-
Tuplasti hyvää: sardinialainen kasvispiirakka x2
Sardiniassa, ihanaa! Kiitos Antonella Aneddan, pääsen taas kurkistamaan sardinialaiseen keittiöön. Se on Suomessa aika vaikeaa, sillä sardinialaisia raaka-aineita ei täältä saa ja koko saaren ruokakulttuuri on muutenkin hyvin omaleimainen. Sardinialaisia kirjailijoitakaan ei varsinaisesti ole joukoittain suomennettu, joten nyt kun mahdollisuus tuli, piti ihan valmistaa ruokia kaksin kappalein: kasvispiirakka kahdella tavalla sardinialaisittain, prego! Sardinia on minulle todella mystinen paikka, joten saaren ruokakulttuurikin on jäänyt vähemmälle tutkimiselle. Olen kirjoittanut blogissa sardinialaisesta ruoasta vain kerran aiemmin. Silloinenkin ruokalaji oli hieman hankala, sillä siihen tarvittiin lampaanlihalientä, sardinialaista pecorinoa ja paikallista leipää. Monet sardinialaiset ruokakokeilut olen joutunut kotikeittiössä torppaamaan heti alkuunsa, koska oikeita raaka-aineita ei löydä Suomessa mistään – kuvaava esimerkki siitä, miten vaihtelevaa ”italialainen”…
-
Pinsa, roomalainen pizzahko
Apua, pizza on aina vähän jännä aihe. Voisi luulla, että kun kirjoittaa blogia italialaisesta ruoasta, tulisi useinkin kirjoitettua pizzasta. Mutta ei. Olen kirjoittanut siitä kolmen vuoden aikana vain kerran aiemmin ja silloin totesin, että Suomessa on nykyään huippuhyviä pizza-asiantuntijoita ja täältä saa hyvää sekä roomalaista että napolilaista pizzaa. Mitäpä uutta sanottavaa minulla siis voisi olla pizzasta? Samaa voisin todeta taas, mutta tuodaan kuitenkin pöytään vielä yksi juttu, josta ei löydy suomeksi Googlesta oikein mitään: pinsa. Se ei tosin ole pizzaa, mutta jonkinlainen pizzamainen pizzahko kuitenkin. Ja mikä se pinsa sitten on? Juutuin pitkiin keskusteluihin Signoren ja Googlen kanssa. Pinsa on siis eräänlainen pizzantapainen asia Roomasta, pinsa romana. Joku muukin…
-
Syysruokaa Dolomiiteilta: kurpitsagnocchit
Kurpitsagnocchit eivät ole minulle mikään uusi tuttavuus, ja välillä ohje on vilahdellut suomenkielisissäkin lehdissä ja ruokablogeissa. En sen kummemmin ollut miettinyt niiden alkuperää, mutta pieni tutkimustyö kannattaa aina. Paljastui nimittäin, että kurpitsagnocchit ovat kotoisin Bellunon kaupungista Dolomiittien juuresta. Siellä kurpitsagnocchit tunnetaan nimellä gnocchi di zucca bellunesi tai gnocchi di zucca alla bellunese eli bellunolaiset kurpitsagnocchit. Ne tarjoillaan usein voin ja salvian kera. Toki näitä gnoccheja syödään muuallakin (pohjoisessa) Italiassa, ja epäilenpä, ettei niiden vuoristoinen alkuperä ole kaikkien italialaisten tiedossa. (Ei ainakaan meidän perheen Signoren, joka on näitä useammankin kerran väsännyt. Onneksi on tämä suomalainen vaimo, joka googlettelee italialaisia ruokia välillä ihan pakkomielteisesti.) Kirjoitin viime viikolla italialaisista Afganistanissa, mutta koska blogini…
-
Kotikulmien kurpitsapiirakka
Viime viikolla Keskipäivän aave johdatti ajatukseni aaveisiin ja Halloweeniin. Kun taas mietin Halloweenia ja ruokaa, ajatukseni alkavat tietenkin askarrella kurpitsassa. Iso kurpitsa on harmillisen hankalasti käsiteltävä raaka-aine (tosin veitset ja veriset irtokädetkin kuuluvat Halloweeniin?!) mutta onneksi myös ilahduttavan monipuolinen. Esimerkiksi kurpitsapiirakka voi olla niin makea kuin suolainenkin. Italialainen keittiö on käsittämättömän monipuolinen, kuten olen jo useasti maininnut. Tämänpäiväinen suolainen kurpitsapiirakka on esimerkki siitä: tätä yksilöä tavataan ainoastaan Genovan läntisissä osissa Sestri Ponentessa, Peglissä, Pràssa ja Voltrissa. Minä söin sitä ensimmäisen kerran Signoren kotikaupunginosan Voltrin pienessä yli satavuotiaassa leipomo Da ’Nestossa pienen vicolon kulmassa ja olin myyty. Piirakalla on outo nimi: farinata di zucca eli kurpitsa-farinata. Olen kirjoittanut genovalaisesta kikhernejauhoista tehdystä…
