Italia-vinkit
-
Sanremo on Italian Rivieran rennoin kaupunkikohde ja Italian ”pikku Nizza”
Sanremo on Italian puhutuin kaupunki juuri nyt. Viime yönä päättynyt Festival di Sanremo, Sanremon musiikkifestivaali, on megalomaaninen mediaspektaakkeli ja Euroviisuja edeltävä musiikkikilpailu, jota seuraa koko Italia. Moni ei ehkä tiedä, että Italian Rivieralla sijaitseva Sanremo on myös mahtava matkakohde. Italian Rivieralla riittäisi nähtävää koko ihmiselämäksi – lue blogista juttu Italian Riviera: Ligurian parhaat löydöt. Liguriassa on kaikkea: hiekkaisia ja kallioisia rantoja, värikkäitä kalastajakyliä, vehreitä ja karuja vuoria, sinisen eri sävyissä välkehtivä meri, hyvin säilyneitä keskiaikaisia kaupunkeja ja pääkaupungin Genovan loistoa ja rosoa. Nykyisin etenkin rannikon itäosissa on myös paljon turisteja, joita houkuttelee alueelle Italian suosituimpiin matkakohteisiin kuuluva Cinque Terre. Rentoa Riviera lifea etsivän kannattaakin suunnata mieluummin länteen. Uskallan väittää, että…
-
Joel Haahtela: Marijan rakkaus – Ajan ja kuvien takana
Mies ja nainen, ikuinen Rooman kaupunki, elämän mahdollisuudet ja mahdottomuus. Kirjalta puuttuu aloituslause, taideteokselta tekijä, kauan sitten alkanut rakkaustarina jäi kesken. Joel Haahtelan pienoisromaanissa Marijan rakkaus pohditaan olevan katoavaisuutta. MITÄ? Taidetta ja tuskailua Roomassa Mies ja nainen tapaavat Italiassa Triesten juna-asemalla. Molemmat ovat nousemassa Rooman-yöjunaan. Sattuma on melkoinen: he tapasivat viimeksi 25 vuotta sitten Prahassa Kafkan kotimuseossa kirjoituskoneen ääressä ja rakastuivat. Huuma päättyi kuitenkin lyhyeen, kun nainen häipyi sanaa sanomatta yhteisestä hotellihuoneesta eikä koskaan palannut. Nainen on Marija, Sarajevossa kasvanut taidehistorioitsija, mies Helsingissä asuva kirjailija. Kirjailija on teoksen minäkertoja. Alkaa yhteinen matka Roomaan ja myöhemmin Toscanaan. Kertoja hakee Roomasta inspiraatiota tuskaisesti etenevälle kirjaprojektilleen, Marija on salaperäisen työtehtävän perässä. Marija puhuu…
-
Suklaakaupungin suklaavanukas
Mieleeni painunut ravintolakokemus Torinosta: Oli aika valita jälkiruoka ravintolan listalta. Niin paikallisia kuin italialaiset ravintolat yleensä ovatkin, jälkiruokalistalta löytyy harmillisen usein aina vain samat tiramisut ja gelatot. Tällä kertaa pääsin kuitenkin yllättymään, kun oudon niminen bonèt kiinnitti huomioni. Nimi kuulosti ranskalaiselta, ja mutisin epävarmasti tilaukseni tarjoilijalle, joka sitten toisti sen minulle: bunet. Hups. Tietämykseni ohella ääntämyksenikin oli surkeaa. Ruokalistan kuvauksen perusteella odotin saavani eteeni suklaakakkua. Ensi lusikallisen jälkeen sain yllättyä toistamiseen: kyseessä olikin jonkinlainen suklaavanukas. Ei mikään lapsekas Jacky Makupala, vaan maussa erottui selvä mantelinen vivahde ja alkoholin pieni polte. Päällä oleva karamellikastike sopi täydellisesti yhteen hieman kitkerän kaakaon kanssa. Vanukkaan koostumus oli lohkeava, ja silkkisen suutuntuman jälkeen suussa rapsahtelivat…
-
Oliivitahna Rivieran oliiveista
Oliivipatee, oliivitahna, tapenade. Mitä näitä nyt on. Kaupan valmiit tahnat maistuvat minusta tunkkaisilta, mutta kun teimme itse kotona oliivitahnaa – vain kolmesta raaka-aineesta – lopputulos olikin kirpeän raikas ja koukuttava. Paahdoimme pannulla pari leipäviipaletta tahnan kaveriksi, jotta sain otettua postaukseen kuvan. Kummasti kuvan ottamisen jälkeen katosi kuitenkin koko leipä… ja sitä myöden oliivitahna. Purkin pohjat kaavimme vielä pastan joukkoon. Hölmöintä on se, että itse tehty oliivitahna valmistuu viidessä minuutissa. Kuka niitä kaupan tahnoja tarvitseekaan? Oliivitahna palautti minut muistoissani viime kesään ja Ligurian lämpöön. Sinne minut vei myös Pier Paolo Pasolinin kirja Pitkä hiekkainen tie. Pasolinin matka kulki ”San Remosta eteenpäin pitkin rannikkoa: polttavaa aurinkoa ja viilentävää pilviverhoa”. Kuljin sattumoisin kesällä…
-
Saku Tuominen: Kaikki mitä olen oppinut hyvästä viinistä
Saku Tuomisen Kaikki mitä olen oppinut hyvästä viinistä sukeltaa syvälle viinitynnyriin. Se tutustuttaa lukijan viinin laajaan maailmaan ja rohkaisee etsimään omaa viinimakua ja -filosofiaa. Kirja kysyy myös vaikeita kysymyksiä: Onko hyvää se, mistä itse pitää? Onko viini ”vain käynyttä rypälemehua”? Mitä viinistä pitäisi maistaa, miten sitä pitäisi kuvailla? Tarvitaanko viinin juomiseen ohjeita? Kaikki mitä olen oppinut hyvästä viinistä on tämän syksyn uutuuskirja ja jonkinlainen sisarteos Saku Tuomisen aiemmalle teokselle Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta, josta kirjoitin blogiinkin. Pidin ruokakirjan filosofiasta ja niin pidin tästä viinikirjastakin, paljon. Ohitin nopealla luvulla kaikki Burgundit, Bordeaux’t, Riojat, Moselit ja muut, sillä kirjassa on ilahduttavan paljon asiaa Italiasta. Ei ole kuitenkaan merkittävää, mistä viinialueista…
-
Italo Calvino: Marcovaldo eli Vuodenajat kaupungissa
Italo Calvinon novelleissa seikkailee Marcovaldo, hyvää tarkoittava mutta alati epäonnistuva köyhä sekatyömies. Ankea elämä kaupungin betoniviidakossa saa hänet etsimään kaupungista edes pilkahduksia luonnosta ja inhimillisyydestä. Harmi vain, että pilkahdus osuu aina hänen omaan nilkkaansa ja tarinat päättyvät tragikoomisesti. On kiinnostavaa, millä perusteella ihmiset valitsevat lukemansa kirjat. Onko töiden tai opintojen takia pakko, onko joku suositellut, onko vaellettu päämäärättöminä kirjastossa tai kirjakaupassa, onko seikkailtu somessa tai äänikirjasovelluksissa? Tällä kertaa valikoitui kirja ihan kantensa perusteella: kaunein aika syksystä alkaa olla käsillä, tämä puhutteli nyt juuri syys- ja lokakuun vaihteessa. Mietin tosin Italo Calvinoa myös kesällä lomaillessani Sanremossa, hänen kotikaupungissaan. Calvino (1923–1985) syntyi Kuubassa, mutta eli lapsuutensa Sanremossa, joka jäi elämään myös hänen…
