Omat ruokasuosikkini
-
Apollonion viinirypälehillo
En voi ajatella hilloja ajattelematta Muumimammaa. Hillojen keitteleminen (siis keitteleminen, ei vain keittäminen) yhdistyy mielessäni Muumimamman äidilliseen huolenpitoon, kodin lämpöön, keittiön herkullisiin tuoksuihin ja kylmään vuodenaikaan varautumiseen. Jos jollakulla on hillokellari, hän ei takuulla voi olla läpeensä paha? Hillossa on kaikuja onnellisesta lapsuudesta. Hillossa itsessäänkin on jotain suorastaan lapsenomaista. Se ei ole millään tavalla välttämätön ruokalaji, mutta se on onnelliseksi tekevän aterian osa. Hillovoileipä, laskiaispulla tai pannukakku ja mansikkahillo ovat mielessäni läpeensä hyviä ja viattomia ruokia. Suklaa voi ehkä olla pahe, mutta hillo ei koskaan. Muumimamma ei ole kirjallisuuden ainoa hillomestari. Italialaisesta lastenkirjallisuudesta löytyy myös äidillinen, lämmin hahmo, jonka hilloja kaikki rakastavat. Hän on Gianni Rodarin sadun Apollonia, joka valmistaa…
-
Kotikulmien kurpitsapiirakka
Viime viikolla Keskipäivän aave johdatti ajatukseni aaveisiin ja Halloweeniin. Kun taas mietin Halloweenia ja ruokaa, ajatukseni alkavat tietenkin askarrella kurpitsassa. Iso kurpitsa on harmillisen hankalasti käsiteltävä raaka-aine (tosin veitset ja veriset irtokädetkin kuuluvat Halloweeniin?!) mutta onneksi myös ilahduttavan monipuolinen. Esimerkiksi kurpitsapiirakka voi olla niin makea kuin suolainenkin. Italialainen keittiö on käsittämättömän monipuolinen, kuten olen jo useasti maininnut. Tämänpäiväinen suolainen kurpitsapiirakka on esimerkki siitä: tätä yksilöä tavataan ainoastaan Genovan läntisissä osissa Sestri Ponentessa, Peglissä, Pràssa ja Voltrissa. Minä söin sitä ensimmäisen kerran Signoren kotikaupunginosan Voltrin pienessä yli satavuotiaassa leipomo Da ’Nestossa pienen vicolon kulmassa ja olin myyty. Piirakalla on outo nimi: farinata di zucca eli kurpitsa-farinata. Olen kirjoittanut genovalaisesta kikhernejauhoista tehdystä…
-
Surkean sienestäjän herkkutattirisotto
Meillä ihmisillä on kaikenlaisia harhaisia kuvitelmia itsestämme ja (unelma)elämästämme. Aina syksyn tullen kuvittelen kohta samoilevani sienimetsässä keräämässä satoa ihania pastoja, risottoja ja piirakoita varten. Ah, miten omavaraista ja tervehenkistä reippailua! Totuus on kuitenkin se, että näin ei tapahdu. Osittain laiskuudesta, osittain siksi, etten yksinkertaisesti tiedä, mistä lähteä liikkeelle. Pari vuotta sitten löysimme vahingossa hyvän, pienen sienipaikan, jossa kasvoi lähekkäin sekä kantarelleja että herkkutatteja, mutta seuraavana syksynä työkoneet olivat jyränneet paikan, ja sillä kasvoi vain asfaltti. Menetin taas toivoni ja motivaationi. Sieniretkeni menevät aina metsään, mutta ihan väärällä tavalla. Sienimetsään ajatukseni vei Italiassa ja Suomessa asuva Ella Kanninen, jonka uusimmasta kirjasta kirjoitin viimeksi. Monet asiat toki erottavat Suomea ja Italiaa, mutta…
-
Pantellerian perunasalaatti
Rakastan kapriksia. Tätä en olisi aikanaan kuvitellut koskaan sanovani, mutta totta se on. Rakastan kapriksia pizzassa ja pastassa, ja perunasalaatti ei ole nykyään mitään ilman niitä. Italialainen keittiö on saanut minut arvostamaan tuota pientä, kurttuista, vaatimatonta helmeä. Viimeksi kirjoitin kaikesta, mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Tai no, mitä Saku Tuominen on oppinut – mutta olen minäkin jotain, esimerkiksi juuri kapriksista. Sakulla ja minullahan on samanlainen kapriskokemuskin, ja sitten hän sivistää minua lisää: ”Oli aika, jolloin yhdistin mielessäni kaprikset huonoihin salaatteihin. Sellaisiin, joissa oli siivu karambolaa ja muutama jättikapris. Kuinka kaukana ytimestä olinkaan. Kapris on kuivassa maassa, jopa kivimuureilla, viihtyvän kasvin avautumaton kukannuppu. Parhaat kaprikset tulevat usein Sisiliaa ympäröiviltä saarilta, legendaarisimpana…
-
Aperitivon aika: Camparia ja appelsiinimehua
Italian juomakulttuurissa on maailmankuulujen viinien, hyvän kahvin ja limoncellon ja muiden digestiivien lisäksi yksi aivan erityisen ihana asia, ja se on aperitivo. Italiassa aperitiivi ei ole vain alkoholipitoinen drinkki vaan paljon enemmän. Aperitiiviin kuuluu juoman lisäksi pientä suolaista syötävää, eikä juoma sitä paitsi välttämättä edes ole alkoholillinen. Baarissa nautittu aperitiivi voi olla alku hyvälle aterialle tai jo itsessään hyvä ateria, niin paljon syötävää pöytään toisinaan tuodaan. Ja vain yhden juoman hinnalla! Italiassa aperitiivijuomissa on valinnanvaraa. Campari, Bacardi ja Martini ovat esimerkkejä italialaisista ”juomaperheistä”, joiden alle kuuluu useita maailmankuuluja merkkejä. Tunnetuin italialainen aperitiivijuoma lienee muutama vuosi sitten suureksi trendiksi noussut Aperol Spritz, mutta klassikkoja ovat myös muut Spritzit, Negroni, Americano, Amaretto…
-
Muutaman tunnin munakoisovuoka
Oikotietä onneen ei ole. Ei ainakaan munakoisojen kanssa, sen olen jo italialaisilta oppinut. Munakoisosta on kuin varkain tullut lempikasvikseni, mutta sen laittaminen vaatii hieman viitseliäisyyttä. Itse en osaa siitä mitään tehdä, koska minulla ei ole kärsivällisyyttä, mutta meillä onneksi Signore hoitaa kokkaamiset. Hänen tekemänsä munakoisovuoka on meillä koko perheen lempiruokia. Olen jo useasti kirjoittanut napolilaisesta keittiöstä (kahvikulttuurista, katuruoasta, jouluruoasta), joten viimeviikkoisen napolilaisen Elena Ferranten jälkeen suuntaan katseeni nyt Napolia laajemmalle: koko Campanian maakuntaan ja Etelä-Italiaan yleisemminkin. Sieltä on kotoisin Suomessakin jokseenkin tunnettu munakoisovuoka parmigiana di melanzane, joka sisältää yksinkertaisuudessaan vain munakoisoa, öljyä, tomaattia, basilikaa, valkosipulia, parmesaania ja mozzarellaa. Klassikkoreseptin äärellä päästään jälleen kiistelemään monestakin seikasta: Tuleeko tomaattikastikkeeseen pieneksi hienonnettua sipulia?…
