Marja Vesala: Vuosi Toscanan kukkuloilla – Vuodenkierto viinimailla

Kesän kirjallinen Italian-matka päättyy nyt perhereissujen, Sorrenton, keskiaikaisten kylien ja Italian Rivieran kautta Toscanaan. Toscanassa ollaankin oikein Italian-matkailun ytimessä, ja Vuosi Toscanan kukkuloilla on nojatuolimatkailua parhaimmillaan!

Marja Vesalan Vuosi Toscanan kukkuloilla (WSOY 2022) yhdistää paikallistietoa ja matkailua. Vesala puolisoineen tekee irtioton Suomesta viettääkseen unelmiensa vuoden Toscanan viinimaisemissa. Toscanalaisen maaseudun vuodenkierron seuraaminen on autenttinen elämys myös lukijalle.

”Vuosi Toscanan kukkuloilla” – huoh, taas. Näin ajattelin, kun bongasin kirjan nimen viime syksyn kirjauutuuksien joukosta. Eikö Toscana ole jo koluttu ja kaluttu loppuun? Kirjoittakaa kirja vaikka Liechtensteinista välillä! Tai miksi kukaan ei puhu koskaan edes Portugalista? Mitenkäs viininviljely vaikka Montenegrossa? Mitä kuuluu Bosnia-Hertsegovinaan? Tiedämmekö mitään Andorran ruokakulttuurista (kai sielläkin sellaista on)? Nyt olisi viimein aika tutustua Liettuaan! Olen törmännyt pohjoisamerikkalaisiin, joille ”Europe” tarkoittaa ”Italy” ja ”Italy” tarkoittaa ”Tuscany”. Itse haluaisin olla vähän avarakatseisempi. Aina vain Toscana!

Ärsytyksen hieman laannuttua muistin oman blogini. Hups. Olen kohta neljä ja puoli vuotta pyörinyt täällä virtuaalisesti vain ja ainoastaan Italian ympärillä. Minulla on siihen henkilökohtaiset syyni, tämä on jopa jonkinlainen identiteetinrakennusprojekti (päättymätön sellainen), mutta niinpä oli Vesalallakin syynsä viettää vuosi Toscanan kukkuloilla: hän sattumoisin pitää Toscanasta. Siihen minulla ei ole mitään vastaan väittämistä. Tunsin myös pienen pienen kateuden piston, kun aloin lukea kirjaa, mikä saattoi sekin osaltaan olla tunnereaktioni taustalla, myönnän. Voisin viettää vuoden ihan millä tahansa Italian kukkulalla (ja varmasti kirjoittaisin siitä kirjan!).

Kyläelämää

Toscanaan lukuisilla matkoillaan ihastunut viestintäalan yrittäjä Marja Vesala ja hänen puolisonsa jättivät kotinsa ja työnsä Suomessa, kun heille tehtiin Toscanassa ”tarjous, josta ei voi kieltäytyä”. Pariskunta oli jo pitkään etsinyt Toscanasta sellaista työtä, joka mahdollistaisi hetken hyppäyksen pois Suomi-arjesta unelmien Toscanaan. Pariskunta oli jo melkein luopunut toivosta, kun heille tarjoutui Radda in Chiantin läheltä talonvahdin pesti paljon matkustelevan eläkeläispariskunnan luota: heidän piti vain ruokkia kissa, kastella kasvit ja vastaanottaa posti, ja vastapalveluksena he saisivat majailla toscanalaisessa talossa keskellä Chiantin viinimaisemia.

Vesalan toiveena oli saada viettää kokonainen vuosi Toscanassa, sillä vuoden aikana ehtisi nähdä koko vuodenkierron toscanalaisella maaseudulla. Vuosi Toscanan kukkuloilla onkin jaettu kahteentoista lukuun kuukausien mukaan. Todellisuudessa hyppäys olikin sitten enemmänkin kuin vain vuosi Toscanan kukkuloilla, mutta ehkä en tässä paljasta siitä sen enempää.

Toscanalaisen maaseudun vuodenkierron mukana Vuosi Toscanan kukkuloilla vie lukijan mukaan mammojen keittiöön, oliivinkeruuseen ja öljyn puristamiseen, jouluvalmisteluihin, hiljaiseen talveen, elokuun kesälomakauteen, kyläjuhliin ja syksyn viininkorjuuseen. Toscanalaista ja muutakin italialaista ruokaa tietenkin makustellaan antaumuksella: kirjassa vilahtavat esimerkiksi blogistanikin löytyvät pappa al pomodoro, ribollita, acquacotta, bruschetta, farrosalaatti, cantuccini, tiramisù, limoncello, mutteripannukahvi, cornetto-aamiainen…

Kirjaa lukiessa minua hämmästyttää, miten nopeasti Vesala tutustuu paikallisiin ihmisiin ja ystävystyy heidän kanssaan. Matkailulehti Mondon (12/2022) haastattelussa Vesala kuvaa hauskasti, miten paikalliset eläkeläiset lähes adoptoivat hänet ja hänen puolisonsa – tässä selitys sujuvaan kyläelämään kotiutumiseen. Paikallisilla oli mietittynä suomalaisille päiväohjelmatkin valmiiksi. Paikallisten apu sujuvoittaa arkea uudessa maassa, ja kielen oppimisessa aidot kontaktit ovat tietysti avainasemassa. Samalla Vesala ja hänen puolisonsa auttavat kyläläisiä esimerkiksi tietokoneongelmissa ja muissa arjen askareissa.

Vesala kirjoittaa myös koti-ikävästä, Italian byrokratiasta ja siitä, miten ihan kaikki paikalliset eivät ota heitä avosylin vastaan. Välillähän toki Toscanan kukkuloillakin tulee eteen piccolo problema, mutta Vesala ja hänen puolisonsa vaikuttavat olevan yhtä sinnikkäitä, työteliäitä ja asenteeltaan mutkattomia kuin paikallisetkin.

Oliivi- ja viinimailla

Toscana ja erityisesti Chiantin alue on tunnettu viineistään. Niiden maailmaan Vuosi Toscanan kukkuloilla johdattaakin asiantuntevasti ainakin minunkaltaiseni iloisesti viinejä juovan mutta vähemmän niitä todellisuudessa tuntevan lukijan. Vesala ja hänen puolisonsa eivät nimittäin jääneet koko vuodeksi vain talonvahdeiksi, vaan kielitaidon kartuttua he pääsivät töihin viinitilalle Volpaian kylään. Siellä Vesalan tehtävänä oli pitää turistikierroksia viinikellareissa, järjestää viininmaisteluita ja huolehtia majoituksista – aika ainutlaatuinen tilaisuus tämäkin, sanoisin!

Ihastuneena luen kirjasta oliivienkeruusta, oliiviöljyn puristamisesta ja viininviljelystä. Lokakuussa Vesala napsii rypäleterttuja viiniköynnöksistä, marraskuussa levittelee maahan verkkoja oliivisadon keräämistä varten. Hän kuvailee oliiviöljyn puristamista ja kertoo Chiantin alueen viineistä, joista Chianti classico -viinit kuuluvat italialaisten viinien laatuluokituksen korkeimmalle tasolle.

Kirjasta selviää myös, mitä ovat supertoscanalaiset viinit ja mitä toscanalaiset itse ajattelevat niistä. Vesalalla on myös lohdullinen viesti meille ei-viiniasiantuntijoille: ”Kaikkein parasta on se viini, joka sinun mielestäsi maistuu parhaimmalta.”

Entä mikä viinin tekemisessä on tärkeintä? Vesalan toscanalainen tuttava Franca sen kertoo:

Vuosien varrella olen oppinut, että ihmisen vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Laatu syntyy viinitarhalla. Viinikellarissa tehtävämme on yrittää olla pilaamatta sitä, minkä luonto on meille antanut.

Viestinnän asiantuntijana Vesala todella osaa kirjoittaa, teksti soljuu ja tarina kulkee. Ei ole ihme, että Vuosi Toscanan kukkuloilla valittiin Mondon vuoden 2022 matkakirjaksi, sillä se on minusta genrensä edustajana aivan valioluokkaa! Tyypilliset Italia-kliseet on onnistuttu välttämään, ja tarinoinnin oheen on taitavasti ujutettu paljon paikallistietoa Toscanasta. Tarinoista löytyy myös lämpöä ja huumoria, itseironiaakin. Mitä esimerkiksi pitäisi ajatella siitä, kun italialaiset vieraat kehuvat kilpaa suomalaisen keittämiä perunoita? Onko kehu aivan vilpitön? Myös esimerkiksi kielenoppimiseen välttämättä kuuluvat nolot mokat hymyilyttävät, samoin Toscana-turistien edesottamukset.

Yhden asian kirjassa kuitenkin kyseenalaistan vahvasti: Vesala kirjoittaa Sienan kaupungin Palio-laukkakilpailusta pitkästi ja täysin kritiikittömästi. Tätä minun on vaikea ymmärtää ja sulattaa. Palio ja vastaavat muut hevoskilpailut ovat Italiassa jatkuvasti eläinoikeustoimijoiden ja muidenkin eläimistä välittävien kansalaisten kritiikin kohteena, sillä joka vuosi niissä loukkaantuu ja kuolee hevosia. Minusta ne eivät ansaitse minkäänlaista positiivista huomiota, vaikka toki niiden historia on osa Sienan historiaa.

Lue blogista lisää kyläelämästä Toscanassa: Ella Kannisen kirjat Ellan Toscana ja Kotona Italiassa

Kirjaan liittyvä resepti: panzanella