-
Täytetyt kasvikset alla genovese
Tässä reseptissä liikutaan sadonkorjuuajan ja ensi viikolla vietettävän hävikkiviikon välissä. Genovalaisittain täytetyt kasvikset – sipuli, kesäkurpitsa, paprika, munakoiso, miksei tomaattikin – ovat oiva loppusijoituskohde kuivahtamaan päässeelle leivälle. Lisäksi tarvitaan juustoa, kananmunaa ja hieman mausteita. Tuore meirami, italiaksi maggiorana, on tärkeä! Se on genovalaisen keittiön käytetyimpiä yrttejä. Täytetyt kasvikset ovat tyypillistä Italian Rivieran alueen ruokaa: samanlaisia mutta usein lihatäytteisiä olen nähnyt tarjoiltavan myös Ranskan Rivieralla. Italian puolella Liguriassa paikallisia liharuokia ei ole paljonkaan, mutta lihan sijaan cucina poveran eli köyhän keittiön kuivahtanut leipä on yllättävän täyttävä sisus kasviksille. Rivieran rannikolla on myös muita, valtion rajat ylittäviä ruokalajeja: ranskalainen kikhernejauhosta valmistettava socca muistuttaa Italian farinataa, ja Italian pissalandrea on läheistä sukua ranskalaiselle…
-
Nonna Pinan caponata
Tällä kertaa päästän irti sisilialaisen anoppini Giuseppinan, joka myös Nonna Pinana meillä tunnetaan. Nonna Pina on – tietenkin – erittäin taitava kokki, eivätkö kaikki italialaiset isoäidit ja anopit ole? Viime kesän Italian-matkalla vietin paljon laatuaikaa anopin keittiössä. Kaikilla perheenjäsenillä oli nonnalle omat toiveensa, mutta minulla toive numero uno oli nonnan sisilialainen kasvispata, caponata. Kunnon nonnien tapaan nonna Pinalla on oma salaisuutensa, jonka ansiosta hänen tekemänsä caponata on – luonnollisesti – maailman parasta. Nonna Pina kävi tänä syksynä meillä Suomessakin kokkailemassa, ja caponata oli jälleen toivelistan kärkipäässä. Sitä hän laittoi meillä kotikeittiössä, kun ruskan ihailulta ja pullakahveilta ehti. (Nonna Pina rakastaa kardemummaista pullaa, ja kardemummapussit ovatkin kätevän pieni ja kevyt Suomen-tuliainen, kun suuntaamme…
-
Oppeja italialaisesta keittiöstä, osa 1: soffritto
Ylioppilaskoti sai minut pohtimaan omaa opintietäni italialaisessa keittiössä. Ja sehän on pitkä ja päättymätön taival. Ööö siis ne syö pizzaa ja pastaa?! on vaihtunut hieman syvällisempään ymmärrykseen italialaisesta ruokakulttuurista. Ja mikä parasta: syvällisempään makuun! Siinä yhtenä minulle ei-enää-niin-salaisena aseena toimii soffritto. Soffritto on ainesosa ja menetelmä Kun soffrittosta etsii suomeksi tietoa, sitä ei netistä kovinkaan paljon löydy. Pirkka-ruokalehdessä esiteltiin viime syksynä ”pangratto”, jota ripoteltiin ruoan päälle. En ollut koskaan kuullutkaan lehden esittelemästä ”leipämuru” pangrattosta, samantyylisestä pangrattatosta kyllä. Mietin, olisiko ruokatoimittajalla mennyt puurot ja vellit eli pangrattato ja soffritto sekaisin? (Olen huomannut, että ”pangrattoa” on näkynyt Pirkka-lehden jälkeen muuallakin suomenkielisissä ruokaohjeissa. Hesarissa taas viime syksynä ripoteltiin kovin italialaisen oloisen pastan päälle…
-
Tuplasti hyvää: sardinialainen kasvispiirakka x2
Sardiniassa, ihanaa! Kiitos Antonella Aneddan, pääsen taas kurkistamaan sardinialaiseen keittiöön. Se on Suomessa aika vaikeaa, sillä sardinialaisia raaka-aineita ei täältä saa ja koko saaren ruokakulttuuri on muutenkin hyvin omaleimainen. Sardinialaisia kirjailijoitakaan ei varsinaisesti ole joukoittain suomennettu, joten nyt kun mahdollisuus tuli, piti ihan valmistaa ruokia kaksin kappalein: kasvispiirakka kahdella tavalla sardinialaisittain, prego! Sardinia on minulle todella mystinen paikka, joten saaren ruokakulttuurikin on jäänyt vähemmälle tutkimiselle. Olen kirjoittanut blogissa sardinialaisesta ruoasta vain kerran aiemmin. Silloinenkin ruokalaji oli hieman hankala, sillä siihen tarvittiin lampaanlihalientä, sardinialaista pecorinoa ja paikallista leipää. Monet sardinialaiset ruokakokeilut olen joutunut kotikeittiössä torppaamaan heti alkuunsa, koska oikeita raaka-aineita ei löydä Suomessa mistään – kuvaava esimerkki siitä, miten vaihtelevaa ”italialainen”…
-
Ribollita eli toinen kerta toden sanoo
Lämmin keitto viimeisiin viileisiin päiviin! Italialaiseen syksyyn ja talveen kuuluva ribollita sopinee Suomessa lämpötilojen puolesta vielä kevääseenkin. Viime viikonlopun räntäsateessa tämä ainakin lämmitti mukavasti. Ribollita eli ”uudelleen keitetty” on Suomessakin melko tunnettu toscanalainen kasviskeitto. Tai tunnettu on ainakin jonkinlainen versio siitä. Olen ennenkin kirjoittanut siitä, että italialaisten ruokien kohdalla ulkomailla tuntuu Vespa usein lähtevän ihan käsistä, ja ruokien joukkoon eksyy milloin mitäkin ei-niin-autenttista (ananasta ja ketsuppia en halua blogissani edes mainita). Välillä myös törmää kaikenlaisiin reseptivirityksiin, jotka ovat ”italialaisia”. Suosikkini on ehkä ”italialainen voileipäkakku”, sillä eihän Italiassa tunneta koko voileipäkakkua! (Che schifo on valitettavasti ollut ainoa saamani kommentti kyseisestä ruokalajista, joka kyllä maistuu minulle.) Mutta! Eipäs nyt naureskella suomalaisille. Reseptit…
-
Salaperäinen farrosalaatti
Uusi vuosi alkaa mysteerillä: mitä oikein on farro? Olen silloin tällöin törmännyt italiankielisissä resepteissä farroon, ja olen ulkomuodon perusteella kuvitellut sen olevan spelttiä. Jossain vaiheessa sitten tajusin, että spelttihän on italiaksi spelta. Eli mitä siis on farro? Salaperäisistä etruskeista ja heidän ruoastaan lukiessani kohtasin jälleen farron. Farrosalaatti oli kuulemma yksi etruskeille tyypillisistä ruokalajeista, samoin farrokeitto, johon usein yhdistettiin myös palkokasveja. Farro on ikivanha vilja, nykyvehnän edeltäjä, jonka jyviä voi käyttää esimerkiksi riisin ja ohran tapaan. Farrosta on kuitenkin vaikea löytää kovinkaan paljon tietoa suomeksi. Minulle oli aluksi epäselvää sekin, mikä farro on suomeksi – mutta se on siis sama farro kuin italiaksikin (ja englanniksi). Netin syövereistä löytää eri kielillä paljonkin väittelyä…
