-
Natalia Ginzburg: Kotina ystävyys – Rakkautta rivien välissä
Natalia Ginzburgin Kotina ystävyys (La città e la casa 1984, suom. Erkki Kirjalainen, Kirjayhtymä 1987) on viehättävä kirjeromaani, jossa eri puolille maailmaa hajaantuneet ystävät ja sukulaiset kirjoittavat toisilleen kuulumisensa, rakkautensa ja moitteensa kirjeissä. Melkeinpä vielä tärkeämpää kuin mitä kirjeissä kerrotaan on se, mitä jää rivien väliin. Ihastuin viime syksynä Natalia Ginzburgin (1916–1991) Kieli jota puhuimme -romaaniin enkä ollut ainoa. Huomasin kirjaston varausjonosta, että Ginzburgin muukin tuotanto kiinnostaa nyt lukijoita. Häneltä on tosin ainakin Helmet-kirjastoissa vain kaksi suomennettua romaania: Kieli jota puhuimme ja tämä Kotina ystävyys. Englanniksi ja italiaksi valinnan varaa olisi enemmän. Mutta ehkäpä viimesyksyisen pienen hitin jälkeen suomennoksia tulisi jatkossa muitakin? Attenzione: sisältää juonipaljastuksia! Koti ja kaupunki Kotina…
-
Natalia Ginzburg: Kieli jota puhuimme – Kieli joka meitä yhdistää
”Kuinka monta kertaa minä tämänkin tarinan olen kuullut!” Natalia Ginzburgin Kieli jota puhuimme (Lessico famigliare 1963, suom. Elina Melander, Aula & Co 2021) kuvaa torinolaista perhettä 1930–1950-lukujen Italiassa. Omaelämäkerrallisessa teoksessa Ginzburg kertoo lapsuudenperheensä värikkäästä vuorovaikutuksesta ja kiertelemättömästä kielenkäytöstä lämmöllä ja huumorilla. Tunteet kuumenevat välillä pienestä, vaikka samalla taustalla vaikuttavat myös suuremmat yhteiskunnalliset voimat. Natalia Ginzburg (1916–1991) oli 1900-luvun merkittävimpiä italialaisia kirjailijoita, ilman nais-etuliitettäkin. Siksi harmittikin, kun olin jotenkin onnistunut jättämään huomiotta tämän, hänen pääteoksenaan pidetyn romaanin suomennoksen, joka ilmestyi alkuvuodesta. Mannaggia, mannaggia. Sain tietää kirjasta vasta maaliskuussa, kun luin Suomen Kuvalehdestä Silvia Hosseinin arvion tästä. Jos Silvia tykkäsi, haluan tykätä minäkin! Mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä: kirjaston varausjono…