Muut pääruoat
-
Vuoristolaisruokaa: juustoinen polenta
Lieden lämpö houkuttelee luokseen loppusyksystä. Totuuden nimissä ehkäpä myös hiilihydraatit ja rasva… Lokakuisena lohturuokana esittelen nyt varsin kaloripitoisen lämmikkeen: juustoinen ja voinen polenta polenta taragna on peräisin pohjoisen Lombardian vuoristoseuduilta. Vuoristoon minut vei – jälleen – Paolo Cognetti ja hänen kirjansa Suden onni. Kirjan päähenkilö Fausto oppii vuoristossa ”poistamaan tuoremakkarasta rasvaa, keskeyttämään pastan kypsymisen kylmällä vedellä ja ohentamaan öljyä rasvakeittimessä”. Ja mikä tärkeintä: ”että polentan hämmentäminen tuntikausia on ajanhukkaa: sen voi vain jättää hautumaan hiljaiselle tulelle, ja se kypsyy itsekseen”. Sitten kannetaan makkaroita ja polentaa pöytään. Juustoinen polenta polenta taragna (4 nälkäiselle henkilölle) Joudun välillä semanttiseen sokkeloon ruoasta kirjoittaessani. Polenta on esimerkki tästä: sana polenta viittaa sekä ruokalajiin että itse…
-
Rantapäivän klassikko: riisisalaatti
Italian-matkailija tarvitsee kunnon eväät. Italiassa kesäpäivän klassikkoeväs on riisisalaatti, jota pakataan rasioihin mukaan erityisesti rantapäivän lounaaksi. Se on helppotekoinen ruokalaji, joka syödään kylmänä ja joka on hellepäivään riittävän täyttävä ja suolainen. Mutta attenzione! Italialaiset kauhistuvat, jos heti syömisen jälkeen pulahtaa uimaan. Kun veri kiertää syömisen jälkeen erityisesti vatsan seudulla, päässä saattaa alkaa tuntua huimausta ja ruoansulatuskin kärsii. Löysin netistä jopa tarkkoja aikamääriä syömisen ja uimisen yhdistämiseen: raakojen vihannesten tai hedelmien syömisen jälkeen tarvitaan vain 30–40 minuutin lepo ennen uimista, mutta kypsennettyjen juustojen jälkeen varoaikaa tarvitaan jopa 4–5 tuntia. Ja lomailija kun olisi halunnut päästä aikatauluttamisesta ja kellon vilkuilusta eroon… Riisisalaatti on kuitenkin muuten melko vaaraton ja vaivaton ruokalaji, oma kesäpäivieni…
-
No onkos tullut kesä: calabrialaisen joulupöydän kukkakaalipihvit
Värikäs, valoisa ja vilkkuva italialainen joulu on monessa mielessä suomalaiseen hämärään ja hartaaseen jouluun hiljenemisen vastakohta. Aihe ansaitsisi ihan oman postauksensa, mutta esimerkin italialaisesta joulusta tarjoilkoot nyt Mezzogiornon eli ”Keskipäivän maan” aurinkoiset kukkakaalipihvit, joita tarjoillaan Calabriassa – kyllä vain – joulupöydässä. Aiemmin olen esitellyt blogissa napolilaisen joulupöydän kukkakaalisalaatin, joten tuo joulun varsinainen sesonkikasvis ei ole ennestäänkään tuntematon. Nyt, kun Etelä-Suomessakin saadaan joulukuussa ihailla oikeaa talven ihmemaata, kukkakaalipihvit ja -salaatit tuntuvat suomalaisen mielestä aivan sopimattomilta. No, laitetaan ohje talteen ensi kesää varten. Silloin muuttuu Suomikin ikuiseksi auringonpaisteeksi ja siispä todelliseksi Keskipäivän maaksi. Etelän joulupöydästä ei sortteja puutu ja uppopaistetut ruoat ovat erottamaton osa joulua niin Apuliassa kuin Calabriassakin eli siinä syvässä…
-
Mihin piparjuurta käytetään? Etelä-Italiassa ainakin munakkaaseen
Piparjuuri on minulle tuntemani vieras. Toki tunnen kasviksen ja sen pippurisen pistävän maun, mutta en oikeastaan osaa sanoa, mihin piparjuurta käytetään tai missä olen sitä edes syönyt. Mieleeni tulee vain sushi ja wasabi – mutta oikeassa wasabitahnassahan ei piparjuurta edes ole (useimmiten syömässäni kauppakeskus-sushissa tosin takuulla kyllä). Piparjuureen piti siis perehtyä paremmin nyt, kun on Suomessa sesonkiaikakin vielä käsillä. Voimakkaan makuinen piparjuuri sopii parhaiten pikantiksi piristeeksi rasvaisiin ja muuten raskaisiin ruokiin, esimerkiksi majoneesien ja kastikkeiden joukkoon. Ruokaohjeita etsiessäni törmäsin sopivasti viimeksi lukemani Tuntemani vieraat -romaanin tapahtumapaikan, Etelä-Italian Basilicatan alueen tyypilliseen ruokaan: piparjuurimunakkaaseen. Rafanata-nimellä tunnettu piparjuurimunakas sisältää munien ja piparjuuren lisäksi myös perunaa ja pecorinoa – hieman raskaahko ruoka siis tässäkin…
-
Oppeja italialaisesta keittiöstä: soffritto
Ylioppilaskoti sai minut pohtimaan omaa opintietäni italialaisessa keittiössä. Ja sehän on pitkä ja päättymätön taival. Ööö siis ne syö pizzaa ja pastaa?! on vaihtunut hieman syvällisempään ymmärrykseen italialaisesta ruokakulttuurista. Ja mikä parasta: syvällisempään makuun! Siinä yhtenä minulle ei-enää-niin-salaisena aseena toimii soffritto. Soffritto on ainesosa ja menetelmä Kun soffrittosta etsii suomeksi tietoa, sitä ei netistä kovinkaan paljon löydy. Pirkka-ruokalehdessä esiteltiin viime syksynä ”pangratto”, jota ripoteltiin ruoan päälle. En ollut koskaan kuullutkaan lehden esittelemästä ”leipämuru” pangrattosta, samantyylisestä pangrattatosta kyllä. Mietin, olisiko ruokatoimittajalla mennyt puurot ja vellit eli pangrattato ja soffritto sekaisin? (Olen huomannut, että ”pangrattoa” on näkynyt Pirkka-lehden jälkeen muuallakin suomenkielisissä ruokaohjeissa. Hesarissa taas viime syksynä ripoteltiin kovin italialaisen oloisen pastan päälle…
-
Linnustajan papupata
Tänään on sunnuntaipöydässä tarjolla linnustajan papupata, joka ei nimestään huolimatta sisällä lintuja eikä sitä linnustajaakaan. Toscanalainen fagioli all’uccelletto tarkoittaa kirjaimellisesti ”papuja pikkulinnun tapaan”, ja eikö ole melko loogista, että kyse ei silloin ole ainakaan linturuoasta? Papupata sisältääkin yksinkertaiseen toscanalaiseen tyyliin papujen lisäksi vain tomaattia ja yrttejä. Toisinaan siihen tosin lisätään myös makkaraa. Kirjoitin viime postauksessani poliittisen kirjallisuuden klassikosta Ruhtinaasta ja Niccolò Machiavellista, joka eli renessanssiajan Firenzessä. Machiavelli oli filosofi, valtiotieteilijä, virkamies ja kirjailija, joka harrasti antiikin kirjallisuutta, kapakoissa ja bordelleissa käymistä – ja linnustamista. Machiavelli on itse myös kirjoittanut linnustajista: hänen mukaansa he, kuten mitä tahansa muutakin ammattia edustavat hyveelliset ihmiset, soveltuvat hyvin armeijaan; Machiavelli arvosteli ankarasti palkkasotureita. Vaikka Machiavelli…
