-
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin – Keitä ovat Italian renessanssin sankarittaret?
Elämänura aviomiehen omaisuutena, suljetun luostarin nunnana tai halveksittuna prostituoituna. Vai sittenkin jotain muuta? Millaista oli naistaiteilijan elämä renessanssiajan Italiassa? Mia Kankimäki kirjoittaa teoksessaan Naiset joita ajattelen öisin (Otava 2018) ”yönaisista”, rohkeista oman tiensä kulkijanaisista renessanssiajalta tähän päivään. Näitä naisia Kankimäki ajatteli unettomina öinä ja lähti matkalle maailman ympäri heidän jäljissään. Naiset joita ajattelen öisin yhdistelee yönaisten elämäntarinoita Kankimäen matkapäiväkirjaan. Kirja jakautuu kolmeen osaan: ensimmäisessä kerrotaan Karen Blixenistä ja Afrikasta, toisessa 1800-luvun tutkimusmatkailijoista ja kolmannessa kuvataiteilijoista. Olin aiemmin lukenut Kankimäeltä Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (käännetty muuten myös italiaksi: Cose che fanno battere più forte il cuore – nimi on yhtä ihana ja runollinen myös italiaksi!), jota kerta kaikkiaan rakastin. Paitsi että japanilaisen Sei Shōnagonin listaukset Tyynynaluskirjassaan olivat hurmaavia…
Saatat myös pitää
Mauro Mozzarella ja ihmeellinen Italia – Lasten kanssa Italiassa
-
Mitä syödä parsan kanssa? Kokeile sahramirisottoa!
Parsa-aika on koittanut ja mitäs nyt? En ole mikään fanaattinen parsafani, mutta onhan sitä ihan kiva pari kertaa keväässä syödä. Joka kerta tunnun tosin olevan saman ongelman ääressä: mitä syödä parsan kanssa? Käännän tässäkin asiassa katseeni luonnollisesti Italiaan ja viime postauksen hengessä Lombardian maakuntaan. Se tarjoaa meille kultaisen keltaista herkkua, joka muodostaa parsan kanssa paitsi maukkaan myös ihanan keväisen ja hienostuneen kelta-vihreän makuparin. Liikuimme viime viikolla Pietron ja Brunon kanssa Lombardiassa Milanon metropolissa ja yksinäisillä vuorilla jossakin Piemonten ja Aostanlaakson tuntumassa. Kirjasta jäi mieleen se, että miehet joivat hämmästyttävät määrät viiniä siihen nähden, että kiipeilivät sitten ketterästi vuorilla. Ja no, sattuihan niitä onnettomuuksiakin. Ne tosin eivät johtuneet päälle vyöryvästä humalasta…
-
Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta – Määrittääkö synnyinpaikka meidät?
Ikiaikaiset teemat: ystävyys, aikuiseksi kasvaminen, oman tien etsiminen. Millaisia erityispiirteitä ne saavat, kun ympärillä on karu ja julmakin vuoristo? Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta (Bazar 2017; Le otto montagne, suom. Lotta Toivanen) kertoo Pietron ja Brunon ystävyydestä lapsuudesta aikuisuuteen. Milanolainen Pietro viettää kesänsä vuoristossa, jossa ystävystyy köyhän vuoristolaisperheen Bruno-pojan kanssa. Lapsina pojat seikkailevat yhdessä vuorilla, mutta aikuisuus vie heitä eri suuntiin. Vuoret tuovat heidät lopulta kuitenkin uudelleen yhteen, lopulta dramaattisin seurauksin. Cognetti oli minulle kirjailijana uusi tuttavuus. Kahdeksan vuorta on hänen kuudes teoksensa. Se voitti vuoden 2017 Premio Strega -palkinnon, ja palkintoehdokkaana Cognetti oli ollut jo aiemmin vuonna 2012. Premio Strega on Italian arvostetuin kirjallisuuspalkinto, jota on vuodesta 1947 alkaen jaettu…
-
Italialainen pääsiäinen pöydässämme
Pääsiäinen on ehkä lempijuhlani vuodenkierrossa. Se on pitkä keväinen viikonloppu, johon ei liity velvoitteita ja paineita mutta sitäkin enemmän herkkuja. Italialaisetkin sen tietävät: Natale con i tuoi, Pasqua con chi vuoi, eli joulu vietetään sukulaisten kanssa, pääsiäinen sitten kenen kanssa tahtoo. Italialaiseen pääsiäiseen kuuluu piknik-kauden korkkaaminen, ja tänä vuonna se onnistuisi melkein meillä Suomessakin. Kuka uskaltaa kokeilla? Italialainen pääsiäinen ei tietenkään ole mitään ilman asiaankuuluvia ruokia. Tilasimme tänäkin vuonna pääsiäisen herkut hyvissä ajoin Italian herkut -kaupasta (ei ole kaupallinen linkki!). Pääsiäiseen kuuluvat tietenkin suklaamunat, ja Italiassa niillä on kokoa ja näköä! Italiassa ei pääsiäisenä käydä suklaamunajahtiin, eikä lapsen pään kokoisten munien piilottaminen röyhelöisine kääreineen oikein onnistuisikaan. Miksi turhaan viivyttää herkkujen…
-
Kahvilla Torinossa: Bicèrin, kahvidrinkki särkyneelle sydämelle
Kuuma kahvidrinkkivinkki kevään viimeisiin viileisiin päiviin! Kirjoitin viimeksi ahdistavista, klaustrofobisista Torinon hellepäivistä ja katkerasta avioerosta. Jotta Torinosta ei jäisi näin paha maku suuhun, kaivataan tähän väliin jotain suloisen makeaa ja kuumaa. Sellaista särkyneelle sydämellekin sopivaa suunkostuketta tarjoaa torinolainen kahvidrinkki bicèrin. Eräs ruokahistorioitsija piti sitä erikoisena, minusta se on vaan ihan erikoisen hyvä! Ennen kesän kylmiin kahvidrinkkeihin siirtymistä kannattaa vielä kokeilla tätä. Bicèrin tarkoittaa Piemonten murteella bicchierino eli pieni lasi. Tämä kahvidrinkki siis tarjoillaan aina lasista, mutta ainesosien keskinäiset suhteet vaihtelevat tekijänsä mukaan. Meillä kotikeittiön karvalakkiversio valmistettiin näin: Bicèrin (2 hengelle) Oikeaoppisesti bicèrin tarjoillaan jalallisesta lasista, mutta koska meillä ei ollut sopivan kokoista jalallista lasia (limoncello-lasi oli liian pieni, olutlasi liian…
-
Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät – Mitä avioerosta seuraa?
Mies lähtee, mielenterveys lähtee. Nainen jää kotinsa ja kehää kiertävien ajatustensa vangiksi, ulospääsyä ei ole. Miten ikinä erosta voi selvitä? Elena Ferranten Hylkäämisen päivät (Avain 2004 / WSOY 2017; I giorni dell’abbandono, suom. Taru Nyström) kertoo Torinossa asuvan Olgan maailman romahtamisesta hänen miehensä Marion lähdettyä toisen naisen matkaan. Olgan mieli järkkyy, hänen poikansa ja koiransa sairastuvat ja erikoiseen naapuriin tutustuminen mutkistaa kuvioita entisestään. Elena Ferrante tuskin esittelyjä kaipaa. Tai no – esittelyä hän ehkä nimenomaan kaipaisi, hänen oikeaa nimeään ja henkilöllisyyttään ei nimittäin varmaksi tiedetä. Ferranten (peite)nimi on kuitenkin tuttu viime vuosilta ylistetystä Napoli-sarjasta kertovista monista lehtiartikkeleista ja kirja-arvosteluista. Minäkin olen sarjan kirjat lukenut enkä osaa sanoa niistä mitään, mitä ei olisi…
