-
Sinäkin, pinaattini: pinaattilisuke roomalaisittain (?)
Makumuistot ovat toisinaan muistoista elävimpiä. Ensi kosketukseni aitoon välimerelliseen, turistiravintoloiden ulkopuoliseen ruokaan tapahtui teini-iässä kielimatkalla valencialaisessa isäntäperheessä Espanjassa. Muistan, miten omituisia eväsleipiä sain perheen äidin Conchan (¡qué nombre!) valmistamana mukaani kouluun: vitivalkoisten leipien väliin tursotettiin valko–ruskearaidallista suklaalevitettä! Se tuntui juusto–kurkkuvoileipäsuomalaisesta perin kummalliselta. Samoin muistan saaneeni kotimatkalle lentokoneeseen matkaevääksi kattavan valikoiman erilaisia supermakeita ja -höttöisiä keksejä. Mutta oli sitä muutakin! Söin jossain vuoristossa lomakodin takapihalla koko päivän valtavalla pannulla laitettua paellaa, churroja tietysti ja paksua kaakaota ja öljyisen öljyistä perunamunakasta – ja sitten ah, sitä parasta: pinaattia. Muistan, että perheen äidin joka ilta (omituisen myöhään minusta) laittama ruoka oli aivan taivaallisen hyvää, mutta parhaiten mieleeni on jäänyt pinaattilisuke, jossa oli rusinoiden…
-
Kesäinen tomaattipesto alla trapanese
Kesäisiä ruokia etsiessäni alan usein tähytä Sisiliaan. Jokin Sisiliassa saa ajattelemaan ikuista kesää ja auringonpaistetta ruokapöydässä. Sisilia on muutenkin ruokamielessä yksi inspiroivimpia alueita Italiassa – en tosin vielä ole keksinyt, minkä alueen keittiö ei olisi inspiroiva, en vain vielä tunne kaikkia! Tämänpäiväinen tomaattipesto on ihana esimerkki syötävästä sisilialaisesta auringonpaisteesta. (Mielistelevät mainospuheet sikseen: Sisilian tämänviikkoiset 40 asteen helteet eivät kyllä inspiroi ketään keittiössä tai muuallakaan.) Sisiliaan minut johdatti paitsi kesäaurinko myös nobelisti Luigi Pirandello, jonka kotisaari se on (tai siis oli). Pirandello oli kotoisin Agrigentosta, jossa on tietysti omat kymmenet paikalliset ruokaerikoisuutensa, mutta kesäinen tomaattipesto on itse asiassa kotoisin Trapanista eli hieman kauempaa Pirandellon kotikaupungista. Tomaattipesto tunnetaankin italiaksi nimellä pesto alla…
-
Parasta jouluna ja aina: pestolasagne
Kun minulta kysytään, mikä on suosikkini italialaisista ruoista, olen mahdottoman äärellä. Yksi ihmiselämä ei riitä koko maan ruokatarjonnan maistamiseen tai edes siihen tutustumiseen! Kysymystä on pakko rajata tietyn alueen ruokiin, ja minun tapauksessani tuo alue on Liguria, jonka tunnen parhaiten. Siltikin valinta on mahdoton! Mutta jos vielä rajataan kysymystä hiukan ja keskitytään pastoihin, vastaus on helpompi: pestolasagne. (Kakkosena tulee pansotti con salsa di noci.) Pestolasagne tunnetaan Liguriassa (tai tarkemmin Genovassa) nimellä lasagne alla corsara eli ”merirosvon lasagne”. Lasagnen nimeen liittynee se, että Genova on ollut ja on toki edelleen tärkeä satamakaupunki, ja onhan yksi kaupungin nähtävyyksistäkin merirosvolaiva. Epäilen kuitenkin, että tuorepastasta tehty pestolasagne olisi kuulunut merirosvojen ruokavalioon… Vaan ehkäpä sitä…
-
Lomasaaren linssikeitto
Linssikeitto tuntuu nykyään olevan yksi uusista arjen perusruoista: nopea, helppo ja vieläpä edullinen ruoka. Meilläkin arjen yhtenä luotettuna pikareseptinä on linssikeitto, johon tulee punaisia linssejä, tomaattimurskaa, kookosmaitoa ja currytahnaa. Se on lautasilla puolessa tunnissa ja maistuu kaikille. Linssit ovat käytetty raaka-aine myös Italiassa, etenkin Keski-Italian alueella. Sain viimeksi lukemastani Matkakirjeitä-kirjasta pakkomielteen pienestä Tyrrhenanmeren Ponzan saaresta. Kirjassa kuvattiin saaren vuosisataisia perinteitä, kallioita, luolia ja turkoosia vettä, joihin ihastuin. Aloin selvitellä, millaista ruokaa Ponzassa syödään ja törmäsin ponzalaiseen linssikeittoon. Ei ehkä tyypillisintä saaristolaisruokaa? Kun sitten etsin internetin syövereistä keiton ohjetta, törmäsin aina oikeastaan vain yhteen ja samaan reseptiin (esimerkiksi tällä ponzalaisella sivustolla), joten päätin kokeilla sitä. Keitto oli nopea valmistaa, aineosia on…
-
Vihainen penne – penne all’arrabbiata
Kesän kunniaksi julkaisen vielä toisen yksinkertaisen pastaklassikon reseptin. Kesäkuussa oli aglio, olio e peperoncino, jossa yksinkertaisuus on viety huippuunsa, nyt tomaattipohjainen klassikko penne all’arrabbiata, joka ei sekään ole monimutkainen. Penne all’arrabbiata muistui mieleeni Guccin perijättären muistelmia lukiessani. Kyseinen ruokalaji on Patricia Guccin äidin Bruna Palombon bravuuri. Hän on tyttärensä mukaan myös muuten erinomainen kokki. Mamman ja nonnan ruoat ovat tunnetusti maailman parhaita – missä päin maailmaa tahansa. Arrabbiata kääntyy suomeksi suuttuneeksi tai vihaiseksi. ”Vihaisuus” tulee chilistä, joka persiljan ohella erottaa kastikkeen yksinkertaisesta italialaisesta tomaattikastikkeesta. Vihaa ja riitoja on valitettavasti paljon myös Guccin suvun historiassa. Toisaalta perheen tarinaan mahtuu myös rakkautta, jota italialaiseen tapaan osoitetaan läheisille erityisesti hartaudella itse laitetulla ruoalla.…
-
Keskiyön spagetti: spaghetti aglio, olio e peperoncino
Suomessa on yöttömänä yönä tapana sihauttaa auki kylmä juoma ja nauttia ehkä vielä viimeisiä grilliherkkuja, mutta Italiassa on keskiyön aterioille ihan oma reseptinsä, vuodenajasta riippumatta. Juhla alkakoon -kirjan kesäjuhlista lukiessani huomioni kiinnittyi juhlan menuun. Megalomaanisten juhlien ohjelmassa oli kello 00.00 ”Keskiyön spagettiateria”. Kyseessä on spaghettata di mezzanotte, ja tarjolla oli epäilemättä kategorian klassikko aglio, olio e peperoncino. Olen ennenkin kirjoittanut italialaisten taidosta taikoa hyvää ruokaa tyhjästä, ja tässä ruokalajissa he ovat kehittäneet taidon ehkä huippuunsa. Keskiyön spagetti valmistuu helposti ja nopeasti vaikka yöllä, kun kaipaa pientä hiuko- tai huikopalaa. Se maistuu kuulemma myös erinomaisen hyvin ennen baariin lähtöä tai aamuyöllä kotiin päästyä. Loistavaa, tämä tapa voisi pelastaa monta suomalaista kesäyötä…
