-
Beatrice Salvioni: En pelkää mitään – Mistä on pienet tytöt tehty?
Beatrice Salvionin En pelkää mitään on tarkkanäköinen ajankuva 1930-luvun pohjoisitalialaisesta yhteisöstä, jossa etenkin naiseksi kasvamisen tila on ahdas. Nuorten Francescan ja Maddalenan ystävyys saa alkunsa dramaattisissa tapahtumissa, joiden jälkeen tarina vyöryy eteenpäin vimmaisena ja tyttöjen teot kapinallisina. Lähestyvän syksyn kunniaksi päästään kiinni blogin tämän vuoden ensimmäiseen romaaniin! Taisi olla jo aikakin. Kyse on tämän kevään uutuudesta, yhdestä keväällä ilmestyneistä italiasta käännetyistä romaaneista. Kuten olen jo aiemmin maininnut, en erityisemmin ole innostunut mistään lukemastani alkuvuoden Italia-uutuudesta, mutta luulen, että pikku hiljaa saan ainakin muutamista aikaan jonkinlaisen postauksen kuitenkin. En pelkää mitään on ollut jonkinlainen sensaatio, ja luin suomennoksen heti tuoreeltaan helmikuussa korkein odotuksin. Beatrice Salvioni oli Suomessakin käymässä kesällä. Kirja on…
-
Viola Ardone: Nimeni on Oliva Denaro – Minun nimeni, minun tarinani
Tositarinaan perustuva Viola Ardonen romaani Nimeni on Oliva Denaro kertoo nuoren tytön elämästä ja mahdollisuuksista 1960-luvun Sisilian vanhoillisessa kyläyhteisössä. Naisen oma ”kunnia” sanelee rakkauselämän ratkaisut, kun avioliitto tulee ajankohtaiseksi. Vaikka oma perhe olisi tukena, miten käy, kun muu yhteisö kääntyy omaa oikeuttaan hakevaa jäsentään vastaan? Nimeni on Oliva Denaro on tämän syksyn uutuuskirjoja. Pidin todella paljon Ardonelta aiemmin suomennetusta Lasten juna -romaanista. (Kommenttini tuosta kirjasta olikin päässyt Oliva Denaron kansiliepeeseen!) Siksipä minulla oli tälle Olivallekin aika korkeat odotukset, jotka eivät valitettavasti ihan täyttyneet. Mutta tietynlaisen jatkumon kirjat luovat: ne tuovat esiin Euroopan historian ehkä vähemmän kaunokirjallisuudessa käsiteltyjä tapahtumia lasten ja nuorten näkökulmasta. Eräs Lasten junan henkilöhahmoista esiintyy myös Oliva…
-
J. P. O’Connell: Hotelli Portofino – Rentoa rantalukemista Rivieralta
Brittiläisen J. P. O’Connellin Hotelli Portofino (Hotel Portofino 2021, suom. Nina Mäki-Kihniä, Bazar 2022) sijoittuu 1920-luvulle Mussolinin ajan Italiaan, luksuslomailusta tunnettuun Portofinoon, jonne brittiläinen perhe perustaa hotellin. Luksushotellin johtaminen, vaativat asiakkaat, mutkikkaat ihmissuhteet ja ahdistava poliittinen tilanne vievät perheen kuitenkin heti vaikeuksiin. Seurauksena on lukijaa viihdyttävä ihmissuhdesoppa, rahasotku ja pieni rikosjuonnekin. Hotelli Portofino on viime syksyn uutuuskirjoja. Törmäsin tosin siihen alunperin TV-sarjana, jota Yle on esittänyt (linkki Yle Areenaan, jossa sarjan toinen kausi on katsottavissa toistaiseksi). En ole katsonut sarjaa, mutta ajattelin, että kirjan voisin sentään lukaista – liikutaanhan siinä minulle Italian tutuimmissa maisemissa eli kuvankauniissa Liguriassa. Pikkuruisessa ja pittoreskissa mutta äh niin turistisessa Portofinossa olen käynyt tosin vain kerran…
-
Alba de Céspedes: Ylioppilaskoti – Kapinoivat naiset luostarissa
Italialais-kuubalaisen Alba de Céspedesin Ylioppilaskoti (Nessuno torna indietro 1938, suom. Toini Kaukonen, Otava 1943/2023) on kuvaus kahdeksan nuoren naisen kasvusta ja elämänvalinnoista fasismin ajan Italiassa. Naiset asuvat nunnaluostarin opiskelija-asunnossa, josta he kurkottelevat ulkomaailmaan aikalaistensa ankarasti tuomitsemillakin tavoilla. Ylioppilaskoti on tämän kevään uutuuskirjoja, vaikka oikeastihan kyse on jo vuonna 1943 ilmestyneen suomennoksen uusintapainoksesta. Viime vuonna ilmestynyt niin ikään uusintapainos de Céspedesin romaanista Kielletty päiväkirja (1952, suom. 1956) oli minulle mieleenpainuva ja puhutteleva lukukokemus, kuten ilmeisesti monelle muullekin, ja nyt Otava on halunnut nostaa de Céspedisia esille myös toisen romaanin verran. Hyvä niin! Ylioppilaskoti ei tosin ravistellut ainakaan tätä nykylukijaa lähellekään Kielletyn päiväkirjan tavoin, mutta lisäsi kyllä arvostusta rohkeaa de Céspedesia kohtaan…
-
Paolo Giordano: Ihmisruumis – Elävänä vai kuolleena?
”Tällä tavalla ihmisruumis siis menee rikki – –.” Paolo Giordanon Ihmisruumis (Il corpo umano 2012, suom. Helinä Kangas, WSOY 2014) kuvaa italialaisia sotilaita Afganistanissa. Elämä sotilastukikohdassa on eristäytynyttä ja monella tavalla räjähdysherkkää. Sotilaat etsivät paikkaansa ryhmässä, kaipaavaat siviilielämäänsä ja odottavat jotain tapahtuvaksi. Kun jotain sitten tapahtuu, paluuta tukikohdan turvaan ei enää ole. Ihmisruumis on viime vuosikymmeneltä, mutta erittäin ajankohtainen juuri nyt. Kun Afganistan on jälleen ollut uutisissa, Suomessakin on syksyn mittaan alettu käydä keskustelua suomalaisten sotilaiden kokemuksista Afganistanissa. Juuri näitä kokemuksia – ja niistä traumaattisimpia – Ihmisruumis kuvaa italialaisten sotilaiden näkökulmasta. 2000-luvulla Afganistanissa on kuollut yli 50 italialaissotilasta. Paolo Giordano taas on ajankohtainen tänä viikonloppuna. Hän nimittäin oli kansainvälisenä…
-
Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän – Taivaan nälkä
”Jokainen ihmisten välinen liitto on valon ja varjon liitto.” Paolo Giordanon Jopa taivas on meidän (Divorare il cielo 2018, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, Aula & Co 2021) on kertomus nuoruudesta, ystävyydestä, rakkaudesta ja vihollisuudesta. Kirjan nuoret Teresa, Bern, Tommaso ja Nicola etsivät paikkaansa ja yhteyttä toisiinsa. Nuoruuden innossaan ja idealismissaan he tulevat samalla sekaantuneeksi itseään isompiin ja vaarallisiin tapahtumiin. Jes, kerrankin onnistuin lukemaan jonkin uutuusteoksen ihan tuoreeltaan! Jopa taivas on meidän ilmestyi nyt elokuussa ja oli minulle syksyn odotetuin uutuuskirja. Se on aika tiiliskivi: melkein 600 sivua pientä pränttiä, mutta sen verran hyvin se piti otteessaan, että luin sen yhden viikonlopun aikana. Kirja oli vangitseva – sana, joka sopii myös…
