Romaanit
-
Antonio Tabucchi: Taivaanranta – Murhamysteeri vai jotain muuta?
Ruumishuoneelle tuodaan tuntematon ruumis, jonka kohtalo ei kiinnosta ketään. Kuka hän on? Antonio Tabucchin Taivaanranta (Il filo dell’orizzonte 1986, suom. Liisa Ryömä, Tammi 1995) on mystinen murhamysteeri, matka muistiin, muistoihin ja motiiveihin. Murhan uhrin ohella siinä selvitetään murhan ratkojan menneisyyttä. Miksi niissä tuntuu olevan yhteneväisyyksiä? Kirjat voivat olla salaperäisiä kahdella tavalla: hyvällä tai huonolla. Hyvällä tavalla salaperäinen kirja jää kutkuttamaan mieleen ja pyörimään päähän – pitäisikö tämä ehkä lukea uudestaan? Huonolla tavalla salaperäinen kirja taas on jopa liian salaperäinen: lukemisen jälkeen olo on jopa välinpitämätön, kun ei päässyt hommaan lainkaan mukaan ja arvoitukset tuntuvat yhdentekeviltä. Pian unohtaa koko kirjaa koskaan lukeneensakaan. Liika mystisyys voi myös saada haukottelemaan siinä määrin, että…
-
Paolo Giordano: Ihmisruumis – Elävänä vai kuolleena?
”Tällä tavalla ihmisruumis siis menee rikki – –.” Paolo Giordanon Ihmisruumis (Il corpo umano 2012, suom. Helinä Kangas, WSOY 2014) kuvaa italialaisia sotilaita Afganistanissa. Elämä sotilastukikohdassa on eristäytynyttä ja monella tavalla räjähdysherkkää. Sotilaat etsivät paikkaansa ryhmässä, kaipaavaat siviilielämäänsä ja odottavat jotain tapahtuvaksi. Kun jotain sitten tapahtuu, paluuta tukikohdan turvaan ei enää ole. Ihmisruumis on viime vuosikymmeneltä, mutta erittäin ajankohtainen juuri nyt. Kun Afganistan on jälleen ollut uutisissa, Suomessakin on syksyn mittaan alettu käydä keskustelua suomalaisten sotilaiden kokemuksista Afganistanissa. Juuri näitä kokemuksia – ja niistä traumaattisimpia – Ihmisruumis kuvaa italialaisten sotilaiden näkökulmasta. 2000-luvulla Afganistanissa on kuollut yli 50 italialaissotilasta. Paolo Giordano taas on ajankohtainen tänä viikonloppuna. Hän nimittäin oli kansainvälisenä…
-
Natalia Ginzburg: Kieli jota puhuimme – Kieli joka meitä yhdistää
”Kuinka monta kertaa minä tämänkin tarinan olen kuullut!” Natalia Ginzburgin Kieli jota puhuimme (Lessico famigliare 1963, suom. Elina Melander, Aula & Co 2021) kuvaa torinolaista perhettä 1930–1950-lukujen Italiassa. Omaelämäkerrallisessa teoksessa Ginzburg kertoo lapsuudenperheensä värikkäästä vuorovaikutuksesta ja kiertelemättömästä kielenkäytöstä lämmöllä ja huumorilla. Tunteet kuumenevat välillä pienestä, vaikka samalla taustalla vaikuttavat myös suuremmat yhteiskunnalliset voimat. Natalia Ginzburg (1916–1991) oli 1900-luvun merkittävimpiä italialaisia kirjailijoita, ilman nais-etuliitettäkin. Siksi harmittikin, kun olin jotenkin onnistunut jättämään huomiotta tämän, hänen pääteoksenaan pidetyn romaanin suomennoksen, joka ilmestyi alkuvuodesta. Mannaggia, mannaggia. Sain tietää kirjasta vasta maaliskuussa, kun luin Suomen Kuvalehdestä Silvia Hosseinin arvion tästä. Jos Silvia tykkäsi, haluan tykätä minäkin! Mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä: kirjaston varausjono…
-
Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita – Säilyykö rakkaus yli sodan?
”Voiko tällaisina aikoina rakastaa? Tehdä lupauksia?” Anilda Ibrahimin Ajan riekaleita (L’amore e gli stracci del tempo 2009, suom. Helinä Kangas, Tammi 2013) on tarina rakkaudesta ja sodasta, rakkaudesta sodassa ja sodasta rakkaudessa. Sota erottaa jo varhaisina vuosina toisilleen lupautuneet Zlatanin ja Ajkunan, jotka haluavat pitää ikuisesti yhtä, vaikka toinen on serbi ja toinen albaani. Mutta särkeekö sota rakkauden ja lupauksen? Kesän klassikkoteeman jälkeen olen valinnut syksyyni vähän tuoreempaa luettavaa. Tammen keltaiseen kirjastoon päässyt Ajan riekaleita saattaisi tosin olla ehkä tuleva klassikko? Keltaisesta kirjastosta voi yleensä valita huoletta mitä tahansa luettavaksi (kerran lukupiirissämme valittiin seuraava luettava kirja juuri näin: silmät kiinni sormella tökäten johonkin listan kirjaan) ja tuloksena on onnistunut lukuelämys. Niin tälläkin kertaa. Anilda Ibrahimi…
-
Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän – Taivaan nälkä
”Jokainen ihmisten välinen liitto on valon ja varjon liitto.” Paolo Giordanon Jopa taivas on meidän (Divorare il cielo 2018, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, Aula & Co 2021) on kertomus nuoruudesta, ystävyydestä, rakkaudesta ja vihollisuudesta. Kirjan nuoret Teresa, Bern, Tommaso ja Nicola etsivät paikkaansa ja yhteyttä toisiinsa. Nuoruuden innossaan ja idealismissaan he tulevat samalla sekaantuneeksi itseään isompiin ja vaarallisiin tapahtumiin. Jes, kerrankin onnistuin lukemaan jonkin uutuusteoksen ihan tuoreeltaan! Jopa taivas on meidän ilmestyi nyt elokuussa ja oli minulle syksyn odotetuin uutuuskirja. Se on aika tiiliskivi: melkein 600 sivua pientä pränttiä, mutta sen verran hyvin se piti otteessaan, että luin sen yhden viikonlopun aikana. Kirja oli vangitseva – sana, joka sopii myös…
-
Giuseppe Tomasi di Lampedusa: Tiikerikissa – Ikuinen ja muuttumaton Sisilia
Ei mitään uutta Sisilian auringon alla? Giuseppe Tomasi di Lampedusan Tiikerikissa (Il Gattopardo 1958, suom. Tyyni Tuulio, WSOY 1959) sijoittuu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Sisiliaan, aikaan Italian yhdistymisen alla ja sen jälkeen. Se kuvaa Molempain Sisiliain kuningaskunnan romahtamista Salinan ruhtinasperheen näkökulmasta. Kirja koostuu kahdeksasta eri osasta, jotka kuvaavat eri ajanjaksoja osin eri henkilöhahmojen näkökulmasta. Tämä Tiikerikissa on ollut minulla projektina… pitkään. Se on klassikko, siinä on hienoja aineksia – ja minusta se on puuduttava. Se on todella puuduttava. Kun keväällä luin Eero Hämeenniemen Etelä-Italian matkoista ja hänen kotitalostaan, jossa aiemmin asui Tiikerikissan kirjoittaja Giuseppe Tomasi di Lampedusa, päätin vihdoin tarttua tiikerikissaa karvoista ja saada tämän kärsimyksen päätökseen. Tiikerikissa jatkaa…
