-
Ribollita eli toinen kerta toden sanoo
Lämmin keitto viimeisiin viileisiin päiviin! Italialaiseen syksyyn ja talveen kuuluva ribollita sopinee Suomessa lämpötilojen puolesta vielä kevääseenkin. Viime viikonlopun räntäsateessa tämä ainakin lämmitti mukavasti. Ribollita eli ”uudelleen keitetty” on Suomessakin melko tunnettu toscanalainen kasviskeitto. Tai tunnettu on ainakin jonkinlainen versio siitä. Olen ennenkin kirjoittanut siitä, että italialaisten ruokien kohdalla ulkomailla tuntuu Vespa usein lähtevän ihan käsistä, ja ruokien joukkoon eksyy milloin mitäkin ei-niin-autenttista (ananasta ja ketsuppia en halua blogissani edes mainita). Välillä myös törmää kaikenlaisiin reseptivirityksiin, jotka ovat ”italialaisia”. Suosikkini on ehkä ”italialainen voileipäkakku”, sillä eihän Italiassa tunneta koko voileipäkakkua! (Che schifo on valitettavasti ollut ainoa saamani kommentti kyseisestä ruokalajista, joka kyllä maistuu minulle.) Mutta! Eipäs nyt naureskella suomalaisille. Reseptit…
-
Älä unohda juuriasi: taikinajuuren valmistus
Juurille palaaminen tekee välillä hyvää itse kullekin. Sitä paitsi juurileivonta on nykyään erityisen trendikästä. Taikinajuuren valmistus kotona ei sekään ole vaikeaa. Olen useasti kertonut, että kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini keittiössä. Taikinajuuren valmistus vaatii sitä aivan ennätyksellisen paljon, joten minulla ei oikeasti ole hajuakaan (tai no, haju juuri on, sillä taikinajuuressahan on oma tyypillinen tuoksunsa ja haistella sentään keittiössä osaan) siitä, miten juuri tehdään, joten tämänkin postauksen ohje on Signoren käsialaa. Kärsivällisyyttä todella tarvitaan, sillä alkuvaiheessa taikinajuuren valmistus vaatii juurille palaamista lähes päivittäin, ja sen jälkeenkin vähintään viikoittain. Elävää juurta tulee hoitaa ruoalla ja rakkaudella. Juuriaan ei voi unohtaa silloinkaan, kun on niistä kaukana. Italiassa yli 30 vuotta asunut Sirkku Salovaara…
-
Köyhän keittiön kasviskeitto
Joskus kannattaa nyhjästä tyhjästä. Näin on varmaan ajatellut sekin italialainen mamma, joka on aikanaan kehitellyt keiton nimeltä keitetty vesi – acquacotta. Toisinaan on tietysti myös pakko nyhjästä tyhjästä, ja niin on syntynyt esimerkiksi italialainen cucina povera eli köyhä keittiö, jossa köyhää on kaikki muu paitsi maku. Ella Kannisen Toscana mielessäni selailin netissä toscanalaisia cucina poveran reseptejä. Huomioni kiinnitti ankeaakin ankeammin nimetty acquacotta. ”Keitetty vesi” ei tuo vettä kielelle, mutta reseptin tarkempi tutkailu paljasti, että kyseessä on varsin herkullisen kuuloinen toscanalainen kasviskeitto, ja pyysin Signorea tekemään sitä meille harvinaisen pakkaspäivän kunniaksi. Ella Kanninen kuvailee toscanalaista ruokaa Ellan Toscana -kirjassa näin: Toscanalainen keittiö on kuuluisa yksinkertaisista ja maistuvista ruoista. – – Toscanalainen…
-
Rieska ripiena eli täytetyt rieskat
Oivalluksia suomalais-italialaisesta keittiöstä: kotoisasta rieskasta syntyvät myös romagnalaishenkiset täytetyt rieskat. Idea rieskoihin tulee Emilia-Romagnan maakunnan täytetystä piadina-leivästä. Täytetyt rieskat kulkevat meidän perheessämme niin italiaksi kuin suomeksi aivan itsekeksityllä nimellä rieska ripiena. Ripiena tarkoittaa täytettyä, ja näköjään suomen sana rieska on feminiinisukuinen. (Ja parempi tämä yksikkömuoto kuin monikko rieske ripiene? Tai jopa riesche ripiene?) Viimekertaisessa kirjapostauksessa Sydän oli minun, ja sydän menee nyt Suomelle ja Italialle, joiden välisiä suhteita on syytä vaalia paitsi kirjoittamalla myös keittiössä. On turha lähteä vertailemaan suomalaista ja italialaista ruokaa, kun molemmista voi ottaa parhaat päältä, joskus siis samanaikaisestikin. Emilia-Romagnan maakunnan Romagnan puolen alue on tunnettu piadina-leivästä. Sen välistä löytyy usein parmankinkkua, squacquerone-juustoa (oli pakko googlettaa sanan…
-
Hämmentävän hyvä farinata
Farinata hämmentää: onko tämä leipää vai pannukakkua? Olen nähnyt suomalaisissa blogeissa, lehdissä ja keittokirjoissa jonkinlaisia versioita farinatasta nimillä ”kikherneleipä” ja ”kikhernepannukakku”. Kumpaa se sitten on? Hämmensin Signorea kysymällä, miten hän selittäisi ruokalajin olomuodon italiaksi. Hänkin hiljeni (se on harvinaista!). Ilmeisesti farinataa ei voi selittää, se pitää vain kokea. Farinata on tunnetuimpia genovalaisia katuruokia, kuten kerroin pienessä katuruokaoppaassa. Merenkulku ja elämä Genovan satamassa synnyttivät kaupungin katuruokakulttuurin, ja tarinan mukaan merellä on saanut alkunsa farinatakin. Tarina nimittäin kertoo, että farinata syntyi vahingossa vuonna 1284, kun vankeja kuljettanut genovalainen sotalaiva joutui myrskyyn, jonka pauhatessa lastina olleet kikhernejauhosäkit ja öljy sekoittuivat suolaiseen meriveteen. Myrskyn laannuttua tämä seos kuivui auringossa ja joku meni sitä sitten…
-
Ciabatta, jokapäiväinen leipämme
Ciabatta on klassikkoleipä, jota rakastetaan sen pehmeän sisuksen ja rapean kuoren takia. Se on jokapäiväinen leipä, jonka päälle voi aamu- ja välipalalla levittää Nutellaa, jonka päälle voi pikkunälkään lorauttaa öljyä ja ripotella suolaa ja josta syntyvät myös hyvät bruschettat. Ciabatta tarkoittaa tohvelia, mutta siitä kannattaa lounaalla ja illallisella myös tehdä ”pikkukenkä”, josta kerroin täällä. Jokapäiväinen leipä oli kiven alla sodan aikana, kuten kuvailin viime viikon kirjapostauksessa. Vaikka Kaksi naista kertoo sodan kurjuudesta, Lazion vuoristoseudulla syötiin ennen ruoan totaalista loppumista käsittämättömän hyvin: ”Ja pöytä, se notkui runsauttaan: makkaraa ja kinkkua, vuoristojuustoja, kotona tehtyjä erilaisia tuoreita leipiä, voita ja munia ja papuja ja keittoa ja erilaisia lämpimiä ruokia, joita äiti ja tytär…
