Suolainen leivonta
-
Tuplasti hyvää: sardinialainen kasvispiirakka x2
Sardiniassa, ihanaa! Kiitos Antonella Aneddan, pääsen taas kurkistamaan sardinialaiseen keittiöön. Se on Suomessa aika vaikeaa, sillä sardinialaisia raaka-aineita ei täältä saa ja koko saaren ruokakulttuuri on muutenkin hyvin omaleimainen. Sardinialaisia kirjailijoitakaan ei varsinaisesti ole joukoittain suomennettu, joten nyt kun mahdollisuus tuli, piti ihan valmistaa ruokia kaksin kappalein: kasvispiirakka kahdella tavalla sardinialaisittain, prego! Sardinia on minulle todella mystinen paikka, joten saaren ruokakulttuurikin on jäänyt vähemmälle tutkimiselle. Olen kirjoittanut blogissa sardinialaisesta ruoasta vain kerran aiemmin. Silloinenkin ruokalaji oli hieman hankala, sillä siihen tarvittiin lampaanlihalientä, sardinialaista pecorinoa ja paikallista leipää. Monet sardinialaiset ruokakokeilut olen joutunut kotikeittiössä torppaamaan heti alkuunsa, koska oikeita raaka-aineita ei löydä Suomessa mistään – kuvaava esimerkki siitä, miten vaihtelevaa ”italialainen”…
-
Pääsiäisen suolainen piirakka torta pasqualina (ei nimi piirakkaa pahenna!)
Torta pasqualina, pasqualina-piirakka eli pääsiäisen suolainen piirakka ei ehkä suomalaisen korvaan kuulosta kovin herkulliselta. Hilpeyttä on joskus herättänyt myös itse pääsiäinen, Pasqua. (Sitten on vielä erikseen napolilainen kahvimerkki Paskà, mutta se ei sinänsä nyt liity tämän päivän teemaan eli pääsiäiseen.) Torta pasqualina on yksi lukuisista genovalaisista suolaisista piirakoista, joita rakastan. La torta pasqualina fra tutte le torte è la regina: pasqualina-piirakka on kaikkien piirakoiden kuningatar. Olen tästä toisaalta vähän eri mieltä, sillä en niin hirveästi välitä kananmunista. Ja ne ovat tässä piirakassa suuressa osassa, pääsiäisen suolainen piirakka kun on kyseessä. Piirakkaa tosin valmistetaan myös pääsiäisen ulkopuolella ilman munia nimellä torta di bietole (tai murteella turta de gee) eli yksinkertaisesti lehtimangoldipiirakka.…
-
Brushetta vai brusketta? Helppo ja vaikea bruschetta
Saku Tuomisella on hauska tarina bruschettasta: Yritin tilata eräässä Helsingin italialaisessa ravintolassa tomaattibruschettaa. Keskustelu sujui näin: – Saisinko yhden tomaattibrusketan. – Heh, se kyllä lausutaan brussccchhhetta. – Ei kyllä lausuta. – (Ivallisesti hymyillen) No, meillä asiakas on aina oikeassa, joten sovitaan sitten niin. Italian [k]:na ääntyvä ch on chieltämättä haastava poikkeus italian muuten melko hyvin suomalaiseen suuhun sopivaan ääntämykseen (viittaako Tuomisen kirjan nimi Italialaisen ruokakulttuurin abc ääntämisoppiin?), mutta oikeasti bruschetta ei ole yhtään vaikea juttu! Vai onko sittenkin? Tuominen nimittäin jatkaa vielä: Hyvässä bruschettassa (lausutaan siis brusketta) on kaikki suomalaisen hitin ainekset. Sen tekeminen on helppoa, se onnistuu aina, se on halpaa ja lisäksi se on täydellistä comfort foodia. Silti…
-
Grissinit: pitkät, helpot, rapeat
Grissini, grissinit vai grissinot? Miten näitä nyt nimittäisi? Aina välillä tulee kielellisiä pulmia ruokapöydässäkin. Mutta onhan meillä myös muffinsit, buutsit ja shortsit (joskus nekin jopa ruokapöydässä), joten olkoon nämäkin nyt tuplamonikolliset grissinit. Suomalaiseen suuhun (tai päähän) ei italian i-monikko aina oikein luonnistu. Taivutuksesta puheen ollen: näitähän ei muuten tarvitsekaan taivuttaa, pitkiä ja suoria kun ovat. Helppoa leivontaa! Grissinit ovat esimerkki ruoasta, jotka pitkään kuittasin vain ”italialaiseksi”. Nykyään olen sen sijaan aina valppaana: mistä eri ruokalajit oikeasti ovat peräisin? Olikin ilo oppia, että grissinit ovat kotoisin Torinosta. Kappas! Siispä yhdistin ne heti mielessäni Torinossa vaikuttaneeseen ja siitä kirjoittaneeseen Natalia Ginzburgiin. Harvemmat blogini reseptit sopivat oikeasti kirjan kanssa nautittaviksi, mutta näitä oli…
-
Älä unohda juuriasi: taikinajuuren valmistus
Juurille palaaminen tekee välillä hyvää itse kullekin. Sitä paitsi juurileivonta on nykyään erityisen trendikästä. Taikinajuuren valmistus kotona ei sekään ole vaikeaa. Olen useasti kertonut, että kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini keittiössä. Taikinajuuren valmistus vaatii sitä aivan ennätyksellisen paljon, joten minulla ei oikeasti ole hajuakaan (tai no, haju juuri on, sillä taikinajuuressahan on oma tyypillinen tuoksunsa ja haistella sentään keittiössä osaan) siitä, miten juuri tehdään, joten tämänkin postauksen ohje on Signoren käsialaa. Kärsivällisyyttä todella tarvitaan, sillä alkuvaiheessa taikinajuuren valmistus vaatii juurille palaamista lähes päivittäin, ja sen jälkeenkin vähintään viikoittain. Elävää juurta tulee hoitaa ruoalla ja rakkaudella. Juuriaan ei voi unohtaa silloinkaan, kun on niistä kaukana. Italiassa yli 30 vuotta asunut Sirkku Salovaara…
-
Kotikulmien kurpitsapiirakka
Viime viikolla Keskipäivän aave johdatti ajatukseni aaveisiin ja Halloweeniin. Kun taas mietin Halloweenia ja ruokaa, ajatukseni alkavat tietenkin askarrella kurpitsassa. Iso kurpitsa on harmillisen hankalasti käsiteltävä raaka-aine (tosin veitset ja veriset irtokädetkin kuuluvat Halloweeniin?!) mutta onneksi myös ilahduttavan monipuolinen. Esimerkiksi kurpitsapiirakka voi olla niin makea kuin suolainenkin. Italialainen keittiö on käsittämättömän monipuolinen, kuten olen jo useasti maininnut. Tämänpäiväinen suolainen kurpitsapiirakka on esimerkki siitä: tätä yksilöä tavataan ainoastaan Genovan läntisissä osissa Sestri Ponentessa, Peglissä, Pràssa ja Voltrissa. Minä söin sitä ensimmäisen kerran Signoren kotikaupunginosan Voltrin pienessä yli satavuotiaassa leipomo Da ’Nestossa pienen vicolon kulmassa ja olin myyty. Piirakalla on outo nimi: farinata di zucca eli kurpitsa-farinata. Olen kirjoittanut genovalaisesta kikhernejauhoista tehdystä…
