-
Vuoristolaisruokaa: juustoinen polenta
Lieden lämpö houkuttelee luokseen loppusyksystä. Totuuden nimissä ehkäpä myös hiilihydraatit ja rasva… Lokakuisena lohturuokana esittelen nyt varsin kaloripitoisen lämmikkeen: juustoinen ja voinen polenta polenta taragna on peräisin pohjoisen Lombardian vuoristoseuduilta. Vuoristoon minut vei – jälleen – Paolo Cognetti ja hänen kirjansa Suden onni. Kirjan päähenkilö Fausto oppii vuoristossa ”poistamaan tuoremakkarasta rasvaa, keskeyttämään pastan kypsymisen kylmällä vedellä ja ohentamaan öljyä rasvakeittimessä”. Ja mikä tärkeintä: ”että polentan hämmentäminen tuntikausia on ajanhukkaa: sen voi vain jättää hautumaan hiljaiselle tulelle, ja se kypsyy itsekseen”. Sitten kannetaan makkaroita ja polentaa pöytään. Juustoinen polenta polenta taragna (4 nälkäiselle henkilölle) Joudun välillä semanttiseen sokkeloon ruoasta kirjoittaessani. Polenta on esimerkki tästä: sana polenta viittaa sekä ruokalajiin että itse…
-
Hapankirsikkahillo + ricotta = kirsikkapiirakka
Kirsikat alkavat jo olla mennyttä kesää, mutta kirsikkahillo onneksi ei. Joku onnekas on tehnyt sitä oman puun sadosta, minä vähemmän onnekkaana ostanut kaupasta. Kirsikkapiirakka tuoreista kirsikoista sopii kesään, mutta kirsikkapiirakka maistuu hyvältä myös hillosta tehtynä ihan milloin vain. Italiassa lempijäätelömakuni on ehdottomasti kirsikkajäätelö amarena. Amarenaa löytyy kuitenkin lähinnä jälkiruoista, ja jos kirsikoita haluaa ostaa sellaisenaan syötäviksi, ne ovat ciliegie. Olen ajatellut, että amarena tarkoittaa hapankirsikkaa, jota syödään yleensä sokeroituna ja säilöttynä sen happamamman maun takia. Sitten törmäsin Roomassa visciolaan, joka on jonkinlainen hapankirsikka sekin ja josta tehdään aivan ihana kirsikkapiirakka crostata di visciole e ricotta. Visciola kasvaa erityisesti Keski-Italiassa. Maussa ja muodossa on ilmeisesti myös eroavaisuuksia amarenaan. Kirsikkapiirakka tuli mieleeni…
-
Pyhä yksinkertaisuus: insalata caprese
Pyhä yksinkertaisuus vai pyhäinhäväistys? Voiko blogissa julkaista näin helpon ”reseptin”? Caprilainen salaatti, tutummin tomaatti–mozzarellasalaatti eli insalata caprese sisältää käytännössä kolme raaka-ainetta. Siinäpä sitä sitten riittää ruokaohjetta kerrakseen… Helpompi resepti on blogissani ollut vain jäätelökahvi affogato: kippaa jätskipallo kahvikuppiin et voilà! Caprilainen salaatti vaatii tekijältään sentään mozzarellan ja tomaatin viipaloimisen. Tai oikeastaan ei edes sitä: italialaisittain mozzarellan voi myös vain repiä lautaselle – tomaatin kanssa veitsi on sentään käsiä kätevämpi. Kirjoitin viimeisimmässä kirjapostauksessani elämän yksinkertaistamisesta ja hetkeen pysähtymisestä. Sitä voi olla myös slow food, mutta toisaalta myös raaka-aineiden kunnioitus ja mahdollisimman yksinkertaiseen pyrkiminen, vaikka ruokalaji itsessään olisi helppo ja nopea. Siispä: insalata caprese on yksinkertaistamisen taidetta vain silloin, kun raaka-aineet ovat…
-
No onkos tullut kesä: calabrialaisen joulupöydän kukkakaalipihvit
Värikäs, valoisa ja vilkkuva italialainen joulu on monessa mielessä suomalaiseen hämärään ja hartaaseen jouluun hiljenemisen vastakohta. Aihe ansaitsisi ihan oman postauksensa, mutta esimerkin italialaisesta joulusta tarjoilkoot nyt Mezzogiornon eli ”Keskipäivän maan” aurinkoiset kukkakaalipihvit, joita tarjoillaan Calabriassa – kyllä vain – joulupöydässä. Aiemmin olen esitellyt blogissa napolilaisen joulupöydän kukkakaalisalaatin, joten tuo joulun varsinainen sesonkikasvis ei ole ennestäänkään tuntematon. Nyt, kun Etelä-Suomessakin saadaan joulukuussa ihailla oikeaa talven ihmemaata, kukkakaalipihvit ja -salaatit tuntuvat suomalaisen mielestä aivan sopimattomilta. No, laitetaan ohje talteen ensi kesää varten. Silloin muuttuu Suomikin ikuiseksi auringonpaisteeksi ja siispä todelliseksi Keskipäivän maaksi. Etelän joulupöydästä ei sortteja puutu ja uppopaistetut ruoat ovat erottamaton osa joulua niin Apuliassa kuin Calabriassakin eli siinä syvässä…
-
Mihin piparjuurta käytetään? Etelä-Italiassa ainakin munakkaaseen
Piparjuuri on minulle tuntemani vieras. Toki tunnen kasviksen ja sen pippurisen pistävän maun, mutta en oikeastaan osaa sanoa, mihin piparjuurta käytetään tai missä olen sitä edes syönyt. Mieleeni tulee vain sushi ja wasabi – mutta oikeassa wasabitahnassahan ei piparjuurta edes ole (useimmiten syömässäni kauppakeskus-sushissa tosin takuulla kyllä). Piparjuureen piti siis perehtyä paremmin nyt, kun on Suomessa sesonkiaikakin vielä käsillä. Voimakkaan makuinen piparjuuri sopii parhaiten pikantiksi piristeeksi rasvaisiin ja muuten raskaisiin ruokiin, esimerkiksi majoneesien ja kastikkeiden joukkoon. Ruokaohjeita etsiessäni törmäsin sopivasti viimeksi lukemani Tuntemani vieraat -romaanin tapahtumapaikan, Etelä-Italian Basilicatan alueen tyypilliseen ruokaan: piparjuurimunakkaaseen. Rafanata-nimellä tunnettu piparjuurimunakas sisältää munien ja piparjuuren lisäksi myös perunaa ja pecorinoa – hieman raskaahko ruoka siis tässäkin…
-
Gnocchivuoka ja 5 muuta asiaa Sorrentosta
Tämän päivän postaus vie meidät kahteen paikkaan: uuniin ja Sorrentoon. Uuniin menee gnocchivuoka gnocchi alla sorrentina eli gnocchit sorrentolaisittain, ja lopuksi on hyvä tarkastella Sorrentoa vähän muustakin kuin gnocchi-näkökulmasta. Gnocchit eivät muuten ole lainkaan huonoin juttu Sorrentossa! Gnocchit (tai gnocchi tai gnoccot, miten näihin monikkoihin suhtautuukaan) ovat Suomessakin hyvin tunnettuja pehmoisia peruna–pastapalleroita. Niitä saa kaupasta valmiina tai niitä voi valmistaa helposti itsekin. Tomaattikastikkeen ja mozzarellan kanssa tarjoiltava, lopuksi uuniin työnnettävä gnocchivuoka gnocchi alla sorrentina on gnocchi-klassikko. Hyvin gnocchit maistuvat myös esimerkiksi voi–salviakastikkeen kanssa, erityisesti nämä blogin kurpitsagnocchit Dolomiiteilta. Roomalaiset taas väkertävät gnocchinsa mannaryyneistä tähän tapaan. Koska viime viikolla kirjoitin Mauro Mozzarellan matkoista, piti gnoccheihin saada tällä kertaa mukaan mozzarellaa. Mauro-parka!…
