-
Kevyttä kesälukemista Italiasta – 20 ideaa
Italia on suosittu valinta rakkausromaanien tapahtumapaikaksi. Ja onhan se totta, että esimerkiksi Rooma, Firenze, Venetsia, Amalfi, Capri ja Toscana herättävät romanttisia mielikuvia tai saavat ainakin haaveilemaan omasta Italian-matkasta. Rakkauden kesän 2021 (?) kunniaksi kokosin tähän postaukseen listaksi kevyttä kesälukemista Italiasta. Nämä kirjat menevät viihdekirjallisuuden kategoriaan, ne ovat toisin sanoen siis ”romanttista hömppää”. Luvassa on siis särkyneitä sydämiä ja uusia alkuja – mikä siinä onkin, että niin monessa kirjassa sankaritar kyllästyttyään entiseen elämäänsä muuttaa juuri Italiaan? (Ihan kuin ajatus ei koskaan olisi itselläni käynyt mielessä…) Toinen viihdekirjallisuuden klassinen asetelma on jokin menneisyyden paljastus tai yllätys, joka johdattaa päähenkilön Italiaan (tätä käännettä omassa elämässäni vielä odotan: yllätysperintönä linna Toscanasta!). Listasin tähän postaukseen…
-
Zabaione eli zabaglione eli sabayon eli mikä?
Eksistentiaalisia pohdintoja jälkiruoan ääreltä: mitä on zabaione? Se on ilmeisesti yksi tunnetuimpia italialaisia jälkiruokia, mutta mitä se oikeastaan on? Ja miksi sillä on niin monta eri nimeä? Tunnustanpa nyt, että söin juuri ensimmäistä kertaa elämässäni tätä hieman salaperäistä jälkiruokaa. Suomessa zabaione esitellään usein ”viinivaahtona”, mikä ei ole houkutellut minua: kuka haluaisi syödä vaahtoa? Lisäksi muistan zabaglione-nimisen suklaan olleen lapsuuden inhokkini joulukonvehtirasiassa. Italiassa zabaione ei kuitenkaan ole vaahtoa tai öklökonvehti, vaan se laitetaan hauskaan kategoriaan dolce al cucchiaio eli ”lusikalla syötävä jälkiruoka”. Jälkiruokanahan voi tarjota myös leivonnaisia tai hedelmiä, mutta lusikalla syötävät jälkiruoat ovat tiramisùn ja panna cottan tyyppisiä – no, lusikoitavia makeita herkkuja. Zabaione on Italiassa lusikoitavaa ja paksua, ja sitä käytetään myös…
-
Salla Leponiemi: Niin kauan kuin tunnen eläväni – Taidemaalari Elin Danielson-Gambogi
”On harvinaista tavata nainen, joka piirtää yhtä hyvin kuin te!” Salla Leponiemen Niin kauan kuin tunnen eläväni – Taidemaalari Elin Danielson-Gambogi (Gummerus 2021) on taiteilija Elin Danielson-Gambogin (1861–1919) elämäkerta. Italiaan muuttanut Danielson-Gambogi on jäänyt monen muun suomalaisen (nais)taiteilijan varjoon, ja hänen uralleen mahtui monia traagisiakin vaiheita. Elämäkerta tekee Elinin eläväksi hänen kirjoittamiensa kirjeiden kautta. Niin kauan kuin tunnen eläväni – Taidemaalari Elin Danielson-Gambogi on tämän kevään uutuuskirjoja. Täytyy tunnustaa, että ennen kirjan lukemista Danielson-Gambogi oli minulle melko tuntematon nimi. Hän onkin jäänyt naistaiteilijana huomattavasti tunnetumpien Helene Schjerfbeckin ja Ellen Thesleffin ja (ei valitettavasti mitenkään yllättäen) kaikkien lukuisten miestaiteilijoiden varjoon. Mutta: minulla ja Elinillähän on paljon yhteistä, kuten satakuntalaiset juuret ja…
-
Negroni sbagliato – Vääränlainen negroni on juuri oikeanlainen
Kuinkahan moni ruokamaailman klassikko on saanut alkunsa siitä, kun kokki tekee epähuomiossa virheen, jonka sitten toteaakin maistuvan erityisen hyvältä? Näitä maukkaita tarinoita riittää. Jotkut ruoat ovat syntyneet jopa onnettomuuden seurauksena, kuten farinata: Vuonna 1284 genovalainen sotalaiva joutui myrskyyn, jonka pauhatessa lastina olleet kikhernejauhosäkit ja öljy sekoittuivat suolaiseen meriveteen. Myrskyn laannuttua tämä seos kuivui auringossa ja voilà: farinata oli syntynyt. Uskokoon ken haluaa, mutta onhan meheviä tarinoita aina kiva makustella ruokapöydässäkin. Lähestyvän terassikauden ja milanolaisen miljöön kunniaksi aion nyt esitellä pieleen menneen vahinkojuoman, josta tuli milanolainen aperitiiviklassikko: negroni sbagliato eli ”pieleen mennyt” tai ”väärä” negroni. Negroni on Firenzessä vuonna 1920 syntynyt drinkki, johon tulee Camparia, vermuttia ja giniä, ja se on…
-
Paolo Cognetti: Sofia pukeutuu aina mustaan – Episodeja elämästä
”Minä haluan olla onnellinen nyt.” Paolo Cognettin Sofia pukeutuu aina mustaan (Sofia si veste sempre di nero 2012, suom. Osmo Korhonen, Atemisia edizioni 2019) on kymmenen kirjallisen episodin kokoelma, joka rakentaa kauniin, elokuvamaisen tarinan päähenkilönsä Sofian elämästä. No nyt on upea kirja! Joskus sitä vaan vaikuttuu joistain kirjoista, ja tämän Sofian kohdalla kävi niin. Sofia pukeutuu aina mustaan on kirkas, raikas, viiltävä, samalla läheinen ja etäinen kirja, parasta italialaista nykykirjallisuutta, mitä olen lukenut Silvia Avallonen Teräksen jälkeen. Olen aiemmin lukenut milanolaiselta Paolo Cognettilta Kahdeksan vuorta ja pidin siitäkin, vähän varauksellisemmin tosin. Tämä Sofia olikin sitten (lopulta) täysosuma. Pienen kustantamon Artemisia edizionin kirja ei valitettavasti ole saanut ansaitsemaansa huomiota täällä Suomessa.…
-
Brunssille ja piknikille: paprika–munapannu
Vihdoinkin Abruzzossa! Abruzzoon harvemmin törmää Suomessa oikein missään kontekstissa. Italiasta puhuttaessa tutummat Toscanat, Sisiliat, Roomat ja Milanot tuntuvat aina jyräävän. Mutta nyt! Paljastus-romaanin abruzzolainen Nadia johdatti minut täällä Suomessa harvemmin kolutulle alueelle ja suoraan paikalliseen herkulliseen keittiöön. Sieltä löytyi tämä paprika–munapannu, paikallisella murteella suloisesti pipindune e ove. Brunssi ei kuulu italialaiseen ruokakulttuuriin, mutta paprika–munapannu on ruokalaji, jota on Abruzzossa perinteisesti nautittu aamupäivällä maatilan töiden lomassa. Nykyihminen harvemmin huhkii sellaisissa hommissa, mutta sitäkin mieluummin nautiskelee aamupäivisin brunssia. Ruoasta tuleekin mieleen shakshuka, tomaattinen munapannu, joka on jonkinlainen trenditarjottava brunsseilla Suomessakin. Abruzzossa paprika–munapannu leivän kera näyttäisi nykyisin olevan myös ravintoloiden antipasto-listoilla. Hyväksi piknik-ruoaksikin sitä mainostetaan: se sopii erinomaisesti paninon väliin. Me testasimme tätä…
