Kirjat
-
Paolo Giordano: Ihmisruumis – Elävänä vai kuolleena?
”Tällä tavalla ihmisruumis siis menee rikki – –.” Paolo Giordanon Ihmisruumis (Il corpo umano 2012, suom. Helinä Kangas, WSOY 2014) kuvaa italialaisia sotilaita Afganistanissa. Elämä sotilastukikohdassa on eristäytynyttä ja monella tavalla räjähdysherkkää. Sotilaat etsivät paikkaansa ryhmässä, kaipaavaat siviilielämäänsä ja odottavat jotain tapahtuvaksi. Kun jotain sitten tapahtuu, paluuta tukikohdan turvaan ei enää ole. Ihmisruumis on viime vuosikymmeneltä, mutta erittäin ajankohtainen juuri nyt. Kun Afganistan on jälleen ollut uutisissa, Suomessakin on syksyn mittaan alettu käydä keskustelua suomalaisten sotilaiden kokemuksista Afganistanissa. Juuri näitä kokemuksia – ja niistä traumaattisimpia – Ihmisruumis kuvaa italialaisten sotilaiden näkökulmasta. 2000-luvulla Afganistanissa on kuollut yli 50 italialaissotilasta. Paolo Giordano taas on ajankohtainen tänä viikonloppuna. Hän nimittäin oli kansainvälisenä…
-
Seneca: Elämän lyhyydestä – Mihin aikasi käytät?
Miten käyttää aikaa viisaasti? Miten elää merkityksellistä elämää? Miten kohdata vastoinkäymiset? Roomalaisen filosofin Senecan kirjoituksista koottu Elämän lyhyydestä (De brevitate vitae, De otio, De providentia, suom Juhana Torkki, Otava 2018) on antiikin ajan selfhelppiä, joka puhuttelee nykypäivän ihmistä syvästi. Senecan räiskyvä kirjoitustapa ja tarkat huomiot ihmiselämästä paitsi viihdyttävät myös pysäyttävät. En koskaan ajatellut kirjoittaa blogiini yhdestäkään elämäntaito-oppaasta, mutta nyt tavallaan teen niin. Senecan (n. 4 eaa. – 65 jaa.) stoalainen self-help tekee tyhjiksi kaikki sen jälkeen kirjoitetut vinkit viisaasta ajankäytöstä. En ollenkaan epäile, etteikö kaikki olennainen olisikin voitu sanoa jo kaksituhatta vuotta sitten. Miksi ei olisi? Mihin ihmisyys siitä muuttuisi? Olemme yhtä nautinnonhaluisia, turhamaisia ja muka-kiireisiä kuin aina ennenkin –…
-
Saku Tuominen: Basta! Italialaisen ruokakulttuurin abc
Kaikkihan italialaisen ruoan tuntevat, kannattaako siitä kirjoittaa kirja? Kannattaa! Italialainen ruokakulttuuri on epäilemättä paitsi yksi maailman rakastetuimmista myös yksi väärinymmärretyimmistä. Saku Tuomisen kirjoittama Basta! Italialaisen ruokakulttuurin abc (Tammi 2011) on johdatus italialaiseen ruokakulttuuriin. Se sisältää perustietoutta italialaisesta ruoka- ja juomakulttuurista ja raaka-aineista, parisataa ruokaohjetta – ja muutaman ison oivalluksen. Saku Tuominen on tuttu kirjailijana, puhujana ja yrittäjänä. Hän on kirjoittanut italialaisesta ruoasta kirjat Aglio & Olio (2007) ja Pizze (2015) (linkit kustantajan sivulle) ja lisäksi hyvästä ruoasta yleisemminkin kirjassa Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta (2019) (linkki omaan postaukseeni). Basta! Italialaisen ruokakulttuurin abc on kuitenkin osan vuodestaan Italian Marchessa viettävän Tuomisen kattavin katsaus italialaiseen ruokakulttuuriin – eikä siis vain ruokaan vaan ruokakulttuuriin. Minusta tuntuu,…
-
Natalia Ginzburg: Kieli jota puhuimme – Kieli joka meitä yhdistää
”Kuinka monta kertaa minä tämänkin tarinan olen kuullut!” Natalia Ginzburgin Kieli jota puhuimme (Lessico famigliare 1963, suom. Elina Melander, Aula & Co 2021) kuvaa torinolaista perhettä 1930–1950-lukujen Italiassa. Omaelämäkerrallisessa teoksessa Ginzburg kertoo lapsuudenperheensä värikkäästä vuorovaikutuksesta ja kiertelemättömästä kielenkäytöstä lämmöllä ja huumorilla. Tunteet kuumenevat välillä pienestä, vaikka samalla taustalla vaikuttavat myös suuremmat yhteiskunnalliset voimat. Natalia Ginzburg (1916–1991) oli 1900-luvun merkittävimpiä italialaisia kirjailijoita, ilman nais-etuliitettäkin. Siksi harmittikin, kun olin jotenkin onnistunut jättämään huomiotta tämän, hänen pääteoksenaan pidetyn romaanin suomennoksen, joka ilmestyi alkuvuodesta. Mannaggia, mannaggia. Sain tietää kirjasta vasta maaliskuussa, kun luin Suomen Kuvalehdestä Silvia Hosseinin arvion tästä. Jos Silvia tykkäsi, haluan tykätä minäkin! Mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä: kirjaston varausjono…
-
Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita – Säilyykö rakkaus yli sodan?
”Voiko tällaisina aikoina rakastaa? Tehdä lupauksia?” Anilda Ibrahimin Ajan riekaleita (L’amore e gli stracci del tempo 2009, suom. Helinä Kangas, Tammi 2013) on tarina rakkaudesta ja sodasta, rakkaudesta sodassa ja sodasta rakkaudessa. Sota erottaa jo varhaisina vuosina toisilleen lupautuneet Zlatanin ja Ajkunan, jotka haluavat pitää ikuisesti yhtä, vaikka toinen on serbi ja toinen albaani. Mutta särkeekö sota rakkauden ja lupauksen? Kesän klassikkoteeman jälkeen olen valinnut syksyyni vähän tuoreempaa luettavaa. Tammen keltaiseen kirjastoon päässyt Ajan riekaleita saattaisi tosin olla ehkä tuleva klassikko? Keltaisesta kirjastosta voi yleensä valita huoletta mitä tahansa luettavaksi (kerran lukupiirissämme valittiin seuraava luettava kirja juuri näin: silmät kiinni sormella tökäten johonkin listan kirjaan) ja tuloksena on onnistunut lukuelämys. Niin tälläkin kertaa. Anilda Ibrahimi…
-
Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän – Taivaan nälkä
”Jokainen ihmisten välinen liitto on valon ja varjon liitto.” Paolo Giordanon Jopa taivas on meidän (Divorare il cielo 2018, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, Aula & Co 2021) on kertomus nuoruudesta, ystävyydestä, rakkaudesta ja vihollisuudesta. Kirjan nuoret Teresa, Bern, Tommaso ja Nicola etsivät paikkaansa ja yhteyttä toisiinsa. Nuoruuden innossaan ja idealismissaan he tulevat samalla sekaantuneeksi itseään isompiin ja vaarallisiin tapahtumiin. Jes, kerrankin onnistuin lukemaan jonkin uutuusteoksen ihan tuoreeltaan! Jopa taivas on meidän ilmestyi nyt elokuussa ja oli minulle syksyn odotetuin uutuuskirja. Se on aika tiiliskivi: melkein 600 sivua pientä pränttiä, mutta sen verran hyvin se piti otteessaan, että luin sen yhden viikonlopun aikana. Kirja oli vangitseva – sana, joka sopii myös…
