-
Hullun hyvä hapankaalikeitto
Älkää ymmärtäkö väärin: en ole aloittanut uutta vuotta millään kaalikeittodieetillä, vaikka vuoden ensimmäiseksi ruokaohjeeksi tuleekin nyt hapankaalikeitto. Hapankaalikeitto voi kuulostaa ankealta, mutta kyseessä on todellinen nautinto! Antakaa, kun selitän. Olen vajaan seitsemän vuoden aikana esitellyt blogissani yli 120 italialaisen ruoan reseptiä. Blogini idea on tutustuttaa niin lukijat kuin itsenikin italialaisen ruoan monipuolisuuteen. En ole ottanut kirjoittamiseeni sellaista linjaa, että kaikki reseptit ovat uskomattomia ja niitä on kaikkien pakko heti kokeilla. Omat ruokasuosikkini olen jaotellut blogiin erikseen, ja siellä on ikilemppareita, joihin palaamme usein. Kaikki ruoat eivät kuitenkaan voi olla lempiruokia. Kaikki ruokaohjeetkaan eivät oikeasti ole ”maailman parhaita”, vaikka sellaiset eniten klikkauksia keräävätkin. Parhaus kaiketi on makuasia. Mutta! Sitten on joitakin…
-
Oliivitahna Rivieran oliiveista
Oliivipatee, oliivitahna, tapenade. Mitä näitä nyt on. Kaupan valmiit tahnat maistuvat minusta tunkkaisilta, mutta kun teimme itse kotona oliivitahnaa – vain kolmesta raaka-aineesta – lopputulos olikin kirpeän raikas ja koukuttava. Paahdoimme pannulla pari leipäviipaletta tahnan kaveriksi, jotta sain otettua postaukseen kuvan. Kummasti kuvan ottamisen jälkeen katosi kuitenkin koko leipä… ja sitä myöden oliivitahna. Purkin pohjat kaavimme vielä pastan joukkoon. Hölmöintä on se, että itse tehty oliivitahna valmistuu viidessä minuutissa. Kuka niitä kaupan tahnoja tarvitseekaan? Oliivitahna palautti minut muistoissani viime kesään ja Ligurian lämpöön. Sinne minut vei myös Pier Paolo Pasolinin kirja Pitkä hiekkainen tie. Pasolinin matka kulki ”San Remosta eteenpäin pitkin rannikkoa: polttavaa aurinkoa ja viilentävää pilviverhoa”. Kuljin sattumoisin kesällä…
-
Parsakaalilisuke: Oppeja italialaisesta keittiöstä, osa 2
Oppeja italialaisesta keittiöstä: melkein mikä tahansa maistuu paremmalta oliiviöljyllä, valkosipulilla ja chilillä maustettuna. No, mikä tahansa ylipäätään maistuu oliiviöljyllä, valkosipulilla ja chilillä maustettuna. Siitä olkoon esimerkkinä päivän resepti, parsakaalilisuke broccoli strascinati, erittäin vapaasti suomennettuna ”pannutetut parsakaalit”. Olen kertonut blogissa useasti ennenkin, että ruoanlaitossa kompastuskiveni oli pitkään ruokien maustaminen. Ajattelin, että maustaminen tarkoittaa ”mausteeksi” nimettyjen asioiden käyttöä ja pähkäilin, minkä purkin ja pussin sisältö sopii mihinkin. Italialaiseen ruokaan paremmin tutustuttuani tajusin, että maustaminen ei ole jokin irrallinen ja pakon edessä suoritettava temppu vaan että raaka-aineet itsessään maustavat ruoan – jolloin ruokaa ei oikeastaan tarvitse edes ”maustaa”. Mikä helpotus! Moniin italialaisiin ruokiin tuo makua soffritto, joka on sekin ollut tärkeä oivallus keittiössä…
-
Riisillä täytetyt tomaatit roomalaisittain
Viime viikolla oltiin Roomassa, joten tämäkin tie vie sinne. Riisillä täytetyt tomaatit ovat roomalaista kesäruokaa parhaimmillaan: helpot ja yksinkertaiset valmistaa kauden sesonkikasviksesta. (Vaikka hedelmähän tomaatti kasvitieteellisesti on.) Eikä haittaa sekään, että mukaan uuniin sujahtaa muutama peruna – se sopii Suomen kesään. Täytetyt tomaatit käyvät kevyestä kesälounaasta tai ne voi ottaa evääksi mukaan piknikille tai rannalle. Suomalainen tosin ei välttämättä miellä tämäntyyppistä ruokaa rantaevääksi; meillä näkee rannalla vesipullojen lisäksi lähinnä ehkä välipalapatukoita ja banaaneja. Italialaiset pakkaavat parhaimmillaan rantapäivään mukaan moniruokalajisen aterian lisäksi myös pöydät ja tuolit. Itse en ole tällaista ateriointia päässyt todistamaan, mutta stereotypia eteläitalialaisten perheiden rantapäivistä kaikkine mahdollisine paikalle raahattuine varuisteneen elää sitkeässä. Omia rantatuoleja, päivänvarjoja ja erilaisia aurinkotelttoja…
-
Kitkeränsuloinen sinfonia: punasikuri ja risotto
Punasikuri eli punasalaatti ei liene kovin juhlittu kasvis suomalaisissa ruokapöydissä. Punasikuri voi olla jopa puistattavan kitkerää, joten ei se ihan joka paikassa maistukaan. Toisaalta niin kovin makeaa elämää rakastavat italialaiset osaavat kuitenkin syödä kummallisen karvaitakin asioita, joista punasikuri on yksi hyvä esimerkki: siitä saa juustolla, voilla ja viinillä tainnuttamalla esimerkiksi aivan ihanaa, täyteläistä risottoa. Punasikuri on Veneton ylpeys Punasikuri on Italiassa sesongissa nyt loppuvuodesta ja vuodenvaihteessa, ja autenttisesti espoolaisesta automarketista ostettu yksilö paljastuikin olevan peräisin Italian Venetosta. Punasikuri on Veneton ylpeys, ja niitä on kahta erilaista tyyppiä. Meidän sikurimme oli tyyppiä precoce, joka on pyöreähkö, isolehtinen ja kitkeränmakuinen. Arvostetumpi versio on tardivo, jossa on kapeat ja pitkät, jopa lonkeromaiset lehdet,…
-
Vin brulé – Italian glögi
Kaupallinen jouluhössötys tuntuu alkavan vuosi vuodelta aiemmin – tänä vuonna näin kaupassa joulu- ja Halloween-koristeita rinnakkain. Siksipä nyt marraskuussa en vielä ota blogissa varaslähtöä mihinkään jouluresepteihin, vaan esittelen juoman, joka sopii joulunajan lisäksi aivan hyvin myös syksyyn ja talveen muutenkin. Vin brulé eli Italian versio glögistä olisi säälikin jättää pelkkään jouluun. Kirjoitin viime kerralla viinilukupiiristä ja viineistä – hyvistä viineistä. Sellaisia ei tietenkään kannata tuhlata tähän ohjeeseen. Baristanakin työskennellyt Signore paljasti, että eräässä ravintolassa oli tapana käyttää korkkivikaisia viinejä vin bruléhen… Vin brulé on maustettua ja melko makeaa, ”poltettua” (ransk. brûler) viiniä, joten kyllähän siinä maustaessa ja viiniä kuumentaessa viinin maku hieman peittyy tai ainakin muuttuu. Perus pöytäviini sopii tähän…
