-
Kotikulmien kurpitsapiirakka
Viime viikolla Keskipäivän aave johdatti ajatukseni aaveisiin ja Halloweeniin. Kun taas mietin Halloweenia ja ruokaa, ajatukseni alkavat tietenkin askarrella kurpitsassa. Iso kurpitsa on harmillisen hankalasti käsiteltävä raaka-aine (tosin veitset ja veriset irtokädetkin kuuluvat Halloweeniin?!) mutta onneksi myös ilahduttavan monipuolinen. Esimerkiksi kurpitsapiirakka voi olla niin makea kuin suolainenkin. Italialainen keittiö on käsittämättömän monipuolinen, kuten olen jo useasti maininnut. Tämänpäiväinen suolainen kurpitsapiirakka on esimerkki siitä: tätä yksilöä tavataan ainoastaan Genovan läntisissä osissa Sestri Ponentessa, Peglissä, Pràssa ja Voltrissa. Minä söin sitä ensimmäisen kerran Signoren kotikaupunginosan Voltrin pienessä yli satavuotiaassa leipomo Da ’Nestossa pienen vicolon kulmassa ja olin myyty. Piirakalla on outo nimi: farinata di zucca eli kurpitsa-farinata. Olen kirjoittanut genovalaisesta kikhernejauhoista tehdystä…
-
Alberto Moravia: Keskipäivän aave – Kuka parisuhteessa kummittelee?
Kun rakkaus muuttuu halveksunnaksi, parisuhteelta putoaa pohja ja unelmat särkyvät. Mikä pelastaisi parin kielteisten ajatusten kierteeltä? Alberto Moravian Keskipäivän aave (Il disprezzo 1954, suom. Kai Vuosalmi, Tammi 1956) on tutkielma eräästä avioliitosta 1950-luvun Rooman ja Caprin maisemissa. Elokuvakäsikirjoittaja Riccardo Moltenin avioliitto ja sen yhä pahenevat ongelmat kietoutuvat yhteen Odysseus-käsikirjoituksen kanssa. Avioliittokriisi ja elokuva saavat lopulta yllättävän loppuratkaisun. Lähestyvä Halloween vei ajatukseni aaveisiin ja tähän Moravian klassikkoon, joka oli minulta edelleen lukematta. Aiemmin olen kirjoittanut Moravian Kahdesta naisesta. Se kertoo sodasta eli ihmisistä poikkeusoloissa ja on siis aihepiiriltään hyvin erilainen kuin avioliittokuvaus Keskipäivän aave – ellei avioliittoa sitten pidetä poikkeusolona. Itse asiassa avioliittokriisikään tuskin on mikään poikkeusolo. Keskipäivän aave menee hyvin…
-
Lomasaaren linssikeitto
Linssikeitto tuntuu nykyään olevan yksi uusista arjen perusruoista: nopea, helppo ja vieläpä edullinen ruoka. Meilläkin arjen yhtenä luotettuna pikareseptinä on linssikeitto, johon tulee punaisia linssejä, tomaattimurskaa, kookosmaitoa ja currytahnaa. Se on lautasilla puolessa tunnissa ja maistuu kaikille. Linssit ovat käytetty raaka-aine myös Italiassa, etenkin Keski-Italian alueella. Sain viimeksi lukemastani Matkakirjeitä-kirjasta pakkomielteen pienestä Tyrrhenanmeren Ponzan saaresta. Kirjassa kuvattiin saaren vuosisataisia perinteitä, kallioita, luolia ja turkoosia vettä, joihin ihastuin. Aloin selvitellä, millaista ruokaa Ponzassa syödään ja törmäsin ponzalaiseen linssikeittoon. Ei ehkä tyypillisintä saaristolaisruokaa? Kun sitten etsin internetin syövereistä keiton ohjetta, törmäsin aina oikeastaan vain yhteen ja samaan reseptiin (esimerkiksi tällä ponzalaisella sivustolla), joten päätin kokeilla sitä. Keitto oli nopea valmistaa, aineosia on…
-
Hannimari Heino ja Kristiina Wallin: Matkakirjeitä – Minne oikein olemme matkalla?
Matkakirjeitä kysyy aina ajankohtaisia kysymyksiä matkustamisesta. Miksi matkustamme? Mitä matkoilta haemme ja – ennen kaikkea – löydämme? Matkakirjeitä (Atena 2020) on kahden runoilijan, Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin, matkakirjeenvaihto. Kirjoittajat matkustavat Suomessa, Euroopassa ja mielessään ja tekevät matkan varrelta osuvia huomioita. Kirjeenvaihdosta syntyy kaunista ja universaalia pohdintaa matkustamisen merkityksestä kulttuurille ja ihmismielelle. Matkakirjeitä on tämän syksyn uutuuskirjoja. Hannimari Heino on minulle jo monesta yhteydestä tuttu runoilija ja italian kääntäjä, Kristiina Wallin uudempi nimi. Aiemmin Heino ja Wallin ovat kirjoittaneet 7yhdessä Puutarhakirjeitä. ”Kasvun ja lakastumisen” vaiheissa eletään nyt jo lakastumisen aikaa, joten Puutarhakirjeitä sopisi hyvin syyslukulistalle. Tämä Matkakirjeitä oli ainakin aivan ihastuttava lukukokemus! Aina matkalla jonnekin Matkakirjeitä matkaa Heinon ja Wallinin…
-
Surkean sienestäjän herkkutattirisotto
Meillä ihmisillä on kaikenlaisia harhaisia kuvitelmia itsestämme ja (unelma)elämästämme. Aina syksyn tullen kuvittelen kohta samoilevani sienimetsässä keräämässä satoa ihania pastoja, risottoja ja piirakoita varten. Ah, miten omavaraista ja tervehenkistä reippailua! Totuus on kuitenkin se, että näin ei tapahdu. Osittain laiskuudesta, osittain siksi, etten yksinkertaisesti tiedä, mistä lähteä liikkeelle. Pari vuotta sitten löysimme vahingossa hyvän, pienen sienipaikan, jossa kasvoi lähekkäin sekä kantarelleja että herkkutatteja, mutta seuraavana syksynä työkoneet olivat jyränneet paikan, ja sillä kasvoi vain asfaltti. Menetin taas toivoni ja motivaationi. Sieniretkeni menevät aina metsään, mutta ihan väärällä tavalla. Sienimetsään ajatukseni vei Italiassa ja Suomessa asuva Ella Kanninen, jonka uusimmasta kirjasta kirjoitin viimeksi. Monet asiat toki erottavat Suomea ja Italiaa, mutta…
-
Ella Kanninen: Minun Italiani – Pieniä tarinoita amoresta zuccheroon
Miten Italiassa ja italialaisten kanssa pärjää? Miksi Italia ihastuttaa ja raivostuttaa samaan aikaan? Voiko Italiaa selittää? Minun Italiani: Pieniä tarinoita amoresta zuccheroon (Tammi 2020) on kokoelma vuosia Italiassa asuneen suomalaisen toimittajan Ella Kannisen kokemuksista Italiasta ja italialaisista. Se on asiapitoinen, lämminhenkinen ja hauskakin kirja maasta ja ihmisistä, jotka Kannisen mukaan tuntuvat välillä jopa Suomen ja suomalaisten vastakohdilta. Ella Kannisen Minun Italiani on yksi tämän syksyn uutuuskirjoista. Kanninen näkyy tänä syksynä televisiossakin: Yle esittää parhaillaan Ellan matkassa -ohjelman uusintoja, ja sarja on katsottavissa myös Yle Areenassa toistaiseksi. Minun Italiani on Kannisen kolmas kirja – aiemmista kahdesta olen kirjoittanut täällä. Kirjan kauniit, akuutin matkakuumeen nostavat kuvat ovat jälleen Ofer Amirin ottamat, ja…
