-
Silvia Avallone: Teräs – Mitä on tyttöjen välinen ystävyys, oikeasti?
Mistä on varhaisteini-ikäiset tytöt tehty? Silvia Avallonen Teräs-romaanissa ei ainakaan sokerista, kanelista, inkivääristä ja kukkasista. Ei ainakaan pelkästään. Silvia Avallonen Teräs (Acciaio 2010, suom. Taru Nyström, Minerva 2014) kertoo kahden teini-ikäisen tytön ystävyydestä ja heidän ja heidän lähipiirinsä näköalattomasta elämästä terästehtaan varjossa. Kurjissa oloissa kunkin on löydettävä selviytymiskeinonsa. Teräksessä on loistavan eläviä henkilöhahmoja ja nuoruuden vimmaista imua. Silvia Avallone on yksi italialaisista suomeksi käännetyistä naiskirjailijoista, joita listasin aiemmin. Listaan on kuitenkin syytä lisätä vielä ainakin Dacia Maraini, Melissa P. ja Rosella Postorino. Heistä Postorinon ensimmäinen suomennettu romaani Suden pöydässä ilmestyikin vasta hiljattain, viime elokuussa. Lisäksi Alda Merinin, Amelia Rossellin, Patrizia Cavallin ja Antonella Aneddan runoja on julkaistu tässä runokokoelmassa, josta…
-
Sara Ehnholm Hielm: Ja sydän oli minun – Miksi kirjoitan?
Miksi kirjoittaminen on niin vaikeaa? Miksi kirjoittaminen on niin ihanaa? Miksi kirjoittaminen on tärkeää? Miksi edes kirjoitan? Sara Ehnholm Hielmin Ja sydän oli minun. Lukea, kirjoittaa, kaivata ja elää. Esseitä (Och hjärtat, det var mitt, Teos & Förlaget 2018, suom. Kaisa Sivenius) on henkilökohtainen esseekirja kirjoittamisesta, kirjallisuudesta, kulttuurialasta ja kokemuksista äitinä ja naisena. Omakohtaisten pohdintojen taustana toimii inspiroiva, ikuinen Rooma. Ja sydän oli minun on nyt tuota blogini bannerissa mainittua Italiaa sivuavaa kirjallisuutta. Kustantaja ja elokuvakriitikko Ehnholm Hielm ei nimittäin kirjoita varsinaisesti Italiasta – vaan itse kirjoittamisesta. Teos on muodoltaan ajan hermolla: esseemuoto ja tunnustuksellinen kirjoittaminen ovat olleet viime vuosina kirjallisuudessa pinnalla. Minua tämä trendi miellyttää (toisin kuin myös niin…
-
Elena Ferrante: Amalian rakkaus – Missä kulkee vihan ja kaipauksen raja?
Äidin ja tyttären kiemurainen suhde ja hälvenevät ääriviivat. Äiti, joka paljastuu kuolemansa jälkeen joksikin toiseksi. Voiko toista vihata ja kaivata samaan aikaan? Elena Ferranten Amalian rakkaus (Amore molesto 1992, suom. Taru Nyström Abeille 2005, Avain) kertoo Deliasta, joka alkaa selvittää äitinsä Amalian mystistä kuolemaa. Hukkuiko vai hukuttautuiko Amalia ja mitä ihmettä hän oli puuhaillut ennen kuolemaansa? Elena Ferrante on nimi, johon tunnun aina palaavan tässä blogissa(kin) uudelleen ja uudelleen. Olen aiemmin kirjoittanut hänen romaanistaan Hylkäämisen päivät, mutta myös pohdiskellut hänen oikeaa henkilöyttään Domenico Starnonen romaaneja koskevissa postauksissani täällä ja täällä. Ei mennä siis enää siihen, ja sitä paitsi keskustelu ja spekulaatiot kirjailijan ympärillä eivät tule Suomessakaan laantumaan, kun huhtikuussa 2020…
-
Alberto Moravia: Kaksi naista – Mikä on naisen osa sodassa?
Nainen ei toisessa maailmansodassa joutunut rintamalle, mutta hänen osansa ei silti ollut miestä parempi. Millaisen tarinan sodasta kertoo italialainen pakolaisnainen? Alberto Moravian Kaksi naista (La ciociara 1957; suom. Kai Vuosalmi 1958) kertoo Roomasta toista maailmansotaa Lazion maaseudulle pakenevan äidin ja tyttären tarinan. Pakolaisuus koettelee heitä, mutta sen loppuminenkaan ei takaa naisille vapautta. Heidän elämänsä muuttuu sodan myötä dramaattisella tavalla. Jatketaan heinäkuuta naisten parissa ja palataan ajassa lähes 50 vuoden taakse. Heinäkuussa 1970 Suuren Suomalaisen kirjakerhon kuukauden kirja oli Alberto Moravian Kaksi naista. Se saapui silloin postissa isovanhemmilleni ja on jonkinlaisena perintönä siirtynyt jossain vaiheessa minun kirjahyllyyni. (Kahden naisen takakannen liepeessä mainitaan, että seuraava, elokuun kirja on Veikko Huovisen Ihmisten puheet. Muistan senkin nähneeni…
-
Goliarda Sapienza: Elämän ilo – Millainen on 1900-luvun nainen?
Elämän ilon päähenkilö Modesta syntyy enteellisenä päivänä 1.1.1900 kuin edustamaan vuosisatansa naista. Millaiseksi tämä edustustehtävä muotoutuu? Goliarda Sapienzan Elämän ilo (L’arte della gioia 1998, suom. Laura Lahdensuu 2014) kertoo Modestan vaiherikkaasta elämästä 1900-luvun alun Sisiliassa. Modesta elää kapinallista elämää, johon mahtuu niin kurjuutta kuin loistoakin, lukuisia rakkaussuhteita, manipulointia ja politikointia. Taustalla porottaa Sisilian uutta elämää luova mutta armoton aurinko. Siirryin kesän luku-urakassa tiiliskivestä toiseen. Ihan kevyttä kesälukemista ei tämä yli 700-sivuinen, rönsyilevä ja kerronnallisilta ratkaisuiltaan poukkoileva Elämän ilokaan ollut enkä kuvailisi tätä sinänsä ärsyttävällä sanalla lukuromaani (vauvoille kai ne katseltavat kirjat tehdään?), mutta lukuelämys tämä kyllä oli. Ja sinänsä virkistävää lukea italialaisen naiskirjailijan tuotantoa, sillä sitä on harmillisen vähän suomennettu.…
-
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin – Keitä ovat Italian renessanssin sankarittaret?
Elämänura aviomiehen omaisuutena, suljetun luostarin nunnana tai halveksittuna prostituoituna. Vai sittenkin jotain muuta? Millaista oli naistaiteilijan elämä renessanssiajan Italiassa? Mia Kankimäki kirjoittaa teoksessaan Naiset joita ajattelen öisin (Otava 2018) ”yönaisista”, rohkeista oman tiensä kulkijanaisista renessanssiajalta tähän päivään. Näitä naisia Kankimäki ajatteli unettomina öinä ja lähti matkalle maailman ympäri heidän jäljissään. Naiset joita ajattelen öisin yhdistelee yönaisten elämäntarinoita Kankimäen matkapäiväkirjaan. Kirja jakautuu kolmeen osaan: ensimmäisessä kerrotaan Karen Blixenistä ja Afrikasta, toisessa 1800-luvun tutkimusmatkailijoista ja kolmannessa kuvataiteilijoista. Olin aiemmin lukenut Kankimäeltä Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (käännetty muuten myös italiaksi: Cose che fanno battere più forte il cuore – nimi on yhtä ihana ja runollinen myös italiaksi!), jota kerta kaikkiaan rakastin. Paitsi että japanilaisen Sei Shōnagonin listaukset Tyynynaluskirjassaan olivat hurmaavia…
