Alkuruoat ja aperitiivi
-
No onkos tullut kesä: calabrialaisen joulupöydän kukkakaalipihvit
Värikäs, valoisa ja vilkkuva italialainen joulu on monessa mielessä suomalaiseen hämärään ja hartaaseen jouluun hiljenemisen vastakohta. Aihe ansaitsisi ihan oman postauksensa, mutta esimerkin italialaisesta joulusta tarjoilkoot nyt Mezzogiornon eli ”Keskipäivän maan” aurinkoiset kukkakaalipihvit, joita tarjoillaan Calabriassa – kyllä vain – joulupöydässä. Aiemmin olen esitellyt blogissa napolilaisen joulupöydän kukkakaalisalaatin, joten tuo joulun varsinainen sesonkikasvis ei ole ennestäänkään tuntematon. Nyt, kun Etelä-Suomessakin saadaan joulukuussa ihailla oikeaa talven ihmemaata, kukkakaalipihvit ja -salaatit tuntuvat suomalaisen mielestä aivan sopimattomilta. No, laitetaan ohje talteen ensi kesää varten. Silloin muuttuu Suomikin ikuiseksi auringonpaisteeksi ja siispä todelliseksi Keskipäivän maaksi. Etelän joulupöydästä ei sortteja puutu ja uppopaistetut ruoat ovat erottamaton osa joulua niin Apuliassa kuin Calabriassakin eli siinä syvässä…
-
Mihin piparjuurta käytetään? Etelä-Italiassa ainakin munakkaaseen
Piparjuuri on minulle tuntemani vieras. Toki tunnen kasviksen ja sen pippurisen pistävän maun, mutta en oikeastaan osaa sanoa, mihin piparjuurta käytetään tai missä olen sitä edes syönyt. Mieleeni tulee vain sushi ja wasabi – mutta oikeassa wasabitahnassahan ei piparjuurta edes ole (useimmiten syömässäni kauppakeskus-sushissa tosin takuulla kyllä). Piparjuureen piti siis perehtyä paremmin nyt, kun on Suomessa sesonkiaikakin vielä käsillä. Voimakkaan makuinen piparjuuri sopii parhaiten pikantiksi piristeeksi rasvaisiin ja muuten raskaisiin ruokiin, esimerkiksi majoneesien ja kastikkeiden joukkoon. Ruokaohjeita etsiessäni törmäsin sopivasti viimeksi lukemani Tuntemani vieraat -romaanin tapahtumapaikan, Etelä-Italian Basilicatan alueen tyypilliseen ruokaan: piparjuurimunakkaaseen. Rafanata-nimellä tunnettu piparjuurimunakas sisältää munien ja piparjuuren lisäksi myös perunaa ja pecorinoa – hieman raskaahko ruoka siis tässäkin…
-
Terveellisemmät ranskikset (kikherneestä!) ja valkosipulimajoneesi
Tänään on pakko tehdä blogissa pieni syrjähyppy Italiasta Ranskaan. Mutta ei hätää, aion silti palata sivupolultani takaisin Italiaan, sillä sieltä tämänpäiväinen resepti, terveellisemmät ranskikset (?!) todellisuudessa on kotoisin. Aina ruokakulttuurien rajat eivät kuitenkaan kulje valtion rajoja pitkin, mistä Italiasta Ranskaan ulottuva Rivieran rannikko on kiinnostava esimerkki. Katuruokaa ja aperitiiveja Italiassa on loistava aperitiivi- ja katuruokakulttuuri. Vaikka maa on ehkä (vähän kliseisestikin) tunnetumpi tuntikausia kestävistä lukuisten ruokalajien sukuillallisista, italialaisesta ruokakulttuurista löytyy ratkaisunsa myös nopeaan ruokailuun tai pieneen suolaisen nälkään. Molempiin liittyy usein friteeraus – sekin ehkä harvemmin italialaiseen ruokaan yhdistetty ruoanvalmistustapa. Jokaisella Italian alueella on omat katuruokaklassikkonsa, ja aperitiivikulttuuri on voimissaan etenkin Pohjois-Italiassa. Genovalaisesta katuruoasta olen kirjoittanut kokonaisen postauksen, Mitä syödä…
-
Brushetta vai brusketta? Helppo ja vaikea bruschetta
Saku Tuomisella on hauska tarina bruschettasta: Yritin tilata eräässä Helsingin italialaisessa ravintolassa tomaattibruschettaa. Keskustelu sujui näin: – Saisinko yhden tomaattibrusketan. – Heh, se kyllä lausutaan brussccchhhetta. – Ei kyllä lausuta. – (Ivallisesti hymyillen) No, meillä asiakas on aina oikeassa, joten sovitaan sitten niin. Italian [k]:na ääntyvä ch on chieltämättä haastava poikkeus italian muuten melko hyvin suomalaiseen suuhun sopivaan ääntämykseen (viittaako Tuomisen kirjan nimi Italialaisen ruokakulttuurin abc ääntämisoppiin?), mutta oikeasti bruschetta ei ole yhtään vaikea juttu! Vai onko sittenkin? Tuominen nimittäin jatkaa vielä: Hyvässä bruschettassa (lausutaan siis brusketta) on kaikki suomalaisen hitin ainekset. Sen tekeminen on helppoa, se onnistuu aina, se on halpaa ja lisäksi se on täydellistä comfort foodia. Silti…
-
Grissinit: pitkät, helpot, rapeat
Grissini, grissinit vai grissinot? Miten näitä nyt nimittäisi? Aina välillä tulee kielellisiä pulmia ruokapöydässäkin. Mutta onhan meillä myös muffinsit, buutsit ja shortsit (joskus nekin jopa ruokapöydässä), joten olkoon nämäkin nyt tuplamonikolliset grissinit. Suomalaiseen suuhun (tai päähän) ei italian i-monikko aina oikein luonnistu. Taivutuksesta puheen ollen: näitähän ei muuten tarvitsekaan taivuttaa, pitkiä ja suoria kun ovat. Helppoa leivontaa! Grissinit ovat esimerkki ruoasta, jotka pitkään kuittasin vain ”italialaiseksi”. Nykyään olen sen sijaan aina valppaana: mistä eri ruokalajit oikeasti ovat peräisin? Olikin ilo oppia, että grissinit ovat kotoisin Torinosta. Kappas! Siispä yhdistin ne heti mielessäni Torinossa vaikuttaneeseen ja siitä kirjoittaneeseen Natalia Ginzburgiin. Harvemmat blogini reseptit sopivat oikeasti kirjan kanssa nautittaviksi, mutta näitä oli…
-
Negroni sbagliato – Vääränlainen negroni on juuri oikeanlainen
Kuinkahan moni ruokamaailman klassikko on saanut alkunsa siitä, kun kokki tekee epähuomiossa virheen, jonka sitten toteaakin maistuvan erityisen hyvältä? Näitä maukkaita tarinoita riittää. Jotkut ruoat ovat syntyneet jopa onnettomuuden seurauksena, kuten farinata: Vuonna 1284 genovalainen sotalaiva joutui myrskyyn, jonka pauhatessa lastina olleet kikhernejauhosäkit ja öljy sekoittuivat suolaiseen meriveteen. Myrskyn laannuttua tämä seos kuivui auringossa ja voilà: farinata oli syntynyt. Uskokoon ken haluaa, mutta onhan meheviä tarinoita aina kiva makustella ruokapöydässäkin. Lähestyvän terassikauden ja milanolaisen miljöön kunniaksi aion nyt esitellä pieleen menneen vahinkojuoman, josta tuli milanolainen aperitiiviklassikko: negroni sbagliato eli ”pieleen mennyt” tai ”väärä” negroni. Negroni on Firenzessä vuonna 1920 syntynyt drinkki, johon tulee Camparia, vermuttia ja giniä, ja se on…
