisuus yleensä minua kiinnostaakin, kuten täällä kirjoitin,…
-
Epäilyttävän hyvä aniskakku
Anis on voimakkaan makuinen mauste, joka jakaa mielipiteetkin voimakkaasti. Itse olen ajatellut, etten voi sietää anista, mutta päätin nyt kääntää kelkkani. Laskiaiskelkan nimittäin! Meillä Suomessa vietetään kohta laskiaista ja syödään pullia, mutta Italiassa vietetään karnevaaliaikaa ja syödään rasvassa kypsennettyjä meidän vappuisia munkkejamme ja tippaleipiämme muistuttavia erilaisia leivonnaisia. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kotoinen laskiaispulla voittaa italialaiset mauttomat karnevaali”herkut” mennen tullen. En muutenkaan pidä friteeratuista asioista, joten aloin etsiskellä jotain karnevaaliaikaan sopivaa muuta italialaista leivottavaa. Ja mitä löysinkään? Kaikkien rasvassa kypsennettyjen ja sokerissa kieriteltyjen erimuotoisten leivonnaisten (etsi Googlen kuvahausta ”dolci di carnevale”) keskellä oli vain yksi poikkeus: epäilyttävä aniskakku. Aloin kuitenkin lämmetä anikselle, kun aloin opiskella kakun historiaa: se syntyi 1400-luvun…
-
Eilen, tänään, huomenna – Sophia Lorenin omaelämäkerta
Tänään 85 vuotta täyttävä Sophia Loren on elänyt aikamoisen elämän, josta ei ole kummallisia vastoinkäymisiä ja yltäkylläistä glamouria puuttunut. Mitä hän itse kertoo elämästään? Sophia Lorenin Eilen, tänään, huomenna: omaelämäkerta (Ieri, oggi, domani. La mia vita 2015; suom. Linda Jokela 2015, Minerva Kustannus) julkaistiin Lorenin 80-vuotisjuhlan kunniaksi. Siinä Loren tekee vanhasta laatikosta löytyneiden kirjeiden ja valokuvien siivittämänä matkan muistoihinsa varhaislapsuudesta nykyiseen isoäidin elämään. Auguri, Sophia! Sophia Loren täyttää tänään 85 vuotta, ja juhlan kunniaksi päätin lukea hänen omaelämäkertansa uudestaan. Luin sen tuoreeltaan neljä vuotta sitten, mutta paljonkaan en siitä nyt muistanut. Kirja tuli taas mieleen, kun elokuva Eilen, tänään, huomenna (1963) tuli elokuussa Yleltä. Katsoin sen, tykkäsin kovasti ja…
-
Hämmentävän hyvä farinata
Farinata hämmentää: onko tämä leipää vai pannukakkua? Olen nähnyt suomalaisissa blogeissa, lehdissä ja keittokirjoissa jonkinlaisia versioita farinatasta nimillä ”kikherneleipä” ja ”kikhernepannukakku”. Kumpaa se sitten on? Hämmensin Signorea kysymällä, miten hän selittäisi ruokalajin olomuodon italiaksi. Hänkin hiljeni (se on harvinaista!). Ilmeisesti farinataa ei voi selittää, se pitää vain kokea. Farinata on tunnetuimpia genovalaisia katuruokia, kuten kerroin pienessä katuruokaoppaassa. Merenkulku ja elämä Genovan satamassa synnyttivät kaupungin katuruokakulttuurin, ja tarinan mukaan merellä on saanut alkunsa farinatakin. Tarina nimittäin kertoo, että farinata syntyi vahingossa vuonna 1284, kun vankeja kuljettanut genovalainen sotalaiva joutui myrskyyn, jonka pauhatessa lastina olleet kikhernejauhosäkit ja öljy sekoittuivat suolaiseen meriveteen. Myrskyn laannuttua tämä seos kuivui auringossa ja joku meni sitä sitten…
