-
Vin brulé – Italian glögi
Kaupallinen jouluhössötys tuntuu alkavan vuosi vuodelta aiemmin – tänä vuonna näin kaupassa joulu- ja Halloween-koristeita rinnakkain. Siksipä nyt marraskuussa en vielä ota blogissa varaslähtöä mihinkään jouluresepteihin, vaan esittelen juoman, joka sopii joulunajan lisäksi aivan hyvin myös syksyyn ja talveen muutenkin. Vin brulé eli Italian versio glögistä olisi säälikin jättää pelkkään jouluun. Kirjoitin viime kerralla viinilukupiiristä ja viineistä – hyvistä viineistä. Sellaisia ei tietenkään kannata tuhlata tähän ohjeeseen. Baristanakin työskennellyt Signore paljasti, että eräässä ravintolassa oli tapana käyttää korkkivikaisia viinejä vin bruléhen… Vin brulé on maustettua ja melko makeaa, ”poltettua” (ransk. brûler) viiniä, joten kyllähän siinä maustaessa ja viiniä kuumentaessa viinin maku hieman peittyy tai ainakin muuttuu. Perus pöytäviini sopii tähän…
-
Paenneet simpukat: Simpukkapasta ilman simpukoita
Tänään on keittiössä apokalyptiset tunnelmat. Maailmanloppuun on aiheellista varautua myös ruokapöydässä. Se tarkoittaa luovia ratkaisuja, joista hyväksi esimerkiksi käy napolilainen simpukkapasta ilman simpukoita, spaghetti alle vongole fujute. Köyhästä keittiöstä ovat simpukatkin paenneet (napol. fujute, ital. fuggite)! Simpukkapasta ilman simpukoita saa lisäpontta myös muusta kuin italialaisesta nykykirjallisuudesta: viimeisimmän kirjapostaukseni Paolo Giordanon Tasmania -romaani käsitteli apokalypsia ja siihen varautumista, mutta simpukkatuhoon löytyy kirjallinen esimerkki lähempääkin. Anni Kytömäen Finlandia-voittajaromaanissa Margaritassa (Gummerus, 2020) yksi kertojista on uhanalainen jokihelmisimpukka Margaritifera margaritifera. Kytömäki on omistanut kirjan ”maan ja veden hiljaisille – niille, jotka yhteiskunnassa ja ekokriisissä ovat vaarassa jäädä jalkoihin”. Margaritan luettuaan simpukat eivät enää lukijalle maistu, jos ne aiemmin ovat maistuneetkaan. Siksi simpukkapasta ilman simpukoita…
-
Nonna Pinan caponata
Tällä kertaa päästän irti sisilialaisen anoppini Giuseppinan, joka myös Nonna Pinana meillä tunnetaan. Nonna Pina on – tietenkin – erittäin taitava kokki, eivätkö kaikki italialaiset isoäidit ja anopit ole? Viime kesän Italian-matkalla vietin paljon laatuaikaa anopin keittiössä. Kaikilla perheenjäsenillä oli nonnalle omat toiveensa, mutta minulla toive numero uno oli nonnan sisilialainen kasvispata, caponata. Kunnon nonnien tapaan nonna Pinalla on oma salaisuutensa, jonka ansiosta hänen tekemänsä caponata on – luonnollisesti – maailman parasta. Nonna Pina kävi tänä syksynä meillä Suomessakin kokkailemassa, ja caponata oli jälleen toivelistan kärkipäässä. Sitä hän laittoi meillä kotikeittiössä, kun ruskan ihailulta ja pullakahveilta ehti. (Nonna Pina rakastaa kardemummaista pullaa, ja kardemummapussit ovatkin kätevän pieni ja kevyt Suomen-tuliainen, kun suuntaamme…
-
Panzanella: Toscanan kesä lautasella
Kesä on kääntynyt Suomessa jo auringonlaskun puolelle, mutta Italiassa kesälomakausi on vielä – kirjaimellisesti – kuumimmillaan. On siis oikea hetki vielä kerran makustella Italian kesää! Jos haluaa kiirehtiä ennen syksyn kylmiä tuulia, nopea ja helppo toscanalainen panzanella on hyvä valinta näihin elokuun viimeisiin päiviin. Kirjoitin viimeksi Marja Vesalan kirjasta Vuosi Toscanan kukkuloilla. Se oli ihana seikkailu toscanalaisen maaseudun vuodenkiertoon. Satokausi määrittelee pitkälti sen, mitä Toscanassa ja Italiassa muutoinkin tarjoillaan ruokapöydässä. Vesalan kirjassa nostetaan kesällä pöytään panzanella, jonka valmistaa Vesalan toscanalainen tuttava Gina: ”Kun Gina valmistaa panzanellaa, hän pehmentää ensin leivän liottamalla sitä vedessä. Sitten tulee tärkeä vaihe, joka vaikuttaa panzanellan onnistumiseen: leivästä täytyy puristaa huolellisesti kaikki vesi pois. Ihan kaikki!…
-
Oppeja italialaisesta keittiöstä: soffritto
Ylioppilaskoti sai minut pohtimaan omaa opintietäni italialaisessa keittiössä. Ja sehän on pitkä ja päättymätön taival. Ööö siis ne syö pizzaa ja pastaa?! on vaihtunut hieman syvällisempään ymmärrykseen italialaisesta ruokakulttuurista. Ja mikä parasta: syvällisempään makuun! Siinä yhtenä minulle ei-enää-niin-salaisena aseena toimii soffritto. Soffritto on ainesosa ja menetelmä Kun soffrittosta etsii suomeksi tietoa, sitä ei netistä kovinkaan paljon löydy. Pirkka-ruokalehdessä esiteltiin viime syksynä ”pangratto”, jota ripoteltiin ruoan päälle. En ollut koskaan kuullutkaan lehden esittelemästä ”leipämuru” pangrattosta, samantyylisestä pangrattatosta kyllä. Mietin, olisiko ruokatoimittajalla mennyt puurot ja vellit eli pangrattato ja soffritto sekaisin? (Olen huomannut, että ”pangrattoa” on näkynyt Pirkka-lehden jälkeen muuallakin suomenkielisissä ruokaohjeissa. Hesarissa taas viime syksynä ripoteltiin kovin italialaisen oloisen pastan päälle…
-
Tuplasti hyvää: sardinialainen kasvispiirakka x2
Sardiniassa, ihanaa! Kiitos Antonella Aneddan, pääsen taas kurkistamaan sardinialaiseen keittiöön. Se on Suomessa aika vaikeaa, sillä sardinialaisia raaka-aineita ei täältä saa ja koko saaren ruokakulttuuri on muutenkin hyvin omaleimainen. Sardinialaisia kirjailijoitakaan ei varsinaisesti ole joukoittain suomennettu, joten nyt kun mahdollisuus tuli, piti ihan valmistaa ruokia kaksin kappalein: kasvispiirakka kahdella tavalla sardinialaisittain, prego! Sardinia on minulle todella mystinen paikka, joten saaren ruokakulttuurikin on jäänyt vähemmälle tutkimiselle. Olen kirjoittanut blogissa sardinialaisesta ruoasta vain kerran aiemmin. Silloinenkin ruokalaji oli hieman hankala, sillä siihen tarvittiin lampaanlihalientä, sardinialaista pecorinoa ja paikallista leipää. Monet sardinialaiset ruokakokeilut olen joutunut kotikeittiössä torppaamaan heti alkuunsa, koska oikeita raaka-aineita ei löydä Suomessa mistään – kuvaava esimerkki siitä, miten vaihtelevaa ”italialainen”…
