Ruoka
-
Vin brulé – Italian glögi
Kaupallinen jouluhössötys tuntuu alkavan vuosi vuodelta aiemmin – tänä vuonna näin kaupassa joulu- ja Halloween-koristeita rinnakkain. Siksipä nyt marraskuussa en vielä ota blogissa varaslähtöä mihinkään jouluresepteihin, vaan esittelen juoman, joka sopii joulunajan lisäksi aivan hyvin myös syksyyn ja talveen muutenkin. Vin brulé eli Italian versio glögistä olisi säälikin jättää pelkkään jouluun. Kirjoitin viime kerralla viinilukupiiristä ja viineistä – hyvistä viineistä. Sellaisia ei tietenkään kannata tuhlata tähän ohjeeseen. Baristanakin työskennellyt Signore paljasti, että eräässä ravintolassa oli tapana käyttää korkkivikaisia viinejä vin bruléhen… Vin brulé on maustettua ja melko makeaa, ”poltettua” (ransk. brûler) viiniä, joten kyllähän siinä maustaessa ja viiniä kuumentaessa viinin maku hieman peittyy tai ainakin muuttuu. Perus pöytäviini sopii tähän…
-
Vuoristolaisruokaa: juustoinen polenta
Lieden lämpö houkuttelee luokseen loppusyksystä. Totuuden nimissä ehkäpä myös hiilihydraatit ja rasva… Lokakuisena lohturuokana esittelen nyt varsin kaloripitoisen lämmikkeen: juustoinen ja voinen polenta polenta taragna on peräisin pohjoisen Lombardian vuoristoseuduilta. Vuoristoon minut vei – jälleen – Paolo Cognetti ja hänen kirjansa Suden onni. Kirjan päähenkilö Fausto oppii vuoristossa ”poistamaan tuoremakkarasta rasvaa, keskeyttämään pastan kypsymisen kylmällä vedellä ja ohentamaan öljyä rasvakeittimessä”. Ja mikä tärkeintä: ”että polentan hämmentäminen tuntikausia on ajanhukkaa: sen voi vain jättää hautumaan hiljaiselle tulelle, ja se kypsyy itsekseen”. Sitten kannetaan makkaroita ja polentaa pöytään. Juustoinen polenta polenta taragna (4 nälkäiselle henkilölle) Joudun välillä semanttiseen sokkeloon ruoasta kirjoittaessani. Polenta on esimerkki tästä: sana polenta viittaa sekä ruokalajiin että itse…
-
Tiramisun esiäiti: zuppa inglese
Tekipä kerran mieleni jotain erityisen silkkisen ihanaa jälkiruokaa. Sellaista, johon saisi upottaa lusikan oikein kunnolla ja kaivella pohjia myöten matkaan erilaisia kerroksia: jotain taikinaista, jotain kermaista ja totta kai jotain suklaista. Vähän terää, ei liian makeaa. Häivähdys vaniljaa, mausteita ja… ruusua? Jotain oikein kaunista, värikästä ja houkuttelevaa! Nyt seuraa melkoinen antikliimaksi: tuo haikailemani ihana jälkiruoka on nimeltään englantilainen keitto. Nam? Se kuitenkin on nimeltään zuppa inglese, keski-italialainen triflé-tyyppinen jälkiruoka, joka on tarinan mukaan tiramisun esiäiti. Zuppa inglese syntyi ilmeisesti jo renessanssiajalla, ja vuosisatojen saatossa se on saanut erilaisia tulkintoja ja painotuksia Italian eri alueilla. Pitkän historiansa aikana se on välillä ollut keittomaisempaa, nykyinen versio taas muistuttaa koostumukseltaan tiramisua, joka on…
-
Hapankirsikkahillo + ricotta = kirsikkapiirakka
Kirsikat alkavat jo olla mennyttä kesää, mutta kirsikkahillo onneksi ei. Joku onnekas on tehnyt sitä oman puun sadosta, minä vähemmän onnekkaana ostanut kaupasta. Kirsikkapiirakka tuoreista kirsikoista sopii kesään, mutta kirsikkapiirakka maistuu hyvältä myös hillosta tehtynä ihan milloin vain. Italiassa lempijäätelömakuni on ehdottomasti kirsikkajäätelö amarena. Amarenaa löytyy kuitenkin lähinnä jälkiruoista, ja jos kirsikoita haluaa ostaa sellaisenaan syötäviksi, ne ovat ciliegie. Olen ajatellut, että amarena tarkoittaa hapankirsikkaa, jota syödään yleensä sokeroituna ja säilöttynä sen happamamman maun takia. Sitten törmäsin Roomassa visciolaan, joka on jonkinlainen hapankirsikka sekin ja josta tehdään aivan ihana kirsikkapiirakka crostata di visciole e ricotta. Visciola kasvaa erityisesti Keski-Italiassa. Maussa ja muodossa on ilmeisesti myös eroavaisuuksia amarenaan. Kirsikkapiirakka tuli mieleeni…
-
Pyhä yksinkertaisuus: insalata caprese
Pyhä yksinkertaisuus vai pyhäinhäväistys? Voiko blogissa julkaista näin helpon ”reseptin”? Caprilainen salaatti, tutummin tomaatti–mozzarellasalaatti eli insalata caprese sisältää käytännössä kolme raaka-ainetta. Siinäpä sitä sitten riittää ruokaohjetta kerrakseen… Helpompi resepti on blogissani ollut vain jäätelökahvi affogato: kippaa jätskipallo kahvikuppiin et voilà! Caprilainen salaatti vaatii tekijältään sentään mozzarellan ja tomaatin viipaloimisen. Tai oikeastaan ei edes sitä: italialaisittain mozzarellan voi myös vain repiä lautaselle – tomaatin kanssa veitsi on sentään käsiä kätevämpi. Kirjoitin viimeisimmässä kirjapostauksessani elämän yksinkertaistamisesta ja hetkeen pysähtymisestä. Sitä voi olla myös slow food, mutta toisaalta myös raaka-aineiden kunnioitus ja mahdollisimman yksinkertaiseen pyrkiminen, vaikka ruokalaji itsessään olisi helppo ja nopea. Siispä: insalata caprese on yksinkertaistamisen taidetta vain silloin, kun raaka-aineet ovat…
-
Rantapäivän klassikko: riisisalaatti
Italian-matkailija tarvitsee kunnon eväät. Italiassa kesäpäivän klassikkoeväs on riisisalaatti, jota pakataan rasioihin mukaan erityisesti rantapäivän lounaaksi. Se on helppotekoinen ruokalaji, joka syödään kylmänä ja joka on hellepäivään riittävän täyttävä ja suolainen. Mutta attenzione! Italialaiset kauhistuvat, jos heti syömisen jälkeen pulahtaa uimaan. Kun veri kiertää syömisen jälkeen erityisesti vatsan seudulla, päässä saattaa alkaa tuntua huimausta ja ruoansulatuskin kärsii. Löysin netistä jopa tarkkoja aikamääriä syömisen ja uimisen yhdistämiseen: raakojen vihannesten tai hedelmien syömisen jälkeen tarvitaan vain 30–40 minuutin lepo ennen uimista, mutta kypsennettyjen juustojen jälkeen varoaikaa tarvitaan jopa 4–5 tuntia. Ja lomailija kun olisi halunnut päästä aikatauluttamisesta ja kellon vilkuilusta eroon… Riisisalaatti on kuitenkin muuten melko vaaraton ja vaivaton ruokalaji, oma kesäpäivieni…
