-
Vihainen penne – penne all’arrabbiata
Kesän kunniaksi julkaisen vielä toisen yksinkertaisen pastaklassikon reseptin. Kesäkuussa oli aglio, olio e peperoncino, jossa yksinkertaisuus on viety huippuunsa, nyt tomaattipohjainen klassikko penne all’arrabbiata, joka ei sekään ole monimutkainen. Penne all’arrabbiata muistui mieleeni Guccin perijättären muistelmia lukiessani. Kyseinen ruokalaji on Patricia Guccin äidin Bruna Palombon bravuuri. Hän on tyttärensä mukaan myös muuten erinomainen kokki. Mamman ja nonnan ruoat ovat tunnetusti maailman parhaita – missä päin maailmaa tahansa. Arrabbiata kääntyy suomeksi suuttuneeksi tai vihaiseksi. ”Vihaisuus” tulee chilistä, joka persiljan ohella erottaa kastikkeen yksinkertaisesta italialaisesta tomaattikastikkeesta. Vihaa ja riitoja on valitettavasti paljon myös Guccin suvun historiassa. Toisaalta perheen tarinaan mahtuu myös rakkautta, jota italialaiseen tapaan osoitetaan läheisille erityisesti hartaudella itse laitetulla ruoalla.…
-
Pantellerian perunasalaatti
Rakastan kapriksia. Tätä en olisi aikanaan kuvitellut koskaan sanovani, mutta totta se on. Rakastan kapriksia pizzassa ja pastassa, ja perunasalaatti ei ole nykyään mitään ilman niitä. Italialainen keittiö on saanut minut arvostamaan tuota pientä, kurttuista, vaatimatonta helmeä. Viimeksi kirjoitin kaikesta, mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Tai no, mitä Saku Tuominen on oppinut – mutta olen minäkin jotain, esimerkiksi juuri kapriksista. Sakulla ja minullahan on samanlainen kapriskokemuskin, ja sitten hän sivistää minua lisää: ”Oli aika, jolloin yhdistin mielessäni kaprikset huonoihin salaatteihin. Sellaisiin, joissa oli siivu karambolaa ja muutama jättikapris. Kuinka kaukana ytimestä olinkaan. Kapris on kuivassa maassa, jopa kivimuureilla, viihtyvän kasvin avautumaton kukannuppu. Parhaat kaprikset tulevat usein Sisiliaa ympäröiviltä saarilta, legendaarisimpana…
-
Muutaman tunnin munakoisovuoka
Oikotietä onneen ei ole. Ei ainakaan munakoisojen kanssa, sen olen jo italialaisilta oppinut. Munakoisosta on kuin varkain tullut lempikasvikseni, mutta sen laittaminen vaatii hieman viitseliäisyyttä. Itse en osaa siitä mitään tehdä, koska minulla ei ole kärsivällisyyttä, mutta meillä onneksi Signore hoitaa kokkaamiset. Hänen tekemänsä munakoisovuoka on meillä koko perheen lempiruokia. Olen jo useasti kirjoittanut napolilaisesta keittiöstä (kahvikulttuurista, katuruoasta, jouluruoasta), joten viimeviikkoisen napolilaisen Elena Ferranten jälkeen suuntaan katseeni nyt Napolia laajemmalle: koko Campanian maakuntaan ja Etelä-Italiaan yleisemminkin. Sieltä on kotoisin Suomessakin jokseenkin tunnettu munakoisovuoka parmigiana di melanzane, joka sisältää yksinkertaisuudessaan vain munakoisoa, öljyä, tomaattia, basilikaa, valkosipulia, parmesaania ja mozzarellaa. Klassikkoreseptin äärellä päästään jälleen kiistelemään monestakin seikasta: Tuleeko tomaattikastikkeeseen pieneksi hienonnettua sipulia?…
-
Köyhän keittiön kasviskeitto
Joskus kannattaa nyhjästä tyhjästä. Näin on varmaan ajatellut sekin italialainen mamma, joka on aikanaan kehitellyt keiton nimeltä keitetty vesi – acquacotta. Toisinaan on tietysti myös pakko nyhjästä tyhjästä, ja niin on syntynyt esimerkiksi italialainen cucina povera eli köyhä keittiö, jossa köyhää on kaikki muu paitsi maku. Ella Kannisen Toscana mielessäni selailin netissä toscanalaisia cucina poveran reseptejä. Huomioni kiinnitti ankeaakin ankeammin nimetty acquacotta. ”Keitetty vesi” ei tuo vettä kielelle, mutta reseptin tarkempi tutkailu paljasti, että kyseessä on varsin herkullisen kuuloinen toscanalainen kasviskeitto, ja pyysin Signorea tekemään sitä meille harvinaisen pakkaspäivän kunniaksi. Ella Kanninen kuvailee toscanalaista ruokaa Ellan Toscana -kirjassa näin: Toscanalainen keittiö on kuuluisa yksinkertaisista ja maistuvista ruoista. – – Toscanalainen…
-
Rieska ripiena eli täytetyt rieskat
Oivalluksia suomalais-italialaisesta keittiöstä: kotoisasta rieskasta syntyvät myös romagnalaishenkiset täytetyt rieskat. Idea rieskoihin tulee Emilia-Romagnan maakunnan täytetystä piadina-leivästä. Täytetyt rieskat kulkevat meidän perheessämme niin italiaksi kuin suomeksi aivan itsekeksityllä nimellä rieska ripiena. Ripiena tarkoittaa täytettyä, ja näköjään suomen sana rieska on feminiinisukuinen. (Ja parempi tämä yksikkömuoto kuin monikko rieske ripiene? Tai jopa riesche ripiene?) Viimekertaisessa kirjapostauksessa Sydän oli minun, ja sydän menee nyt Suomelle ja Italialle, joiden välisiä suhteita on syytä vaalia paitsi kirjoittamalla myös keittiössä. On turha lähteä vertailemaan suomalaista ja italialaista ruokaa, kun molemmista voi ottaa parhaat päältä, joskus siis samanaikaisestikin. Emilia-Romagnan maakunnan Romagnan puolen alue on tunnettu piadina-leivästä. Sen välistä löytyy usein parmankinkkua, squacquerone-juustoa (oli pakko googlettaa sanan…
-
Oscarin arvoinen tomaattikastike pastalle
Tomaattikastike pastalle on asia, jota minun oli suomalaisena aluksi vaikea ymmärtää tutustuessani paremmin italialaiseen keittiöön. Miksi tehdä jotakin niin tylsää, kun pastaanhan voi laittaa mitä vain? Sitä paitsi tomaatti on usein vetistä ja mautonta. Vähintään pitää joukkoon murustella vaikka fetaa! Italialainen taas ei ymmärrä, mitä tekemistä kreikkalaisella juustolla on pastassa. (Appivanhempani eivät muuten edelleenkään tiedä, mitä feta on, vaikka on se heille monta kertaa yritetty selittää. Se on heidän häviönsä, sillä fetallakin on todellakin paikkansa!) Huolellisesti tehty tomaattikastike kaipaa vain kärsivällisyyttä ja hyvät raaka-aineet. Ja siinäpä se. Kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini keittiössä, ja minun on ollut vaikea myöntää, että kymmenessä minuutissa ei voi saada aikaan samaa makua kuin tunnissa. Tai…
