-
Ribollita eli toinen kerta toden sanoo
Lämmin keitto viimeisiin viileisiin päiviin! Italialaiseen syksyyn ja talveen kuuluva ribollita sopinee Suomessa lämpötilojen puolesta vielä kevääseenkin. Viime viikonlopun räntäsateessa tämä ainakin lämmitti mukavasti. Ribollita eli ”uudelleen keitetty” on Suomessakin melko tunnettu toscanalainen kasviskeitto. Tai tunnettu on ainakin jonkinlainen versio siitä. Olen ennenkin kirjoittanut siitä, että italialaisten ruokien kohdalla ulkomailla tuntuu Vespa usein lähtevän ihan käsistä, ja ruokien joukkoon eksyy milloin mitäkin ei-niin-autenttista (ananasta ja ketsuppia en halua blogissani edes mainita). Välillä myös törmää kaikenlaisiin reseptivirityksiin, jotka ovat ”italialaisia”. Suosikkini on ehkä ”italialainen voileipäkakku”, sillä eihän Italiassa tunneta koko voileipäkakkua! (Che schifo on valitettavasti ollut ainoa saamani kommentti kyseisestä ruokalajista, joka kyllä maistuu minulle.) Mutta! Eipäs nyt naureskella suomalaisille. Reseptit…
-
Älä unohda juuriasi: taikinajuuren valmistus
Juurille palaaminen tekee välillä hyvää itse kullekin. Sitä paitsi juurileivonta on nykyään erityisen trendikästä. Taikinajuuren valmistus kotona ei sekään ole vaikeaa. Olen useasti kertonut, että kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini keittiössä. Taikinajuuren valmistus vaatii sitä aivan ennätyksellisen paljon, joten minulla ei oikeasti ole hajuakaan (tai no, haju juuri on, sillä taikinajuuressahan on oma tyypillinen tuoksunsa ja haistella sentään keittiössä osaan) siitä, miten juuri tehdään, joten tämänkin postauksen ohje on Signoren käsialaa. Kärsivällisyyttä todella tarvitaan, sillä alkuvaiheessa taikinajuuren valmistus vaatii juurille palaamista lähes päivittäin, ja sen jälkeenkin vähintään viikoittain. Elävää juurta tulee hoitaa ruoalla ja rakkaudella. Juuriaan ei voi unohtaa silloinkaan, kun on niistä kaukana. Italiassa yli 30 vuotta asunut Sirkku Salovaara…
-
Salaperäinen farrosalaatti
Uusi vuosi alkaa mysteerillä: mitä oikein on farro? Olen silloin tällöin törmännyt italiankielisissä resepteissä farroon, ja olen ulkomuodon perusteella kuvitellut sen olevan spelttiä. Jossain vaiheessa sitten tajusin, että spelttihän on italiaksi spelta. Eli mitä siis on farro? Salaperäisistä etruskeista ja heidän ruoastaan lukiessani kohtasin jälleen farron. Farrosalaatti oli kuulemma yksi etruskeille tyypillisistä ruokalajeista, samoin farrokeitto, johon usein yhdistettiin myös palkokasveja. Farro on ikivanha vilja, nykyvehnän edeltäjä, jonka jyviä voi käyttää esimerkiksi riisin ja ohran tapaan. Farrosta on kuitenkin vaikea löytää kovinkaan paljon tietoa suomeksi. Minulle oli aluksi epäselvää sekin, mikä farro on suomeksi – mutta se on siis sama farro kuin italiaksikin (ja englanniksi). Netin syövereistä löytää eri kielillä paljonkin väittelyä…
-
Joulurulla Triestestä
Joulu on vuoden inspiroivin ruokajuhla. Minua se inspiroi eniten leivonnassa. Rakastan suklaata, kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, manteleita ja jouluisia mausteita, joista voi kehitellä vaikka mitä ihanaa. Niitä kaikkia sisältää myös tämä joulurulla Italian Triestestä, presnitz oudolta nimeltään. (Ja entäs ulkomuoto: joulumakkara tai joulukäärme voisi olla kuvaavampi nimitys kuin kaunisteleva joulurulla.) Italian Triestessä on ainutlaatuinen, wieniläistunnelmaa henkivä kahvi(la)kulttuurinsa, josta olen kirjoittanut aiemmin Kahvilaesseitä-postauksessa. Triesten kuuluisimpia kahviloita on upea Antico Caffè San Marco, jossa viihtyi hyvin myös kuuluisa triesteläinen kirjailija Claudio Magris. En tiedä, nauttiko Magris joulunaikaan presnitziä kahvinsa kera kantakuppilassaan, mutta joulurulla näyttäisi ainakin nykyään löytyvän Antico Caffè San Marcon listalta. Leivonnainen henkii sekin lehtitaikinoineen minusta selvää itävaltalaistunnelmaa. Kokeilin tämän rullan…
-
Apollonion viinirypälehillo
En voi ajatella hilloja ajattelematta Muumimammaa. Hillojen keitteleminen (siis keitteleminen, ei vain keittäminen) yhdistyy mielessäni Muumimamman äidilliseen huolenpitoon, kodin lämpöön, keittiön herkullisiin tuoksuihin ja kylmään vuodenaikaan varautumiseen. Jos jollakulla on hillokellari, hän ei takuulla voi olla läpeensä paha? Hillossa on kaikuja onnellisesta lapsuudesta. Hillossa itsessäänkin on jotain suorastaan lapsenomaista. Se ei ole millään tavalla välttämätön ruokalaji, mutta se on onnelliseksi tekevän aterian osa. Hillovoileipä, laskiaispulla tai pannukakku ja mansikkahillo ovat mielessäni läpeensä hyviä ja viattomia ruokia. Suklaa voi ehkä olla pahe, mutta hillo ei koskaan. Muumimamma ei ole kirjallisuuden ainoa hillomestari. Italialaisesta lastenkirjallisuudesta löytyy myös äidillinen, lämmin hahmo, jonka hilloja kaikki rakastavat. Hän on Gianni Rodarin sadun Apollonia, joka valmistaa…
-
Lomasaaren linssikeitto
Linssikeitto tuntuu nykyään olevan yksi uusista arjen perusruoista: nopea, helppo ja vieläpä edullinen ruoka. Meilläkin arjen yhtenä luotettuna pikareseptinä on linssikeitto, johon tulee punaisia linssejä, tomaattimurskaa, kookosmaitoa ja currytahnaa. Se on lautasilla puolessa tunnissa ja maistuu kaikille. Linssit ovat käytetty raaka-aine myös Italiassa, etenkin Keski-Italian alueella. Sain viimeksi lukemastani Matkakirjeitä-kirjasta pakkomielteen pienestä Tyrrhenanmeren Ponzan saaresta. Kirjassa kuvattiin saaren vuosisataisia perinteitä, kallioita, luolia ja turkoosia vettä, joihin ihastuin. Aloin selvitellä, millaista ruokaa Ponzassa syödään ja törmäsin ponzalaiseen linssikeittoon. Ei ehkä tyypillisintä saaristolaisruokaa? Kun sitten etsin internetin syövereistä keiton ohjetta, törmäsin aina oikeastaan vain yhteen ja samaan reseptiin (esimerkiksi tällä ponzalaisella sivustolla), joten päätin kokeilla sitä. Keitto oli nopea valmistaa, aineosia on…
