Romaanit
-
Claudio Magris: Toinen meri – Kuka asettaa vapauden rajat?
Mitä vapaus tarkoittaa? Onko elämä yhteiskunnan ulkopuolella mahdollista? Claudio Magrisin Toinen meri (Un altro mare 1991, suom. Hannimari Heino, Impromptu Kustannus 2020) on kuohuvaan Eurooppaan sijoittuva aateromaani. Kuohuista nousevia monia teemoja yhdistää paikan ja rajojen hakeminen, kun yksilöt ja yhteiskunnat etsivät rajojen takaa uutta elintilaa. Kirja saatu kustantajalta – kiitos! Toinen meri on italialaista kaunokirjallisuutta julkaisevan Impromptu Kustannuksen tämän syksyn uutuus, ja sen on taidokkaasti suomentanut monesta yhteydestä tuttu Hannimari Heino. Uutuusromaanista ei kuitenkaan ole kyse, sillä Toinen meri ilmestyi italiaksi jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Aiemmin Claudio Magrisilta on suomennettu kolme teosta. Olen aiemmin sivunnut Magrista Kahvilaesseitä-postauksessa, jossa kerroin Magrisin kantakahvilasta Triestessä. Magris on epäilemättä kuuluisimpia triesteläisiä, ja olisikohan tämäkin…
-
Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin – Paloja yksinäisyydestä
Miltä yksinäisyys näyttää ja tuntuu? Entä jos yksinäisyys onkin osin oma valinta? Jhumpa Lahirin Missä milloinkin (Dove mi trovo 2018, suom. Helinä Kangas, Tammi 2020) kertoo yksin elävän naisen arkisesta elämästä arkisissa paikoissa: ruokakaupassa, uimahallissa, junassa. Arkisessa elämässä toistuvat samat paikat, joissa yksinäisellä on aikaa tarkkailla itseään ja muita. Tarina syntyy rivien välissä. Missä milloinkin on sukujuuriltaan intialaisen, Yhdysvalloissa kasvaneen ja nykyisin osittain Roomassa asuvan Jhumpa Lahirin ensimmäinen italiaksi kirjoittama romaani. Hatunnosto hänelle! Aiemmin Lahiri on kirjoittanut englanniksi ja voittanut monia kirjallisuuspalkintoja, muun muassa Pulitzerin. Kustannustoimittaja Sara Ehnholm Hielm on käsitellyt Lahirin tuotantoa ja suhdetta italian kieleen esseekokoelmassaan Ja sydän oli minun, jonka luin aiemmin, mutta johon nyt tämän Lahirin…
-
Alberto Moravia: Keskipäivän aave – Kuka parisuhteessa kummittelee?
Kun rakkaus muuttuu halveksunnaksi, parisuhteelta putoaa pohja ja unelmat särkyvät. Mikä pelastaisi parin kielteisten ajatusten kierteeltä? Alberto Moravian Keskipäivän aave (Il disprezzo 1954, suom. Kai Vuosalmi, Tammi 1956) on tutkielma eräästä avioliitosta 1950-luvun Rooman ja Caprin maisemissa. Elokuvakäsikirjoittaja Riccardo Moltenin avioliitto ja sen yhä pahenevat ongelmat kietoutuvat yhteen Odysseus-käsikirjoituksen kanssa. Avioliittokriisi ja elokuva saavat lopulta yllättävän loppuratkaisun. Lähestyvä Halloween vei ajatukseni aaveisiin ja tähän Moravian klassikkoon, joka oli minulta edelleen lukematta. Aiemmin olen kirjoittanut Moravian Kahdesta naisesta. Se kertoo sodasta eli ihmisistä poikkeusoloissa ja on siis aihepiiriltään hyvin erilainen kuin avioliittokuvaus Keskipäivän aave – ellei avioliittoa sitten pidetä poikkeusolona. Itse asiassa avioliittokriisikään tuskin on mikään poikkeusolo. Keskipäivän aave menee hyvin…
-
Rosella Postorino: Suden pöydässä – Mitä tekivät Hitlerin ruoanmaistajat?
Tällaisenkin osan voi nainen sodassa saada: valtion päämiehen ruoan maistaja. Voiko tehtävästä selvitä hengissä? Rosella Postorinon Suden pöydässä (Le assaggiatrici 2018, suom. Helinä Kangas, Bazar 2019) kertoo Hitlerin ruoanmaistajista, naisista, jotka joutuvat päivittäin uhraamaan henkensä ja terveytensä pitääkseen Hitlerin turvassa. Naisten välille syntyy ystävyyttä, mutta jokainen saa myös osansa sodan myrkyllisyydestä. Suden pöydässä on viime syksyn uutuuskirjoja ja ensimmäinen Calabriassa syntyneeltä Rosella Postorinolta suomennettu romaani. (Vähänpä on muuten calabrialaisia kirjailijoita käännetty suomeksi, en taida tietää ketään muuta. Ja asuuhan Postorinokin Roomassa ja on viettänyt lapsuutensa muualla; Calabria ei ole varmasti muutenkaan niin sanoakseni Italian kirjailijatiheintä aluetta.) Minulla oli kirja viime syksynä kirjaston varausjonossa, mutta en sitten kuitenkaan innostunut lukemaan sitä.…
-
Niccolò Ammaniti: Juhla alkakoon – Mitä tapahtuu, kun kesäjuhlat menevät överiksi?
Juhannuksena saattoi käydä niinkin, että juhlat lähtivät vähän käsistä. Siitä on varoittava esimerkki Niccolò Ammanitin romaanissa Juhla alkakoon. Niccolò Ammanitin Juhla alkakoon (Che la festa cominci 2009, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, Otava 2011) on absurdeja sävyjä saava kertomus roomalaismiljonäärin julkkisjuhlista, joita hämmentämään saapuu ryhmä saatananpalvojia. Kuulostaako pimeältä? Sitä se todella onkin. Niccolò Ammaniti on hyvin tunnettu nimi Italiassa niin kirjojen, TV:n kuin elokuvienkin puolelta. Suomessakin esitetään perjantaisin Ylellä jännityssarjaa Ihme (Il miracolo; katsottavissa Areenassa toistaiseksi), jonka Ammaniti on sekä ideoinut, käsikirjoittanut että ohjannut. Verta itkevästä madonnapatsaasta kertova sarja on kiinnostava, hyvin tehty ja sopivalla tavalla erikoinen. Ammaniti on myös voittanut arvostetun Premio Strega -kirjallisuuspalkinnon (josta olen kirjoittanut hieman enemmän täällä), mutta väittäisin,…
-
Kevyttä kesälukemista: Nicolas Barreau: Pienten ihmeiden kahvila
Kumpi on romanttisempi: Pariisi vai Venetsia? Pienten ihmeiden kahvila sijoittuu näihin molempiin rakastavaisten kaupunkeihin. Nicolas Barreaun Pienten ihmeiden kahvila (Das Café der kleinen Wunder 2016, suom. Kristiina Vaara, Tammi 2020) on kevyt rakkausromaani, jossa sydämet särkyvät ja pamppailevat Venetsian tunnelmallisilla pikkukujilla ja kuppiloissa. Pienten ihmeiden kahvila on romanttista viihdekirjallisuutta, joka ei genrenä varsinaisesti kuulu omiin suosikkeihini. ”Törmäsin” kirjaan virtuaalisesti, kun kevään kirjastosulun aikaan selailin kirjauutuuksia ääni- ja e-kirjasovelluksessa. Olen todennut äänikirjojen olevan hieman hankala formaatti ainakin romaaneissa, joissa on useita kertojia tai muuten monimutkaisempia kerronnallisia ratkaisuja. Sen sijaan omaelämäkerrallinen kirjallisuus toimii äänikirjoissa mielestäni loistavasti, etenkin, jos lukijana on kirjoittaja itse. Tämän koronakevään äänikirjasuosikkeihini kuuluu Merete Mazzarellan omasta elämästä ammentava Varovainen…
