Kirjat
-
Elena Ferrante: Amalian rakkaus – Missä kulkee vihan ja kaipauksen raja?
Äidin ja tyttären kiemurainen suhde ja hälvenevät ääriviivat. Äiti, joka paljastuu kuolemansa jälkeen joksikin toiseksi. Voiko toista vihata ja kaivata samaan aikaan? Elena Ferranten Amalian rakkaus (Amore molesto 1992, suom. Taru Nyström Abeille 2005, Avain) kertoo Deliasta, joka alkaa selvittää äitinsä Amalian mystistä kuolemaa. Hukkuiko vai hukuttautuiko Amalia ja mitä ihmettä hän oli puuhaillut ennen kuolemaansa? Elena Ferrante on nimi, johon tunnun aina palaavan tässä blogissa(kin) uudelleen ja uudelleen. Olen aiemmin kirjoittanut hänen romaanistaan Hylkäämisen päivät, mutta myös pohdiskellut hänen oikeaa henkilöyttään Domenico Starnonen romaaneja koskevissa postauksissani täällä ja täällä. Ei mennä siis enää siihen, ja sitä paitsi keskustelu ja spekulaatiot kirjailijan ympärillä eivät tule Suomessakaan laantumaan, kun huhtikuussa 2020…
-
Anton Monti: Minne menet, Italia?
Minne menet, Italia? kysyy Anton Monti uudessa kirjassaan. Vastaustahan ei kukaan voi varmaksi tietää, mutta Monti hahmottelee sitä kiinnostavasti monen teeman kautta populaarikulttuurista politiikkaan. Anton Montin Minne menet, Italia? (2019, S&S) kertoo Italian nykytilanteesta (ja samalla toki historiasta) ilmaston, ruoan, italialaisten ihmisten ja perheiden, talouden, politiikan, populaarikulttuurin ja mafian näkökulmista. Aihealueita on monia, mutta perinpohjaisinta analyysia Monti tekee Italian politiikasta. Olen harvoin täysin perillä uutuuskirjoista ja herään uusien, kiinnostavien kirjojen ilmestymiseen aina niin myöhään, että päädyn Helmet-kirjastojen varausjonossa sijalle 1567. Tätä Anton Montin uutuutta sen sijaan olin ehtinyt jo odottaa ja harvinaisen valppauteni ansiosta sain sen kirjastosta luettavaksi tuoreeltaan – kirja ilmestyi lokakuussa. Monti on suomalais-italialainen tietokirjailija, joka on…
-
Fausto Brizzi: 100 onnen päivää – Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi sata päivää jäljellä?
Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi sata päivää jäljellä? Pysäyttävä kysymys, jota jokaisen olisi joskus hyvä pohtia. Fausto Brizzin 100 onnen päivää -romaanissa kysymystä pohditaan muutaman sadan sivun verran. Käyttäisitkö vähät päiväsi samoin kuin päähenkilö Lucio? Fausto Brizzin 100 onnen päivää (Cento giorni di felicità 2013, suom. Lotta Toivanen 2016, Gummerus) kertoo Luciosta, joka saa tietää elinaikaa olevan jäljellä enää noin sadan päivän verran. Hän on paitsi kuolemansairas myös keskellä perhekriisiä. Luciolla on sata päivää aikaa selvittää ongelmansa ja samalla yrittää kirjaimellisesti elää kuin viimeistä päivää. Kirjoitin synkän Alkulukujen yksinäisyys -romaanin jälkeen, että kaipaan seuraavaksi jotain kevyempää luettavaa. 100 onnen päivää -kirjaa on luonnehdittu paitsi nyyhkyromaaniksi myös humoristiseksi, hurmaavaksi ja…
-
Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys – Mikä on yksinäisyyden kaava?
Kun kaksi rikkinäistä kohtaa, voiko heistä yhdessä tulla yksi ehjä? Voiko lapsuuden traumasta päästä yli? Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys (La solitudine dei numeri primi 2008, suom. Helinä Kangas 2010, WSOY) kertoo Alicesta ja Mattiasta, kahdesta nuoresta, joiden lapsuuden onnettomuudet varjostavat heidän myöhempää elämäänsä. Elämä tuntuu kohtelevan heitä kaltoin, mutta niin he kohtelevat myös itseään – ja toisiaan. Alkulukujen yksinäisyys on yksi hienoimpia ja kiehtovimpia romaanin nimiä, joita tiedän. Alkuluku on luku, joka voidaan jakaa vain itsellään tai ykkösellä, ja se johdattaa yhteen kirjan teemoista, joka on yksinäisyys. Kirjailija Paolo Giordano on paitsi kirjailija myös väitellyt fyysikko – kiinnostavaa sekin. Alkulukujen yksinäisyys on hänen ensimmäinen romaaninsa, ja se voitti ilmestymisvuonnaan…
-
Domenico Starnone: Kepponen – Kumpi voittaa, isoisä vai lapsenlapsi?
Vastahakoinen isoisä saadaan suostuteltua hoitamaan muutamaksi päiväksi lapsenlastaan ja yhtäkkiä mikään ei ole ennallaan. Miten pieni, neljävuotias poika voi suistaa vaarin niin raiteiltaan? Domenico Starnonen Kepponen (Scherzetto 2016, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä 2019, WSOY) kertoo Danielesta, menestyneestä kuvittajasta, joka nyt vanhoilla päivillään kärsii terveysongelmista ja uransa hiipumisesta. Hän palaa Milanosta kotikaupunkiinsa Napoliin hoitamaan muutamaksi päiväksi tyttärenpoikaansa Mariota. Vaarin ja Marion kepposet muuttuvat vähitellen entistä hurjemmiksi. Kuka tekeekään viimeisen kepposen? Kepponen on napolilaiselta Domenico Starnonelta toinen suomennettu teos. Ensimmäinen oli Solmut (2014, suom. 2018), josta kirjoitin täällä. Kirjoissa on paljon samaa: tapahtumapaikkana on kerrostaloasunto, jossa tapahtuu enemmän ja vähemmän kummia ja molemmissa käsitellään sukupolvien välisiä perhesuhteita. Mutta – tämä ei nyt…
-
Oscarin arvoinen tomaattikastike pastalle
Tomaattikastike pastalle on asia, jota minun oli suomalaisena aluksi vaikea ymmärtää tutustuessani paremmin italialaiseen keittiöön. Miksi tehdä jotakin niin tylsää, kun pastaanhan voi laittaa mitä vain? Sitä paitsi tomaatti on usein vetistä ja mautonta. Vähintään pitää joukkoon murustella vaikka fetaa! Italialainen taas ei ymmärrä, mitä tekemistä kreikkalaisella juustolla on pastassa. (Appivanhempani eivät muuten edelleenkään tiedä, mitä feta on, vaikka on se heille monta kertaa yritetty selittää. Se on heidän häviönsä, sillä fetallakin on todellakin paikkansa!) Huolellisesti tehty tomaattikastike kaipaa vain kärsivällisyyttä ja hyvät raaka-aineet. Ja siinäpä se. Kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini keittiössä, ja minun on ollut vaikea myöntää, että kymmenessä minuutissa ei voi saada aikaan samaa makua kuin tunnissa. Tai…
