Ruoka
-
Brushetta vai brusketta? Helppo ja vaikea bruschetta
Saku Tuomisella on Basta! Italialaisen kulttuurin abc -kirjassaan hauska tarina bruschettasta: ”Yritin tilata eräässä Helsingin italialaisessa ravintolassa tomaattibruschettaa. Keskustelu sujui näin: – Saisinko yhden tomaattibrusketan. – Heh, se kyllä lausutaan brussccchhhetta. – Ei kyllä lausuta. – (Ivallisesti hymyillen) No, meillä asiakas on aina oikeassa, joten sovitaan sitten niin.” Hitti ja huti Italian [k]:na ääntyvä ch on chieltämättä haastava poikkeus italian muuten melko hyvin suomalaiseen suuhun sopivaan ääntämykseen (viittaako Tuomisen kirjan nimi Italialaisen ruokakulttuurin abc ääntämisoppiin?), mutta oikeasti bruschetta ei ole yhtään vaikea juttu! Vai onko sittenkin? Tuominen nimittäin jatkaa vielä: Hyvässä bruschettassa (lausutaan siis brusketta) on kaikki suomalaisen hitin ainekset. Sen tekeminen on helppoa, se onnistuu aina, se on halpaa…
-
Grissinit: pitkät, helpot, rapeat
Grissini, grissinit vai grissinot? Miten näitä nyt nimittäisi? Aina välillä tulee kielellisiä pulmia ruokapöydässäkin. Mutta onhan meillä myös muffinsit, buutsit ja shortsit (joskus nekin jopa ruokapöydässä), joten olkoon nämäkin nyt tuplamonikolliset grissinit. Suomalaiseen suuhun (tai päähän) ei italian i-monikko aina oikein luonnistu. Taivutuksesta puheen ollen: näitähän ei muuten tarvitsekaan taivuttaa, pitkiä ja suoria kun ovat. Helppoa leivontaa! Grissinit ovat esimerkki ruoasta, jotka pitkään kuittasin vain ”italialaiseksi”. Nykyään olen sen sijaan aina valppaana: mistä eri ruokalajit oikeasti ovat peräisin? Olikin ilo oppia, että grissinit ovat kotoisin Torinosta. Kappas! Siispä yhdistin ne heti mielessäni Torinossa vaikuttaneeseen ja siitä kirjoittaneeseen Natalia Ginzburgiin. Harvemmat blogini reseptit sopivat oikeasti kirjan kanssa nautittaviksi, mutta näitä oli…
-
Sinäkin, pinaattini: pinaattilisuke roomalaisittain (?)
Makumuistot ovat toisinaan muistoista elävimpiä. Ensi kosketukseni aitoon välimerelliseen, turistiravintoloiden ulkopuoliseen ruokaan tapahtui teini-iässä kielimatkalla valencialaisessa isäntäperheessä Espanjassa. Muistan, miten omituisia eväsleipiä sain perheen äidin Conchan (¡qué nombre!) valmistamana mukaani kouluun: vitivalkoisten leipien väliin tursotettiin valko–ruskearaidallista suklaalevitettä! Se tuntui juusto–kurkkuvoileipäsuomalaisesta perin kummalliselta. Samoin muistan saaneeni kotimatkalle lentokoneeseen matkaevääksi kattavan valikoiman erilaisia supermakeita ja -höttöisiä keksejä. Mutta oli sitä muutakin! Söin jossain vuoristossa lomakodin takapihalla koko päivän valtavalla pannulla laitettua paellaa, churroja tietysti ja paksua kaakaota ja öljyisen öljyistä perunamunakasta – ja sitten ah, sitä parasta: pinaattia. Muistan, että perheen äidin joka ilta (omituisen myöhään minusta) laittama ruoka oli aivan taivaallisen hyvää, mutta parhaiten mieleeni on jäänyt pinaattilisuke, jossa oli rusinoiden…
-
Ahmittavan hyvät vaniljaviinerit Apuliasta
Syötävää saappaankorosta? Tänään pääsen vihdoin tekemään makumatkan Apuliaan, ensimmäistä kertaa blogin historiassa. Sieltä tulee valtavasti kaikkea mielenkiintoista, mutta tänään esittelyssä ovat vaniljaviinerit, ehdoton makeiden herkkujen kuningatar Pugliasta, jota Apuliaksi suomeksi kutsutaan. Kiitos Paolo Giordano, että veit minut aurinkoiseen Apuliaan! Minulla on ollut pieni pakkomielle Apuliaan tai tarkemmin sen pääkaupunkiin Bariin ja vielä tarkemmin sanottuna Barin vanhaankaupunkiin Bari vecchiaan viime keväästä lähtien. Syynä on RaiPlaylta katsomani sarja Le indagini di Lolita Lobosco, joka sijoittuu Barin vanhaankaupunkiin ja vei minut aivan mukanaan. Lolita Lobosco on vähän hömelö poliisisarja, rikoksiltaan ja etenkin niiden ratkomistavoiltaan yhtä epäuskottava kuin monien fanittama Komisario Montalbano, mutta höpsöydessään samalla tavalla viehättävä kuin Montalbano: maisemat ovat upeat, tunnelma…
-
Pasta alla Norma eli friteerattuna paras munakoisopasta
Blogissani on ollut havaittavissa pieni Sisilia-teema tänä kesänä. Se päättyy tänään klassikkojen klassikkoon, ehkä siihen omaan sisilialaiseen suosikkiini (ja niin monen muun!), joka on munakoisopasta pasta alla Norma. Siinä friteeratut, melkeinpä makeat munakoisot yhdistyvät syvän tomaattiseen kastikkeeseen ja suolaiseen juustoon. Basilika raikastaa annosta, ja sanonpa vaan, että lopputulos on erittäin hyvä ellei täydellinen. Paras pasta alla Norma vaatii friteerauksen Harvempi ehkä tietää, että friteeraus on Italiassa hyvinkin yleinen kypsennysmenetelmä keittiössä – välimerellisessä keittiössä on myös vähemmän terveellisiä tapoja! Se kuuluu erottamattomana osana monen alueen katukeittiöön, ja friteeraus on myös paras tapa kypsentää munakoisoja (toinen on grillaaminen). Ja nyt painotan, että ainoa oikea tapa valmistaa pasta alla Norma on friteerata siihen tulevat munakoisot.…
-
Lempiruokia Liguriasta: polpettone eli peruna–kasvisvuoka
Liguria on minulle tutuin ja rakkain alue Italiassa. Se on myös mahtava ruoka-alue, josta tulee tunnettujen peston ja focaccian (oikea focaccia on ohutta ja jopa sitkeää ja se syödään sellaisenaan eikä siihen laiteta mitään härpäkkeitä päälle ei pyhä taivas ainakaan mansikoita!) lisäksi paljon muita, vähemmän tunnettuja herkkuja. Yksi suosikeistani on genovalainen polpettone, joka saakoon suomenkieliseksi nimekseen banaalisti peruna–kasvisvuoka. Vaikka se kuulostaa tylsältä, älä vielä lopeta lukemista! Polpettone on muuallakin Italiassa tunnettu ruokalaji, mutta muualla se sisältää lihaa ja on oikeastaan jonkinlainen lihamureke. Liguria onkin yksi Italian parhaista ruoka-alueista myös kasvissyöjille. Monet paikalliset ikivanhat ruoat kuten leivonnaiset focaccia ja farinata; friteeratut syötävät panissa, cuculli, frisceu ja frittura di verdure; keitot zemin de…
