Kirjat
-
Saku Tuominen: Kaikki mitä olen oppinut hyvästä viinistä
Saku Tuomisen Kaikki mitä olen oppinut hyvästä viinistä sukeltaa syvälle viinitynnyriin. Se tutustuttaa lukijan viinin laajaan maailmaan ja rohkaisee etsimään omaa viinimakua ja -filosofiaa. Kirja kysyy myös vaikeita kysymyksiä: Onko hyvää se, mistä itse pitää? Onko viini ”vain käynyttä rypälemehua”? Mitä viinistä pitäisi maistaa, miten sitä pitäisi kuvailla? Tarvitaanko viinin juomiseen ohjeita? Kaikki mitä olen oppinut hyvästä viinistä on tämän syksyn uutuuskirja ja jonkinlainen sisarteos Saku Tuomisen aiemmalle teokselle Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta, josta kirjoitin blogiinkin. Pidin ruokakirjan filosofiasta ja niin pidin tästä viinikirjastakin, paljon. Ohitin nopealla luvulla kaikki Burgundit, Bordeaux’t, Riojat, Moselit ja muut, sillä kirjassa on ilahduttavan paljon asiaa Italiasta. Ei ole kuitenkaan merkittävää, mistä viinialueista…
-
Italo Svevo: Onnistunut kepponen
Onnistuuko 40 vuotta sitten kirjoitettu romaani tuomaan kirjoittajalleen vihdoin mainetta? Italo Svevon pienoisromaani Onnistunut kepponen esittelee kirjallisen kepposen kustannusmaailmasta. Lähestyvään Halloweeniin kuuluvat kepposet, ja Onnistunut kepponen esittelee yhden sellaisen. Tämä kepponen ei kuitenkaan ole mikään pikku jäynä, vaan kohteensa vähän pahemminkin raiteiltaan suistava ikävyys. Parempi olisi ollut keskittyä keräämään karkkia. Triesteläinen kirjailija ”Kyllä! Kepposelle naurettiin, ja siinä kaikki. Sille nauroivat kaikki ne, joiden ei tarvinnut itkeä. Tämän muistaessaan Mario äkkiä itki. Se oli kepposen laki.” Onnistunut kepponen sijoittuu ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Triesteen, historian heittelemään kaupunkiin, joka nykyisin kuuluu Italiaan. Trieste ei ole valikoitunut kirjan tapahtumapaikaksi sattumalta, sillä se oli kirjailija Italo Svevon (oik. Aron Hector (Ettore) Schmitz, 1861–1928) synnyinkaupunki, joka…
-
Italialaisia keittokirjoja: vertailussa kolme uutuutta
Italialaisia keittokirjoja on kirjoitettu kasoittain, onhan italialainen keittiö maailman rakastetuimpia. Otin vertailuun kolme viime vuosina Suomessa kirjoitettua uutuutta. Miltä näyttää italialainen ruoka suomeksi tulkittuna? Italialaisia keittokirjoja putkahtelee aina välillä uutuuskirjojen joukkoon, ja muutamana viime vuonna niitä on tullut uunista ulos useampia. Tämän syksyn uutuus on Sikke Sumarin ja Jaakko Luomasen Sikke ja Lieminen Toscanassa (Otava, 2025), jota käsittelin lyhyesti Syksyn 2025 uutuuskirjat -postauksessa. Päätin kuitenkin tähän postaukseen valita kolme viime vuosien muuta uutuutta: italialaisia keittokirjoja, jotka eivät keskity välttämättä mihinkään tiettyyn Italian alueeseen vaan esittelevät ruokaa ja ruokakulttuuria laajemminkin. Vertailun lyhyenä lopputulemana voisin sanoa, että jokainen näistä kirjoista on kivan erilainen. Ja itse asiassa: nämähän eivät ole italialaisia keittokirjoja vaan…
-
Italo Calvino: Marcovaldo eli Vuodenajat kaupungissa
Italo Calvinon novelleissa seikkailee Marcovaldo, hyvää tarkoittava mutta alati epäonnistuva köyhä sekatyömies. Ankea elämä kaupungin betoniviidakossa saa hänet etsimään kaupungista edes pilkahduksia luonnosta ja inhimillisyydestä. Harmi vain, että pilkahdus osuu aina hänen omaan nilkkaansa ja tarinat päättyvät tragikoomisesti. On kiinnostavaa, millä perusteella ihmiset valitsevat lukemansa kirjat. Onko töiden tai opintojen takia pakko, onko joku suositellut, onko vaellettu päämäärättöminä kirjastossa tai kirjakaupassa, onko seikkailtu somessa tai äänikirjasovelluksissa? Tällä kertaa valikoitui kirja ihan kantensa perusteella: kaunein aika syksystä alkaa olla käsillä, tämä puhutteli nyt juuri syys- ja lokakuun vaihteessa. Mietin tosin Italo Calvinoa myös kesällä lomaillessani Sanremossa, hänen kotikaupungissaan. Calvino (1923–1985) syntyi Kuubassa, mutta eli lapsuutensa Sanremossa, joka jäi elämään myös hänen…
-
Jukka Pakkanen: Italialaisia – Tuokiokuvia Italiasta
Jukka Pakkasen Italialaisia sisältää kolmisenkymmentä lyhyttä tarinaa Italiasta. Tarinat ovat inspiroituneet italialaisista elokuvista, urheilusta, taiteesta, historiasta, musiikista ja tunnetuista henkilöistä. Ne vangitsevat ohikiitäviä hetkiä kohtaamisista Italian monien kaupunkien kaduilla ja kuppiloissa. Jukka Pakkaselta julkaistiin juuri elokuussa Italiaan sijoittuva uutuusromaani Kadonneet lauseet (linkki kustantajan Aviadorin sivulle), jota käsittelin lyhyesti Syksyn 2025 uutuuskirjat -postauksessa. En itse asiassa ollut ennen näitä Italialaisia lukenut tuotteliaalta Jukka Pakkaselta mitään, vaikka esimerkiksi Helsingin Sanomat nosti muutama vuosi sitten Pakkasen syntymäpäivähaastatteluun Pakkasen Italia-yhteydet ihan otsikkoon asti: ”Kirjailija Jukka Pakkanen hurmaantui varhain italialaisuuteen: ”Kulttuurin syvyys, elämäntunne!”” Kulttuurin syvyyttä ja elämäntunnetta on Italialaisissakin. Syvyyttä jopa siinä määrin, että ensi vilkaisulta Italialaisia saattaa antaa itsestään aivan väärän kuvan. Matkalla faktassa…
-
Saila Susiluoto: Kehrä – Välitilan värttinä
Runoilija Saila Susiluodon Kehrä on paikoin proosarunoa lähestyvä matkakirja matkoista eri ajoissa ja (mielen)tiloissa. Kirjailija on matkustanut Italiaan kirjoittamaan, mutta työn alla olevaa tekstiä akuutimpiakin asioita pulpahtelee mieleen: pohdintoja maailman tilasta, kirjoittamisesta, perhesuhteista, menneestä maailmasta ja menetetyistä läheisistä, matkustamisen ja nykyisen elämäntapamme oikeutuksesta. Tällä teoksella on kiinnostava nimi, monimerkityksinen ja runollinen – sellainen itse teoskin on. Tuntuu, että kehrän pitäisi sytyttää aivoissa useampikin lamppu, mutta käykö niin? Kielitoimiston sanakirja määrittelee kehrän näin: ”1. vars. rukissa lankaa muodostava värttinäosa. 2. tekn. pyörivä kiekko, rulla tms. eril. koneissa. 3. kuv. Auringon, kuun kehrä kiekko. Päivän kultainen kehrä.” Lankoja tämäkin Kehrä kutoo, välillä auringon, välillä kuun valossa. Kehrässä kirjailija – vähemmän ja ehkä erityisesti enemmän Susiluoto itse –…
