-
Alba de Céspedes: Ylioppilaskoti – Kapinoivat naiset luostarissa
Italialais-kuubalaisen Alba de Céspedesin Ylioppilaskoti (Nessuno torna indietro 1938, suom. Toini Kaukonen, Otava 1943/2023) on kuvaus kahdeksan nuoren naisen kasvusta ja elämänvalinnoista fasismin ajan Italiassa. Naiset asuvat nunnaluostarin opiskelija-asunnossa, josta he kurkottelevat ulkomaailmaan aikalaistensa ankarasti tuomitsemillakin tavoilla. Ylioppilaskoti on tämän kevään uutuuskirjoja, vaikka oikeastihan kyse on jo vuonna 1943 ilmestyneen suomennoksen uusintapainoksesta. Viime vuonna ilmestynyt niin ikään uusintapainos de Céspedesin romaanista Kielletty päiväkirja (1952, suom. 1956) oli minulle mieleenpainuva ja puhutteleva lukukokemus, kuten ilmeisesti monelle muullekin, ja nyt Otava on halunnut nostaa de Céspedisia esille myös toisen romaanin verran. Hyvä niin! Ylioppilaskoti ei tosin ravistellut ainakaan tätä nykylukijaa lähellekään Kielletyn päiväkirjan tavoin, mutta lisäsi kyllä arvostusta rohkeaa de Céspedesia kohtaan…
-
Taina Latvala: Torinon enkeli – Erilainen jouluevankeliumi
Taina Latvalan romaani Torinon enkeli (Otava, 2021) käsittelee monia teemoja: parisuhteita ja -suhteettomuuksia, äitiyttä, naiseutta, seksuaalisuutta, kirjailijuuttakin. Kirjan päähenkilö, vastikään parisuhteensa päättänyt noin nelikymppinen naiskirjailija matkustaa Suomesta jouluiseen Torinoon ottamaan etäisyyttä elämäänsä. Siellä hän kokee kummia ja joutuu kohtaamaan mielessään kummittelevat vaikeat kysymykset. Jouluinen Torino alkoi kiehtoa tähän aikaan vuodesta, joten Taina Latvalan Torinon enkeli tuntui sopivalta kirjalliselta välipalalta tähän kohtaan – kevyt haukkaisu pitkän blogitauon jälkeen? Tai jotenkin miellän tällaiset pientä mysteeriä ja romantiikkaa sisältävät romaanit sellaisiksi, kivoiksi, kevyiksi, ei liikaa sitkeää pureskeltavaa syksyn pimeyden sumentaville aivoille. Sopivaa luettavaa vaikka joululomalle konvehtirasian kera? Ehkä sitäkin, mutta Latvalan kirjassa oli kuitenkin myös sopivaa al denteä äitiydestä ja naiseudesta…
-
Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja – Perheenäidin tunnustukset
Joskus kirjamaailmassa tulee eteen täysosuma, ja nyt kävi niin. Kielletty päiväkirja on parasta, mitä olen lukenut aikoihin! Roomalaisen perheenäidin tunnustukset 1950-luvulta osuivat suoraan tämän 2020-luvun espoolaisen perheenäidin sydämeen ja mieleen. Alba de Céspedesin romaani Kielletty päiväkirja (Quaderno Proibito 1952, suom. Anna Louhivuori, Otava 1956/2022) on perheenäiti Valerian päiväkirja. 1950-luvun Roomassa elävä Valeria huolehtii kodista, kahdesta lapsestaan ja aviomiehestään ja käy töissä. Kun hän alkaa hetken mielijohteesta pitää päiväkirjaa, aiemmin näkymättömistä asioista tulee niin näkyviä, ettei Valeria enää pysty sulkemaan silmiään ja sydäntään siltä, mitä hän oikeasti elämässään haluaisi tehdä ja millainen olla. Takakansitekstin kuvaus ”häkellyttävän ajankohtainen” pitää häkellyttävän hyvin paikkansa. Kielletty päiväkirja on suomennettu jo vuonna 1956, mutta Otava…
-
Dacia Maraini: Mykkä herttuatar – Historiallista draamaa 1700-luvun Sisiliasta
Sisilialainen rikas aatelisperhe 1700-luvulla, loistokas Palermo ja Bagherian mahtipontiset barokkihuvilat. Upeat puitteet eivät taanneet naiselle helppoa elämää. Dacia Marainin romaani Mykkä herttuatar (La lunga vita di Marianna Ucrìa 1990, suom. Sari Mattero, Artemisia Edizioni 1998) sijoittuu 1700-luvun Sisiliaan. Mykkä herttuatar on Marianna, joka on lapsuudestaan asti ollut mystisesti kuuromykkä. Korkeasta syntyperästään huolimatta Marianna joutuu kokemaan kovia läpi elämänsä, kuten muutkin hänen perhepiirinsä naiset. Lukeminen ja kirjoittaminen tuovat Mariannalle lohtua ja pääsyn toiseen ulottuvuuteen. Dacia Maraini (s. 1936) on Italiassa hyvin arvostettu ja palkittu kirjailija ja tunnettu naisten oikeuksien puolustaja, mutta Suomessa hän tuntuu olevan melko tuntematon nimi. Hän oli myös erään Alberto Moravian elämänkumppani. Mykkä herttuatar oli minullekin ensikosketus Marainin…
-
Elena Ferrante: Tyttären varjo – Mitä äiti saa tuntea?
Hyvää äitienpäivää kaikille asianomaisille! Äitienpäivään liittyvät usein valkeat kermakakut ja valkovuokot mutta äitiyteen itseensä myös tummempia sävyjä. Niitä tunteista tummimpia kuvaa Tyttären varjo, Elena Ferranten tuotannon tuorein suomennos. Elena Ferranten Tyttären varjo (La figlia oscura 2006, suom. Helinä Kangas, WSOY 2020) on kertomus aikuistuneiden tyttärien äidistä Ledasta, jonka rauhalliseksi aiottu rantaloma muuttuu ristiriitaisten tunteiden vuoristoradaksi. Leda sekaantuu muiden rantalomalaisten elämään ja alkaa toimia itselleenkin käsittämättömillä tavoilla. Kenen varjo on tyttären varjo? Olin jo ehtinyt odotella tätä Ferranten uusinta suomennosta, kuten Kevään 2020 uutuuskirjat -postauksessa fiilistelin. Meiltä löytyy Ferrantea kotona kirjahyllystä myös italiaksi, mutta kun kyseessä on Tärkeä Kirja, en halua ottaa sitä riskiä, että jotain tärkeää menee ensilukemalla ohi.…
-
Sara Ehnholm Hielm: Ja sydän oli minun – Miksi kirjoitan?
Miksi kirjoittaminen on niin vaikeaa? Miksi kirjoittaminen on niin ihanaa? Miksi kirjoittaminen on tärkeää? Miksi edes kirjoitan? Sara Ehnholm Hielmin Ja sydän oli minun. Lukea, kirjoittaa, kaivata ja elää. Esseitä (Och hjärtat, det var mitt, Teos & Förlaget 2018, suom. Kaisa Sivenius) on henkilökohtainen esseekirja kirjoittamisesta, kirjallisuudesta, kulttuurialasta ja kokemuksista äitinä ja naisena. Omakohtaisten pohdintojen taustana toimii inspiroiva, ikuinen Rooma. Ja sydän oli minun on nyt tuota blogini bannerissa mainittua Italiaa sivuavaa kirjallisuutta. Kustantaja ja elokuvakriitikko Ehnholm Hielm ei nimittäin kirjoita varsinaisesti Italiasta – vaan itse kirjoittamisesta. Teos on muodoltaan ajan hermolla: esseemuoto ja tunnustuksellinen kirjoittaminen ovat olleet viime vuosina kirjallisuudessa pinnalla. Minua tämä trendi miellyttää (toisin kuin myös niin…
