Omat kirjasuosikkini
-
Anton Monti: Minne menet, Italia?
Minne menet, Italia? kysyy Anton Monti uudessa kirjassaan. Vastaustahan ei kukaan voi varmaksi tietää, mutta Monti hahmottelee sitä kiinnostavasti monen teeman kautta populaarikulttuurista politiikkaan. Anton Montin Minne menet, Italia? (2019, S&S) kertoo Italian nykytilanteesta (ja samalla toki historiasta) ilmaston, ruoan, italialaisten ihmisten ja perheiden, talouden, politiikan, populaarikulttuurin ja mafian näkökulmista. Aihealueita on monia, mutta perinpohjaisinta analyysia Monti tekee Italian politiikasta. Olen harvoin täysin perillä uutuuskirjoista ja herään uusien, kiinnostavien kirjojen ilmestymiseen aina niin myöhään, että päädyn Helmet-kirjastojen varausjonossa sijalle 1567. Tätä Anton Montin uutuutta sen sijaan olin ehtinyt jo odottaa ja harvinaisen valppauteni ansiosta sain sen kirjastosta luettavaksi tuoreeltaan – kirja ilmestyi lokakuussa. Monti on suomalais-italialainen tietokirjailija, joka on…
-
Domenico Starnone: Kepponen – Kumpi voittaa, isoisä vai lapsenlapsi?
Vastahakoinen isoisä saadaan suostuteltua hoitamaan muutamaksi päiväksi lapsenlastaan ja yhtäkkiä mikään ei ole ennallaan. Miten pieni, neljävuotias poika voi suistaa vaarin niin raiteiltaan? Domenico Starnonen Kepponen (Scherzetto 2016, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä 2019, WSOY) kertoo Danielesta, menestyneestä kuvittajasta, joka nyt vanhoilla päivillään kärsii terveysongelmista ja uransa hiipumisesta. Hän palaa Milanosta kotikaupunkiinsa Napoliin hoitamaan muutamaksi päiväksi tyttärenpoikaansa Mariota. Vaarin ja Marion kepposet muuttuvat vähitellen entistä hurjemmiksi. Kuka tekeekään viimeisen kepposen? Kepponen on napolilaiselta Domenico Starnonelta toinen suomennettu teos. Ensimmäinen oli Solmut (2014, suom. 2018), josta kirjoitin täällä. Kirjoissa on paljon samaa: tapahtumapaikkana on kerrostaloasunto, jossa tapahtuu enemmän ja vähemmän kummia ja molemmissa käsitellään sukupolvien välisiä perhesuhteita. Mutta – tämä ei nyt…
-
Tuo minulle auringonkukka – Eugenio Montalen valitut runot
Italiassa vietettiin eilen kesän riehakkainta juhlaa, Ferragostoa. Meillä sen sijaat illat alkavat jo hämärtyä ja viiletä. Loppukesään auringonkukkien aikaan tunnelmoitavaksi sopii täydellisesti runokokoelma Tuo minulle auringonkukka. Tuo minulle auringonkukka – Portami il girasole (2018) on kokoelma Eugenio Montalen runoja, jotka on valikoinut ja suomentanut Hannimari Heino. Kokoelma sisältää runoja seitsemästä eri Montalen teoksesta vuosilta 1918–1980 ja lisäksi Heinon alkusanat ja huomautuksia runoihin sekä tietoa Montalen elämänvaiheista. Kokoelmassa on ainutlaatuisen hieno ratkaisu: runot ovat aukeamalla rinnakkain italiaksi ja suomeksi. Tuo minulle auringonkukka on kustantamo Parkon ensimmäinen teos. Olimme vuosi sitten elokuussa Signoren kanssa Talvipuutarhassa teoksen julkistamistilaisuudessa. Tilaisuus oli ihana! Siellä suomentaja Hannimari Heino keskusteli Montalesta kustantaja Tommi Parkon kanssa, minkä jälkeen…
-
Domenico Starnone: Solmut – Kuka kertoo totuuden avioliitosta?
Kipeät kirjeet pöytälaatikosta, arkaluontoiset valokuvat salakätköstä, viimeisetkin luurangot kaapeista. Mitä paljastuu vanhan avioparin elämästä, kun menneisyys heitetään yhtäkkiä heidän silmilleen? Domenico Starnonen Solmut (Lacci 2014; suom. Leena Taavitsainen-Petäjä 2018) kertoo vanhasta avioparista Vandasta ja Aldosta. Kaikki on parilla ainakin näennäisesti hyvin: aikuiset lapset ovat jo omillaan ja menneet kriisit on selätetty. Yllättävät tapahtumat parin vanhoilla päivillä tuovat kuitenkin päivänvaloon vaikean menneisyyden, jonka jokainen perheenjäsen näkee omalla tavallaan. Domenico Starnonelta on suomennettu kaksi teosta, tämä Solmut ja uudempi Kepponen tältä vuodelta. Kepposkirjasta tulen kirjoittamaan vielä myöhemmin, mutta avataan nyt hieman Solmuja. Sitä oli kiinnostava alkaa lukea, sillä sitä on luonnehdittu Elena Ferranten Hylkäämisen päivien sisar(vai veli?)teokseksi ja Starnonen vaimoa Anita Rajaa…
-
Goliarda Sapienza: Elämän ilo – Millainen on 1900-luvun nainen?
Elämän ilon päähenkilö Modesta syntyy enteellisenä päivänä 1.1.1900 kuin edustamaan vuosisatansa naista. Millaiseksi tämä edustustehtävä muotoutuu? Goliarda Sapienzan Elämän ilo (L’arte della gioia 1998, suom. Laura Lahdensuu 2014) kertoo Modestan vaiherikkaasta elämästä 1900-luvun alun Sisiliassa. Modesta elää kapinallista elämää, johon mahtuu niin kurjuutta kuin loistoakin, lukuisia rakkaussuhteita, manipulointia ja politikointia. Taustalla porottaa Sisilian uutta elämää luova mutta armoton aurinko. Siirryin kesän luku-urakassa tiiliskivestä toiseen. Ihan kevyttä kesälukemista ei tämä yli 700-sivuinen, rönsyilevä ja kerronnallisilta ratkaisuiltaan poukkoileva Elämän ilokaan ollut enkä kuvailisi tätä sinänsä ärsyttävällä sanalla lukuromaani (vauvoille kai ne katseltavat kirjat tehdään?), mutta lukuelämys tämä kyllä oli. Ja sinänsä virkistävää lukea italialaisen naiskirjailijan tuotantoa, sillä sitä on harmillisen vähän suomennettu.…
-
Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä – Millainen tie vie Helvetistä Paratiisiin?
Nyt seuraa jotain juhannuksen ilonpitoon todella sopimatonta. Danten juhannusgrillissä tirisee ihmisliha! Dante Alighierin Jumalainen näytelmä (La Divina Commedia 1300-luvun alku; suom. 1912/1963 Eino Leino / Elina Vaara) on keskiajan kirjallisuuden tärkein teos ja italialaisen kirjallisuuden klassikko. Teoksessa Dante tekee unenomaisen matkan Helvetin ja Kiirastulen kautta Paratiisiin ja kuvaa niissä näkemäänsä. Hän edustaa syntistä ihmistä, joka taivaallisten oppaidensa avustuksella löytää oikean tien. Tänään ollaan todella ison äärellä. Sain vihdoin luettua Jumalaisen näytelmän. Niin, luettua ja luettua. Helvetti meni helposti, mutta Kiirastuli jo koetteli ja Paratiisissa vähän poukkoilin. Tämä on ilmeisesti hyvinkin yleinen kokemus tämän näytelmän äärellä. Helvetti on teoksen paitsi tunnetuin myös helpoimmin ymmärrettävänä pidetty osa, kun taas Paratiisia pidetään vaikeatajuisimpana…