-
Niccolò Machiavelli: Ruhtinas – Hyvä vai paha hallitsija?
Niccolò Machiavellin Ruhtinas (Il principe 1513, ilm. 1532; suom. Taru Nyström, Basam Books 2021) on poliittisen kirjallisuuden klassikko, joka on saanut uuden, ajanmukaisen suomennoksen. Lorenzo de’ Medicille omistettu hallitsijan opas on monitulkintainen ja tarkkanäköinen tutkielma vallasta, politiikasta ja ihmisistä – tai ihmisestä – sen keskiössä. Uutuuksista todelliseen klassikkoon! Ruhtinas on länsimaiden tunnetuimpia hallitsemisen ja poliittisen kirjallisuuden klassikoita. Klassikoilla on tunnetusti hankala maine, ja aihepiiriltään koen Ruhtinaan olevan itselleni vaikea. Olin ehkä kuitenkin turhaan huolissani kirjan vaikeudesta, sillä tällainen ei-valtio-oppinut peruspirkkokin pystyi saamaan kirjasta jotain irti. Ruhtinas vie lukijansa renessanssiajan Italiaan (jos voisin matkustaa aikakoneella, saattaisin hyvinkin matkustaa ensimmäisenä juuri tuohon aikaan – suoraan Firenzen Ponte Vecchiolle, kiitos!), mutta Machiavellin vaikutus…
-
Kevään 2023 uutuuskirjat: 12 poimintaa
Hyvää uutta (kirja)vuotta! Perinteiseen tapaan kävin kustantamoiden katalogeista läpi uutuuskirjat Italia mielessäni. Millaisia ovat kevään 2023 uutuuskirjat: mitä italialaista tai Italiaa käsittelevää kirjallisuutta nyt keväällä julkaistaan? Kaunokirjallisuuden puolella Italia-uutuudet painottuvat viihteeseen, dekkareihin, historiaan ja englannista käännettyyn kirjallisuuteen – aika tavanomaista. Tietokirjallisuudessa on tiedossa kiinnostavaa asiaa muun muassa politiikasta ja matkailusta. Lastenkirjallisuudessa uutuuksia on tulossa useampia. Kevään 2023 uutuuskirjat: kaunokirjallisuus Alba de Céspedes: Ylioppilaskoti Uutuus, joka oikeastaan ei ole uutuus lainkaan: Otava julkaisee helmikuussa uusintapainoksen italialais-kuubalaisen Alba de Céspedesin alunperin jo vuonna 1943 suomennetusta teoksesta Ylioppilaskoti (Nessuno torna indietro 1939, suom. Toini Kaukonen). Se kertoo nunnien pitämän sisäoppilaitoksen normeja kyseenalaistavista nuorista naisasukkaista. Pidin todella paljon Alba de Céspedesin Kielletty päiväkirja -teoksesta, josta…
-
Toscanalaiset kännikeksit eli keksit punaviinistä
Onko kaikki jo keksitty? Tätäkin mietin, kun törmäsin kännissä oleviin kekseihin, italiaksi biscotti ubriachi. Ubriaco todella merkitsee italiaksi humalaista, eli näin on näille kekseille päässyt käymään! Hyvässä seurassa ne kuitenkin ovat: Toscanassa, erityisesti maailmankuululla Chiantin viinialueella tunnetut punaviinikeksit ovat hörpänneet paikallista viiniä, luonnollisesti. Toscanaan viinitynnyrien äärelle minut johdatteli toscanalainen klassikko, Pinokkion eli Pinocchion luoja Carlo Collodi, joka syntyi ja kuoli Toscanan alueen pääkaupungissa Firenzessä. On tietysti täysin aiheellista kysyä, miten lastenkirjasta voi tulla mieleen viini! Mutta kyllä itse lapsi–puunukke Pinokkiokin popsi Sinisen Haltiattaren tarjoaman ruusuliköörikonvehdin, ja eikös vain Pinokkion isän Geppettonkin nenä punoittanut…? Hain vatsassa hän ravitsi itseään viinillä, rusinoilla ja sokerilla. Puolustuksekseni voin myös sanoa, että punaviinikeksit ovat aivan…
-
Olipa kerran Pinokkio (tai Pinocchio)
Kukapa ei tuntisi tarinaa pitkänenäisestä puunukesta? Mutta onko ihan alkuperäinen tarina 1800-luvun lopulta tuttu? Firenzeläisen Carlo Collodin Pinokkion seikkailut. Erään puunuken tarina (Le avventure di Pinocchio. Storia di un burattino, 1883; suom. Pauliina de Anna, Savukeidas 2016) on maailman tunnetuimpia lastenkirjoja. Tarina kurittomasta puunukke-pojasta on kuitenkin sen verran raju, ettei se sovi aivan pienimmille, ja sen allegorisuus aukenee parhaiten aikuisille. Pinokkio on tunnettu kirjoina, elokuvina (uusimmat Disney- ja Netflix-elokuvat ovat tältä syksyltä), näytelminä, TV-sarjoina, leluina – minäpä ei? Historian ensimmäinen Pinokkio ei kuitenkaan ollut mitään näistä: alunperin Pinokkion seikkailut julkaistiin jatkotarinana sanomalehdessä. Ensimmäinen tarinan osa julkaistiin vuonna 1881, ja pari vuotta myöhemmin jatkotarina julkaistiin kirjana. Minulle – kuten varmaan monelle…
-
Gianduia, parempaa kuin Nutella
Jouluun jotain silkinsileän suklaista, pehmeää ja pähkinäistä Piemontesta? Torinon enkeli sai kaipaamaan jotain lohdullisen hyvää ankean savusumuisesta kaupungista. Gianduia, piemontelainen suklaa–pähkinätahna, on täyteläisin ja makein lohturuoka, jonka alueelta voi löytää. Gianduia on tarkemmin sanottuna kotoisin juuri Torinosta. Piemonte on ruoka-alueena tunnettu etenkin kahdesta asiasta: tryffelistä, jota olen etsinyt Umberto Econ jalanjäljissä täällä blogissakin, ja tietysti viineistään. Tärkeitä alueella ovat myös hasselpähkinät, le nocciole. Tämän syksyn pähkinät on jo kerätty talteen ja kuivattu, ja nyt niistä voi valmistaa jotain vaikka joulua ajatellen. Kauniiseen purkkiin pakattu gianduia sopisi joululahjaksikin. Gianduia tuo mieleen Nutellan, maailman kuuluisimman suklaa–hasselpähkinälevitteen, joka sekin on kotoisin Piemontesta. Gianduia on kuitenkin Nutellaa pähkinäisempää ja jos minulta kysytään, paljon paremman…
-
Taina Latvala: Torinon enkeli – Erilainen jouluevankeliumi
Taina Latvalan romaani Torinon enkeli (Otava, 2021) käsittelee monia teemoja: parisuhteita ja -suhteettomuuksia, äitiyttä, naiseutta, seksuaalisuutta, kirjailijuuttakin. Kirjan päähenkilö, vastikään parisuhteensa päättänyt noin nelikymppinen naiskirjailija matkustaa Suomesta jouluiseen Torinoon ottamaan etäisyyttä elämäänsä. Siellä hän kokee kummia ja joutuu kohtaamaan mielessään kummittelevat vaikeat kysymykset. Jouluinen Torino alkoi kiehtoa tähän aikaan vuodesta, joten Taina Latvalan Torinon enkeli tuntui sopivalta kirjalliselta välipalalta tähän kohtaan – kevyt haukkaisu pitkän blogitauon jälkeen? Tai jotenkin miellän tällaiset pientä mysteeriä ja romantiikkaa sisältävät romaanit sellaisiksi, kivoiksi, kevyiksi, ei liikaa sitkeää pureskeltavaa syksyn pimeyden sumentaville aivoille. Sopivaa luettavaa vaikka joululomalle konvehtirasian kera? Ehkä sitäkin, mutta Latvalan kirjassa oli kuitenkin myös sopivaa al denteä äitiydestä ja naiseudesta…
