-
Gnocchivuoka ja 5 muuta asiaa Sorrentosta
Tämän päivän postaus vie meidät kahteen paikkaan: uuniin ja Sorrentoon. Uuniin menee gnocchivuoka gnocchi alla sorrentina eli gnocchit sorrentolaisittain, ja lopuksi on hyvä tarkastella Sorrentoa vähän muustakin kuin gnocchi-näkökulmasta. Gnocchit eivät muuten ole lainkaan huonoin juttu Sorrentossa! Gnocchit (tai gnocchi tai gnoccot, miten näihin monikkoihin suhtautuukaan) ovat Suomessakin hyvin tunnettuja pehmoisia peruna–pastapalleroita. Niitä saa kaupasta valmiina tai niitä voi valmistaa helposti itsekin. Tomaattikastikkeen ja mozzarellan kanssa tarjoiltava, lopuksi uuniin työnnettävä gnocchivuoka gnocchi alla sorrentina on gnocchi-klassikko. Hyvin gnocchit maistuvat myös esimerkiksi voi–salviakastikkeen kanssa, erityisesti nämä blogin kurpitsagnocchit Dolomiiteilta. Roomalaiset taas väkertävät gnocchinsa mannaryyneistä tähän tapaan. Koska viime viikolla kirjoitin Mauro Mozzarellan matkoista, piti gnoccheihin saada tällä kertaa mukaan mozzarellaa.…
-
Pinsa, roomalainen pizzahko
Apua, pizza on aina vähän jännä aihe. Voisi luulla, että kun kirjoittaa blogia italialaisesta ruoasta, tulisi useinkin kirjoitettua pizzasta. Mutta ei. Olen kirjoittanut siitä kolmen vuoden aikana vain kerran aiemmin ja silloin totesin, että Suomessa on nykyään huippuhyviä pizza-asiantuntijoita ja täältä saa hyvää sekä roomalaista että napolilaista pizzaa. Mitäpä uutta sanottavaa minulla siis voisi olla pizzasta? Samaa voisin todeta taas, mutta tuodaan kuitenkin pöytään vielä yksi juttu, josta ei löydy suomeksi Googlesta oikein mitään: pinsa. Se ei tosin ole pizzaa, mutta jonkinlainen pizzamainen pizzahko kuitenkin. Ja mikä se pinsa sitten on? Juutuin pitkiin keskusteluihin Signoren ja Googlen kanssa. Pinsa on siis eräänlainen pizzantapainen asia Roomasta, pinsa romana. Joku muukin…
-
Parempaa kuin sähköuunissa? Napolilainen pizza paistinpannulla
Olen kirjoittanut paljon italialaisesta ruoasta kirjoittamatta vielä koskaan siitä yhdestä, josta maa ehkä parhaiten tunnetaan: pizzasta. Ja nyt kun kerran vihdoin tulen ulos pizzakaapistauunista, minulla on lautasella uusi ideakin: pizza paistinpannulla valmistettuna. Mutta miksi kirjoitan pizzasta vasta nyt? Siihen löytyy montakin syytä. Ensinnäkin: En ole mikään pizza-asiantuntija. Viime vuosina Suomessakin on koettu oikea pizzabuumi, ja täältä löytyy ihmisiä, jotka osaavat puhua asiantuntevasti niin roomalaisesta kuin napolilaisestakin pizzasta. Olen toki syönyt monenmoista pizzaa elämässäni, myös Roomassa ja Napolissa, ja kukapa nyt ei pizzasta tykkäisi, mutta ei siitä vielä oikein riitä jutun juurta. En tietäisi italialaisesta ruoasta muutenkaan mitään, ellen sattuisi jakamaan elämääni erään Signoren kanssa. Mutta kas kun hän on ligurialainen,…
-
Muutaman tunnin munakoisovuoka
Oikotietä onneen ei ole. Ei ainakaan munakoisojen kanssa, sen olen jo italialaisilta oppinut. Munakoisosta on kuin varkain tullut lempikasvikseni, mutta sen laittaminen vaatii hieman viitseliäisyyttä. Itse en osaa siitä mitään tehdä, koska minulla ei ole kärsivällisyyttä, mutta meillä onneksi Signore hoitaa kokkaamiset. Hänen tekemänsä munakoisovuoka on meillä koko perheen lempiruokia. Olen jo useasti kirjoittanut napolilaisesta keittiöstä (kahvikulttuurista, katuruoasta, jouluruoasta), joten viimeviikkoisen napolilaisen Elena Ferranten jälkeen suuntaan katseeni nyt Napolia laajemmalle: koko Campanian maakuntaan ja Etelä-Italiaan yleisemminkin. Sieltä on kotoisin Suomessakin jokseenkin tunnettu munakoisovuoka parmigiana di melanzane, joka sisältää yksinkertaisuudessaan vain munakoisoa, öljyä, tomaattia, basilikaa, valkosipulia, parmesaania ja mozzarellaa. Klassikkoreseptin äärellä päästään jälleen kiistelemään monestakin seikasta: Tuleeko tomaattikastikkeeseen pieneksi hienonnettua sipulia?…