Omat kirjasuosikkini
-
Hannimari Heino ja Kristiina Wallin: Matkakirjeitä – Minne oikein olemme matkalla?
Matkakirjeitä kysyy aina ajankohtaisia kysymyksiä matkustamisesta. Miksi matkustamme? Mitä matkoilta haemme ja – ennen kaikkea – löydämme? Matkakirjeitä (Atena 2020) on kahden runoilijan, Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin, matkakirjeenvaihto. Kirjoittajat matkustavat Suomessa, Euroopassa ja mielessään ja tekevät matkan varrelta osuvia huomioita. Kirjeenvaihdosta syntyy kaunista ja universaalia pohdintaa matkustamisen merkityksestä kulttuurille ja ihmismielelle. Matkakirjeitä on tämän syksyn uutuuskirjoja. Hannimari Heino on minulle jo monesta yhteydestä tuttu runoilija ja italian kääntäjä, Kristiina Wallin uudempi nimi. Aiemmin Heino ja Wallin ovat kirjoittaneet 7yhdessä Puutarhakirjeitä. ”Kasvun ja lakastumisen” vaiheissa eletään nyt jo lakastumisen aikaa, joten Puutarhakirjeitä sopisi hyvin syyslukulistalle. Tämä Matkakirjeitä oli ainakin aivan ihastuttava lukukokemus! Aina matkalla jonnekin Matkakirjeitä matkaa Heinon ja Wallinin…
-
Saku Tuominen: Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta
Mistä puhumme, kun puhumme hyvästä ruoasta? Kysymys on yksinkertainen, vastaus ei. Vai onko sittenkin? Saku Tuomisen Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta (Otava 2019) on matka hyvän ruoan alkulähteille. Hyvää ruokaa etsitään muun muassa kasvimaalta, kuivakaapista ja ravintolasta. Sitä ja rutkasti hyviä vinkkejä matkalla löytyykin. Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta ei ole kirja Italiasta, mutta se on kirja myös Italiasta. Tuominen on aiemmin kirjoittanut italialaisesta ruoasta kirjoissa Aglio & Olio (2007), Basta! (2011) ja Pizze (2015) yhdessä muutaman muun tekijän kanssa (linkit kustantajan sivulle). Tässä uusimmassakin Italia on vahvasti läsnä – tietysti, kun hyvästä ruoasta puhutaan. Tuominen viettää osan vuodestaan Italian Marchessa, joka vilahtelee niin kirjan tekstissä kuin Sara…
-
Silvia Avallone: Teräs – Mitä on tyttöjen välinen ystävyys, oikeasti?
Mistä on varhaisteini-ikäiset tytöt tehty? Silvia Avallonen Teräs-romaanissa ei ainakaan sokerista, kanelista, inkivääristä ja kukkasista. Ei ainakaan pelkästään. Silvia Avallonen Teräs (Acciaio 2010, suom. Taru Nyström, Minerva 2014) kertoo kahden teini-ikäisen tytön ystävyydestä ja heidän ja heidän lähipiirinsä näköalattomasta elämästä terästehtaan varjossa. Kurjissa oloissa kunkin on löydettävä selviytymiskeinonsa. Teräksessä on loistavan eläviä henkilöhahmoja ja nuoruuden vimmaista imua. Silvia Avallone on yksi italialaisista suomeksi käännetyistä naiskirjailijoista, joita listasin aiemmin. Listaan on kuitenkin syytä lisätä vielä ainakin Dacia Maraini, Melissa P. ja Rosella Postorino. Heistä Postorinon ensimmäinen suomennettu romaani Suden pöydässä ilmestyikin vasta hiljattain, viime elokuussa. Lisäksi Alda Merinin, Amelia Rossellin, Patrizia Cavallin ja Antonella Aneddan runoja on julkaistu tässä runokokoelmassa, josta…
-
Anton Monti: Minne menet, Italia?
Minne menet, Italia? kysyy Anton Monti uudessa kirjassaan. Vastaustahan ei kukaan voi varmaksi tietää, mutta Monti hahmottelee sitä kiinnostavasti monen teeman kautta populaarikulttuurista politiikkaan. Anton Montin Minne menet, Italia? (2019, S&S) kertoo Italian nykytilanteesta (ja samalla toki historiasta) ilmaston, ruoan, italialaisten ihmisten ja perheiden, talouden, politiikan, populaarikulttuurin ja mafian näkökulmista. Aihealueita on monia, mutta perinpohjaisinta analyysia Monti tekee Italian politiikasta. Olen harvoin täysin perillä uutuuskirjoista ja herään uusien, kiinnostavien kirjojen ilmestymiseen aina niin myöhään, että päädyn Helmet-kirjastojen varausjonossa sijalle 1567. Tätä Anton Montin uutuutta sen sijaan olin ehtinyt jo odottaa ja harvinaisen valppauteni ansiosta sain sen kirjastosta luettavaksi tuoreeltaan – kirja ilmestyi lokakuussa. Monti on suomalais-italialainen tietokirjailija, joka on…
-
Domenico Starnone: Kepponen – Kumpi voittaa, isoisä vai lapsenlapsi?
Vastahakoinen isoisä saadaan suostuteltua hoitamaan muutamaksi päiväksi lapsenlastaan ja yhtäkkiä mikään ei ole ennallaan. Miten pieni, neljävuotias poika voi suistaa vaarin niin raiteiltaan? Domenico Starnonen Kepponen (Scherzetto 2016, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä 2019, WSOY) kertoo Danielesta, menestyneestä kuvittajasta, joka nyt vanhoilla päivillään kärsii terveysongelmista ja uransa hiipumisesta. Hän palaa Milanosta kotikaupunkiinsa Napoliin hoitamaan muutamaksi päiväksi tyttärenpoikaansa Mariota. Vaarin ja Marion kepposet muuttuvat vähitellen entistä hurjemmiksi. Kuka tekeekään viimeisen kepposen? Kepponen on napolilaiselta Domenico Starnonelta toinen suomennettu teos. Ensimmäinen oli Solmut (2014, suom. 2018), josta kirjoitin täällä. Kirjoissa on paljon samaa: tapahtumapaikkana on kerrostaloasunto, jossa tapahtuu enemmän ja vähemmän kummia ja molemmissa käsitellään sukupolvien välisiä perhesuhteita. Mutta – tämä ei nyt…
-
Tuo minulle auringonkukka – Eugenio Montalen valitut runot
Italiassa vietettiin eilen kesän riehakkainta juhlaa, Ferragostoa. Meillä sen sijaat illat alkavat jo hämärtyä ja viiletä. Loppukesään auringonkukkien aikaan tunnelmoitavaksi sopii täydellisesti runokokoelma Tuo minulle auringonkukka. Tuo minulle auringonkukka – Portami il girasole (2018) on kokoelma Eugenio Montalen runoja, jotka on valikoinut ja suomentanut Hannimari Heino. Kokoelma sisältää runoja seitsemästä eri Montalen teoksesta vuosilta 1918–1980 ja lisäksi Heinon alkusanat ja huomautuksia runoihin sekä tietoa Montalen elämänvaiheista. Kokoelmassa on ainutlaatuisen hieno ratkaisu: runot ovat aukeamalla rinnakkain italiaksi ja suomeksi. Tuo minulle auringonkukka on kustantamo Parkon ensimmäinen teos. Olimme vuosi sitten elokuussa Signoren kanssa Talvipuutarhassa teoksen julkistamistilaisuudessa. Tilaisuus oli ihana! Siellä suomentaja Hannimari Heino keskusteli Montalesta kustantaja Tommi Parkon kanssa, minkä jälkeen…