-
Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät – Mitä avioerosta seuraa?
Mies lähtee, mielenterveys lähtee. Nainen jää kotinsa ja kehää kiertävien ajatustensa vangiksi, ulospääsyä ei ole. Miten ikinä erosta voi selvitä? Elena Ferranten Hylkäämisen päivät (Avain 2004 / WSOY 2017; I giorni dell’abbandono, suom. Taru Nyström) kertoo Torinossa asuvan Olgan maailman romahtamisesta hänen miehensä Marion lähdettyä toisen naisen matkaan. Olgan mieli järkkyy, hänen poikansa ja koiransa sairastuvat ja erikoiseen naapuriin tutustuminen mutkistaa kuvioita entisestään. Elena Ferrante tuskin esittelyjä kaipaa. Tai no – esittelyä hän ehkä nimenomaan kaipaisi, hänen oikeaa nimeään ja henkilöllisyyttään ei nimittäin varmaksi tiedetä. Ferranten (peite)nimi on kuitenkin tuttu viime vuosilta ylistetystä Napoli-sarjasta kertovista monista lehtiartikkeleista ja kirja-arvosteluista. Minäkin olen sarjan kirjat lukenut enkä osaa sanoa niistä mitään, mitä ei olisi…
-
***** hyvä genovalainen pesto
Kirjoitin viimeksi ruoan symboliikasta ja historiasta ja erityisesti muinaisten roomalaisten ruokailutavoista. Yksi hauskimmista roomalaisten tavoista liittyi basilikaan. Roomalaisten uskomuksen mukaan basilikaa kylväessä piti kiroilla ja kirota, jotta kasvi olisi kasvanut vahvaksi ja basilikasta olisi tullut maistuvaa. Mitä *****?! Vai toisaalta, tässäkö syy, miksi omat basilikani eivät ole menestyneet? Tästä lähtien kannattaa pysyä kaukana, kun ryhdyn kylvöpuuhiin! Basilikan kylvöaika on muuten juuri nyt, maalis-huhtikuussa, joten vielä ehtii kaivaa parhaimmat (tai pahimmat) kirouksensa esiin! Ja sitten päivän reseptiin, jota uskallan luonnehtia ***** hyväksi. Basilikapestonhan tuntevat kaikki ja yleensä siitä myös pitävät kaikki. Suomessa pestoa lisätään monenlaisiin ruokiin, mutta Italiassa genovalainen pesto kuuluu vain pastaan. Kotikaupungissaan sitä voi kuitenkin nähdä myös farinatan päällä…
-
Liisa Väisänen: Symbolien pitopöydässä – Mitä ruoka kertoo kulttuuristamme?
Sitruunanviipale vesikannussa, maitotilkka kahvissa, värikkäät karkkipaperit. Mikään ruokapöydässä ei ole sattumaa! En ollut koskaan sen syvällisemmin tullut ajatelleeksi asiaa, ennen kuin luin Liisa Väisäsen uusimman teoksen Symbolien pitopöydässä. Liisa Väisäsen Symbolien pitopöydässä – Ruokakulttuuria ja maistuvia merkityksiä (Kirjapaja 2018) kuvaa ruoan kulttuurihistoriaa ja symboliikkaa aamiaisesta illalliseen. Enemmän kuin aterioiden historiaan Väisänen keskittyy yksittäisten raaka-aineiden symboliikkaan ja merkityksiin. Väliin hän tarjoilee ruokaa koskevia lainauksia kaunokirjallisuudesta ja ruokaa kuvaavia taidemaalauksia analyyseineen. Kirjassa esitellään myös muutamia ruokaohjeita. Olen lukenut Väisäseltä aiemmin Kaikki Italiani -teoksen, jossa oli hauskaa Italia-aiheista tarinointia. Kielipoliisille teoksesta jäivät harmillisesti päällimmäisenä kuitenkin mieleen teoksen lukuisat italiankieliset kirjoitusvirheet, joita on vähän vaikea antaa anteeksi Italia-aiheisessa kirjassa. (Siitä kuitenkin lisää toisella kertaa.) Nyt…
