-
Friteerattu mozzarella ja kärrynpyöriä
Pidän näköjään varsinaista terveysblogia. Amerikkalaishenkisen jätskiannoksen ja karnevaaliajan rasvaisten leivonnaisten jälkeen luvassa on jotakin ehkä vieläkin pahempaa: friteerattu mozzarella! No, Napolista ja Campanian seudulta näitä terveyspommeja löytyy. Mozzarella in carrozza (”mozzarella kärryillä” – muoto on aikanaan ollut pyöreä kuin kärrynpyörä) eli friteerattu mozzarella on yksi esimerkki italialaisen keittiön vähemmän terveellisestä eli friteeratusta puolesta. Friteeratut ruoat ovat tyypillisiä antipastoja, ja friteerattu mozzarella on ollut köyhässä keittiössä oiva tapa antaa uusi elämä ehkä hieman jo kuivahtaneelle juustolle ja leivälle. Aika monta kärrynpyörää saakin tämän herkun antamalla energialla tehtyä! Napoli ja kärrynpyörät sopivat erinomaisesti viimeksi lukemani Gianni Sollan Ystävyyden oppimäärä -kirjan tapahtumapaikkoihin ja esittävän taiteen maailmaan. Kirjallisuuden ja mozzarellan ystävien kannattaa muuten lukea…
-
Kitkeränsuloinen sinfonia: punasikuri ja risotto
Punasikuri eli punasalaatti ei liene kovin juhlittu kasvis suomalaisissa ruokapöydissä. Punasikuri voi olla jopa puistattavan kitkerää, joten ei se ihan joka paikassa maistukaan. Toisaalta niin kovin makeaa elämää rakastavat italialaiset osaavat kuitenkin syödä kummallisen karvaitakin asioita, joista punasikuri on yksi hyvä esimerkki: siitä saa juustolla, voilla ja viinillä tainnuttamalla esimerkiksi aivan ihanaa, täyteläistä risottoa. Punasikuri on Italiassa sesongissa nyt loppuvuodesta ja vuodenvaihteessa, ja autenttisesti espoolaisesta automarketista ostettu yksilö paljastuikin olevan peräisin Italian Venetosta. Punasikuri on Veneton ylpeys, ja niitä on kahta erilaista tyyppiä. Meidän sikurimme oli tyyppiä precoce, joka on pyöreähkö, isolehtinen ja kitkeränmakuinen. Arvostetumpi versio on tardivo, jossa on kapeat ja pitkät, jopa lonkeromaiset lehdet, ja se on rapea…
-
Vuoristolaisruokaa: juustoinen polenta
Lieden lämpö houkuttelee luokseen loppusyksystä. Totuuden nimissä ehkäpä myös hiilihydraatit ja rasva… Lokakuisena lohturuokana esittelen nyt varsin kaloripitoisen lämmikkeen: juustoinen ja voinen polenta polenta taragna on peräisin pohjoisen Lombardian vuoristoseuduilta. Vuoristoon minut vei – jälleen – Paolo Cognetti ja hänen kirjansa Suden onni. Kirjan päähenkilö Fausto oppii vuoristossa ”poistamaan tuoremakkarasta rasvaa, keskeyttämään pastan kypsymisen kylmällä vedellä ja ohentamaan öljyä rasvakeittimessä”. Ja mikä tärkeintä: ”että polentan hämmentäminen tuntikausia on ajanhukkaa: sen voi vain jättää hautumaan hiljaiselle tulelle, ja se kypsyy itsekseen”. Sitten kannetaan makkaroita ja polentaa pöytään. Juustoinen polenta polenta taragna (4 nälkäiselle henkilölle) Joudun välillä semanttiseen sokkeloon ruoasta kirjoittaessani. Polenta on esimerkki tästä: sana polenta viittaa sekä ruokalajiin että itse…
-
Hapankirsikkahillo + ricotta = kirsikkapiirakka
Kirsikat alkavat jo olla mennyttä kesää, mutta kirsikkahillo onneksi ei. Joku onnekas on tehnyt sitä oman puun sadosta, minä vähemmän onnekkaana ostanut kaupasta. Kirsikkapiirakka tuoreista kirsikoista sopii kesään, mutta kirsikkapiirakka maistuu hyvältä myös hillosta tehtynä ihan milloin vain. Italiassa lempijäätelömakuni on ehdottomasti kirsikkajäätelö amarena. Amarenaa löytyy kuitenkin lähinnä jälkiruoista, ja jos kirsikoita haluaa ostaa sellaisenaan syötäviksi, ne ovat ciliegie. Olen ajatellut, että amarena tarkoittaa hapankirsikkaa, jota syödään yleensä sokeroituna ja säilöttynä sen happamamman maun takia. Sitten törmäsin Roomassa visciolaan, joka on jonkinlainen hapankirsikka sekin ja josta tehdään aivan ihana kirsikkapiirakka crostata di visciole e ricotta. Visciola kasvaa erityisesti Keski-Italiassa. Maussa ja muodossa on ilmeisesti myös eroavaisuuksia amarenaan. Kirsikkapiirakka tuli mieleeni…
-
Pyhä yksinkertaisuus: insalata caprese
Pyhä yksinkertaisuus vai pyhäinhäväistys? Voiko blogissa julkaista näin helpon ”reseptin”? Caprilainen salaatti, tutummin tomaatti–mozzarellasalaatti eli insalata caprese sisältää käytännössä kolme raaka-ainetta. Siinäpä sitä sitten riittää ruokaohjetta kerrakseen… Helpompi resepti on blogissani ollut vain jäätelökahvi affogato: kippaa jätskipallo kahvikuppiin et voilà! Caprilainen salaatti vaatii tekijältään sentään mozzarellan ja tomaatin viipaloimisen. Tai oikeastaan ei edes sitä: italialaisittain mozzarellan voi myös vain repiä lautaselle – tomaatin kanssa veitsi on sentään käsiä kätevämpi. Kirjoitin viimeisimmässä kirjapostauksessani elämän yksinkertaistamisesta ja hetkeen pysähtymisestä. Sitä voi olla myös slow food, mutta toisaalta myös raaka-aineiden kunnioitus ja mahdollisimman yksinkertaiseen pyrkiminen, vaikka ruokalaji itsessään olisi helppo ja nopea. Siispä: insalata caprese on yksinkertaistamisen taidetta vain silloin, kun raaka-aineet ovat…
-
No onkos tullut kesä: calabrialaisen joulupöydän kukkakaalipihvit
Värikäs, valoisa ja vilkkuva italialainen joulu on monessa mielessä suomalaiseen hämärään ja hartaaseen jouluun hiljenemisen vastakohta. Aihe ansaitsisi ihan oman postauksensa, mutta esimerkin italialaisesta joulusta tarjoilkoot nyt Mezzogiornon eli ”Keskipäivän maan” aurinkoiset kukkakaalipihvit, joita tarjoillaan Calabriassa – kyllä vain – joulupöydässä. Aiemmin olen esitellyt blogissa napolilaisen joulupöydän kukkakaalisalaatin, joten tuo joulun varsinainen sesonkikasvis ei ole ennestäänkään tuntematon. Nyt, kun Etelä-Suomessakin saadaan joulukuussa ihailla oikeaa talven ihmemaata, kukkakaalipihvit ja -salaatit tuntuvat suomalaisen mielestä aivan sopimattomilta. No, laitetaan ohje talteen ensi kesää varten. Silloin muuttuu Suomikin ikuiseksi auringonpaisteeksi ja siispä todelliseksi Keskipäivän maaksi. Etelän joulupöydästä ei sortteja puutu ja uppopaistetut ruoat ovat erottamaton osa joulua niin Apuliassa kuin Calabriassakin eli siinä syvässä…
