Romaanit
-
Natalia Ginzburg: Kotina ystävyys – Rakkautta rivien välissä
Natalia Ginzburgin Kotina ystävyys (La città e la casa 1984, suom. Erkki Kirjalainen, Kirjayhtymä 1987) on viehättävä kirjeromaani, jossa eri puolille maailmaa hajaantuneet ystävät ja sukulaiset kirjoittavat toisilleen kuulumisensa, rakkautensa ja moitteensa kirjeissä. Melkeinpä vielä tärkeämpää kuin mitä kirjeissä kerrotaan on se, mitä jää rivien väliin. Ihastuin viime syksynä Natalia Ginzburgin (1916–1991) Kieli jota puhuimme -romaaniin enkä ollut ainoa. Huomasin kirjaston varausjonosta, että Ginzburgin muukin tuotanto kiinnostaa nyt lukijoita. Häneltä on tosin ainakin Helmet-kirjastoissa vain kaksi suomennettua romaania: Kieli jota puhuimme ja tämä Kotina ystävyys. Englanniksi ja italiaksi valinnan varaa olisi enemmän. Mutta ehkäpä viimesyksyisen pienen hitin jälkeen suomennoksia tulisi jatkossa muitakin? Attenzione: sisältää juonipaljastuksia! Koti ja kaupunki Kotina…
-
Stefania Auci: Sisilian leijonat – Tarina Florion perheen vaiheista 1
Sisilian leijonat on kansainvälinen menestysromaani, joka ei vakuuttanut minua lainkaan. Missä vika? Stefania Aucin Sisilian leijonat – Tarina Florion perheen vaiheista 1 (I leoni di Sicilia 2019, suom. Taru Nyström, Sitruuna 2021) on tarina varakkaasta sisilialaisesta Florion suvusta. Italian rikkaimpiin kuuluneet Floriot rakensivat menestyvän yritysimperiumin 1800-luvulla. Kirja kertoo heidän vaiheistaan aivan 1700-luvun viimeisistä vuosista 1800-luvun loppupuolelle. Hyvin alkaa tämä kirjavuosi: esittelen blogissani kirjan, jota en meinannut saada luettua loppuun. Olin varannut kirjan (ja onneksi jotain muutakin, siitä myöhemmin) lomalukemiseksi joululle. Odotin ehkä, että tämä Sisilian leijonat olisi jonkinlainen lukuromaani, vetävästi kirjoitettu historiallinen draama. Vetävän sijaan se oli kuitenkin niin tylsä, että suurimman osan ajasta ajatukseni harhailivat ihan jossain muualla.…
-
Antonio Tabucchi: Taivaanranta – Murhamysteeri vai jotain muuta?
Ruumishuoneelle tuodaan tuntematon ruumis, jonka kohtalo ei kiinnosta ketään. Kuka hän on? Antonio Tabucchin Taivaanranta (Il filo dell’orizzonte 1986, suom. Liisa Ryömä, Tammi 1995) on mystinen murhamysteeri, matka muistiin, muistoihin ja motiiveihin. Murhan uhrin ohella siinä selvitetään murhan ratkojan menneisyyttä. Miksi niissä tuntuu olevan yhteneväisyyksiä? Kirjat voivat olla salaperäisiä kahdella tavalla: hyvällä tai huonolla. Hyvällä tavalla salaperäinen kirja jää kutkuttamaan mieleen ja pyörimään päähän – pitäisikö tämä ehkä lukea uudestaan? Huonolla tavalla salaperäinen kirja taas on jopa liian salaperäinen: lukemisen jälkeen olo on jopa välinpitämätön, kun ei päässyt hommaan lainkaan mukaan ja arvoitukset tuntuvat yhdentekeviltä. Pian unohtaa koko kirjaa koskaan lukeneensakaan. Liika mystisyys voi myös saada haukottelemaan siinä määrin, että…
-
Paolo Giordano: Ihmisruumis – Elävänä vai kuolleena?
”Tällä tavalla ihmisruumis siis menee rikki – –.” Paolo Giordanon Ihmisruumis (Il corpo umano 2012, suom. Helinä Kangas, WSOY 2014) kuvaa italialaisia sotilaita Afganistanissa. Elämä sotilastukikohdassa on eristäytynyttä ja monella tavalla räjähdysherkkää. Sotilaat etsivät paikkaansa ryhmässä, kaipaavaat siviilielämäänsä ja odottavat jotain tapahtuvaksi. Kun jotain sitten tapahtuu, paluuta tukikohdan turvaan ei enää ole. Ihmisruumis on viime vuosikymmeneltä, mutta erittäin ajankohtainen juuri nyt. Kun Afganistan on jälleen ollut uutisissa, Suomessakin on syksyn mittaan alettu käydä keskustelua suomalaisten sotilaiden kokemuksista Afganistanissa. Juuri näitä kokemuksia – ja niistä traumaattisimpia – Ihmisruumis kuvaa italialaisten sotilaiden näkökulmasta. 2000-luvulla Afganistanissa on kuollut yli 50 italialaissotilasta. Paolo Giordano taas on ajankohtainen tänä viikonloppuna. Hän nimittäin oli kansainvälisenä…
-
Natalia Ginzburg: Kieli jota puhuimme – Kieli joka meitä yhdistää
”Kuinka monta kertaa minä tämänkin tarinan olen kuullut!” Natalia Ginzburgin Kieli jota puhuimme (Lessico famigliare 1963, suom. Elina Melander, Aula & Co 2021) kuvaa torinolaista perhettä 1930–1950-lukujen Italiassa. Omaelämäkerrallisessa teoksessa Ginzburg kertoo lapsuudenperheensä värikkäästä vuorovaikutuksesta ja kiertelemättömästä kielenkäytöstä lämmöllä ja huumorilla. Tunteet kuumenevat välillä pienestä, vaikka samalla taustalla vaikuttavat myös suuremmat yhteiskunnalliset voimat. Natalia Ginzburg (1916–1991) oli 1900-luvun merkittävimpiä italialaisia kirjailijoita, ilman nais-etuliitettäkin. Siksi harmittikin, kun olin jotenkin onnistunut jättämään huomiotta tämän, hänen pääteoksenaan pidetyn romaanin suomennoksen, joka ilmestyi alkuvuodesta. Mannaggia, mannaggia. Sain tietää kirjasta vasta maaliskuussa, kun luin Suomen Kuvalehdestä Silvia Hosseinin arvion tästä. Jos Silvia tykkäsi, haluan tykätä minäkin! Mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä: kirjaston varausjono…
-
Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita – Säilyykö rakkaus yli sodan?
”Voiko tällaisina aikoina rakastaa? Tehdä lupauksia?” Anilda Ibrahimin Ajan riekaleita (L’amore e gli stracci del tempo 2009, suom. Helinä Kangas, Tammi 2013) on tarina rakkaudesta ja sodasta, rakkaudesta sodassa ja sodasta rakkaudessa. Sota erottaa jo varhaisina vuosina toisilleen lupautuneet Zlatanin ja Ajkunan, jotka haluavat pitää ikuisesti yhtä, vaikka toinen on serbi ja toinen albaani. Mutta särkeekö sota rakkauden ja lupauksen? Kesän klassikkoteeman jälkeen olen valinnut syksyyni vähän tuoreempaa luettavaa. Tammen keltaiseen kirjastoon päässyt Ajan riekaleita saattaisi tosin olla ehkä tuleva klassikko? Keltaisesta kirjastosta voi yleensä valita huoletta mitä tahansa luettavaksi (kerran lukupiirissämme valittiin seuraava luettava kirja juuri näin: silmät kiinni sormella tökäten johonkin listan kirjaan) ja tuloksena on onnistunut lukuelämys. Niin tälläkin kertaa. Anilda Ibrahimi…