-
Tuplasti hyvää: sardinialainen kasvispiirakka x2
Sardiniassa, ihanaa! Kiitos Antonella Aneddan, pääsen taas kurkistamaan sardinialaiseen keittiöön. Se on Suomessa aika vaikeaa, sillä sardinialaisia raaka-aineita ei täältä saa ja koko saaren ruokakulttuuri on muutenkin hyvin omaleimainen. Sardinialaisia kirjailijoitakaan ei varsinaisesti ole joukoittain suomennettu, joten nyt kun mahdollisuus tuli, piti ihan valmistaa ruokia kaksin kappalein: kasvispiirakka kahdella tavalla sardinialaisittain, prego! Sardinia on minulle todella mystinen paikka, joten saaren ruokakulttuurikin on jäänyt vähemmälle tutkimiselle. Olen kirjoittanut blogissa sardinialaisesta ruoasta vain kerran aiemmin. Silloinenkin ruokalaji oli hieman hankala, sillä siihen tarvittiin lampaanlihalientä, sardinialaista pecorinoa ja paikallista leipää. Monet sardinialaiset ruokakokeilut olen joutunut kotikeittiössä torppaamaan heti alkuunsa, koska oikeita raaka-aineita ei löydä Suomessa mistään – kuvaava esimerkki siitä, miten vaihtelevaa ”italialainen”…
-
Leipää, piirakkaa vai lasagnea? Sardinialainen pane fratau
Jos haluaa kirjoittaa menestyvää blogia, pitäisi aina miettiä postauksille avainsana tai mieluiten -lause. Kun netinkäyttäjä kirjoittaa sen Googleen, hyvin optimoitu postaus ponnahtaa heti etusivulle. Tadaa! Mutta mutta: kun kirjoittaa asioista, joille ei ole suomenkielistä nimeä, näkyvyys on heikkoa. Kuinka moni suomenkielinen etsii Googlesta tietoa esimerkiksi sardin kielisellä hakusanalla ”pane fratau”? (Joka usein kuulemma kirjoitetaan vieläpä väärin ”pane frattau”.) Jos olet löytänyt tälle sivulle todella hakemalla tietoa pane fratausta, onnea, sillä muualla tietoa tuskin on suomeksi tarjolla. Toisaalta haluan samalla myös pahoitella, sillä en minäkään (tai blogin taustalla ahkerasti auttava italialainen puolisoni) ole mikään sardinialaisen ruoan asiantuntija. Pane fratau on nimittäin sardinialainen ruokalaji, vaikeasti kuvailtava leivän, pizzan, piirakan, lasagnen ja vielä…
-
Täydellinen tomaattipasta scarpariello Napolista
Olen aina innoissani, kun päästään ruoka-asioissa Napoliin, sillä Napoli ei ruokapöydässä petä koskaan. Jollain kummallisella tavalla Napolissa yksinkertaisimmistakin ruokalajeista syntyy kuvitelma jostakin suorastaan syntisen hyvästä. Mietitäänpä vaikka napolilaista margherita-pizzaa: ainesosia on siinä vain muutama, mutta lopputulos on kaukana arkisesta tai vaatimattomasta – vaikka Napolissa pizza ei todellakaan ole mitään luksusruokaa. Tai sitten tomaattipasta pasta allo scarpariello, jonka tenho perustuu oikeastaan samaan kuin margherita-pizzan: hiilihydraatin, tomaatin ja juuston yhdistelmä on vaan täydellinen. Kengäntekijän tomaattipasta on köyhän keittiön ruokaa Napoliin minut johdatti jälleen kirjallisuus eli Viola Ardonen Lasten juna -romaani, jonka alku sijoittuu sodanjälkeiseen Napoliin ja sen kurjimpiin kortteleihin. Tomaattipasta scarpariello onkin tarinan mukaan saanut alkunsa köyhissä Espanjalaiskortteleissa, ja scarpariello viittaa kengäntekijän…
-
Juhlakauden juustokakku ricottasta
Italiassa on saatu karnevaalijuhlinnat tältä vuodelta päätökseen, mutta lukuisat karnevaaliherkut ovat vielä mielessä. Harmi kyllä useimmat karnevaaliin liittyvät ruoat ovat rasvassa paistettuja ja sokerissa kieriteltyjä leivonnaisia, joista en itse liiemmin välitä. Onneksi joukkoon mahtuu myös yksi todellinen herkku: napolilainen migliaccio, juustokakku ricottasta. Kun tuskailin kaikkien friteerattujen sokerileipomusten kanssa karnevaaliaikaan pari vuotta sitten, leivontalistalle päätyi toscanalainen aniskakku berlingozzo. Se oli ihan ok, vaikka anis onkin mausteena minulle vieraampi enkä juuri välitä kuivakakuistakaan. Jotain uutta piti siis tänä vuonna päästä kokeilemaan ja maistamaan karnevaaliaikaan, ja juustokakku ricottasta oli tähän kohtaan täysosuma! Se on uunissa paistettava, mehevä ja sitruksinen – virkistävä poikkeus italialaisten karnevaalileivonnaisten joukossa, mutta ei toki kevyt sekään. Eihän pääsiäistä edeltävään…
-
Pinsa, roomalainen pizzahko
Apua, pizza on aina vähän jännä aihe. Voisi luulla, että kun kirjoittaa blogia italialaisesta ruoasta, tulisi useinkin kirjoitettua pizzasta. Mutta ei. Olen kirjoittanut siitä kolmen vuoden aikana vain kerran aiemmin ja silloin totesin, että Suomessa on nykyään huippuhyviä pizza-asiantuntijoita ja täältä saa hyvää sekä roomalaista että napolilaista pizzaa. Mitäpä uutta sanottavaa minulla siis voisi olla pizzasta? Samaa voisin todeta taas, mutta tuodaan kuitenkin pöytään vielä yksi juttu, josta ei löydy suomeksi Googlesta oikein mitään: pinsa. Se ei tosin ole pizzaa, mutta jonkinlainen pizzamainen pizzahko kuitenkin. Ja mikä se pinsa sitten on? Juutuin pitkiin keskusteluihin Signoren ja Googlen kanssa. Pinsa on siis eräänlainen pizzantapainen asia Roomasta, pinsa romana. Joku muukin on…
Saatat myös pitää
Parempaa kuin sähköuunissa? Napolilainen pizza paistinpannulla
-
Brushetta vai brusketta? Helppo ja vaikea bruschetta
Saku Tuomisella on Basta! Italialaisen kulttuurin abc -kirjassaan hauska tarina bruschettasta: ”Yritin tilata eräässä Helsingin italialaisessa ravintolassa tomaattibruschettaa. Keskustelu sujui näin: – Saisinko yhden tomaattibrusketan. – Heh, se kyllä lausutaan brussccchhhetta. – Ei kyllä lausuta. – (Ivallisesti hymyillen) No, meillä asiakas on aina oikeassa, joten sovitaan sitten niin.” Hitti ja huti Italian [k]:na ääntyvä ch on chieltämättä haastava poikkeus italian muuten melko hyvin suomalaiseen suuhun sopivaan ääntämykseen (viittaako Tuomisen kirjan nimi Italialaisen ruokakulttuurin abc ääntämisoppiin?), mutta oikeasti bruschetta ei ole yhtään vaikea juttu! Vai onko sittenkin? Tuominen nimittäin jatkaa vielä: Hyvässä bruschettassa (lausutaan siis brusketta) on kaikki suomalaisen hitin ainekset. Sen tekeminen on helppoa, se onnistuu aina, se on halpaa…
