Ruoka
-
Hillotäytteiset pikkuleivät isille ja muillekin
Isänpäivä lähestyy! Välissä on vain kevät, kesä ja syksy – tai sitten ei. Italiassa isänpäivää juhlitaan 19. maaliskuuta, San Giuseppen päivänä. Myönnän auliisti, että unohdan tämän aina, ja meillä italialaista isää muistetaan vasta marraskuussa. Vaikka suuremmat juhlallisuudet unohtuisivat, ainahan isälle voi ainakin keittää kahvit ja leipoa tarjolle vaikka nämä hillotäytteiset pikkuleivät, raviole bolognesi, jotka kuuluvat San Giuseppen päivän juhlintaan Bolognassa. Viimeksi lukemani Silvia Avallonen romaani Musta sydän toi pikkuleivät mieleeni ainakin kolmella tavalla: Bologna on paitsi keskeinen – joskin traaginen – tapahtumapaikka romaanissa myös kirjailija Avallonen kotikaupunki. Päähenkilö Emilian isä Riccardo on kirjassa tärkeä hahmo, joka on isänpäivän juhlansa ja keksinsä ansainnut; hän käytännössä pelastaa tyttärensä hengen. Sitä paitsi sattumoisin…
-
Helppo cacio e pepe, ei vaadi Nobel-palkintoa!
Kirjoitan blogia italialaisesta ruoasta ja olen julkaissut pastareseptin viimeksi yli kaksi vuotta sitten. Häpeällistä. Toisaalta olen jutuillani halunnut näyttää, että Italia on niin paljon muutakin kuin vain pastaa. Silti: Italia on erityisesti pastaa. Palaan tänään perusasioiden eli pastakattilan äärelle, jossa porisee cacio e pepe. Ja kuinka se poriseekaan! Roomalainen pecorino–mustapippuripasta cacio e pepe ylittää olemuksellaan uutiskynnyksiä. Helsingin Sanomat uutisoi viime syksynä huumori-Nobeleista: humoristisen fysiikan palkinnon voittivat italialaiset tutkijat, jotka olivat faasimuutoksen avulla selvittäneet cacio e pepen paakkuuntumista. Cacio e pepe ei saa olla paakkuista! Nobel-asteen vaikeustasosta kielii myös toinen viime syksyn uutinen: Suurlähetystö sai valituskirjeen, kun brittisivusto lisäsi voita cacio e pepe -pastaan. Suosittu brittiläinen reseptisivusto oli valmistanut cacio e pepen…
-
Munkkipallerot venetsialaisittain
No onkos tullut vappu nyt talven keskelle? Italiassa kyllä: helmi-maaliskuulle (tänä vuonna 12.2.–17.2.) ajoittuva karnevaali muistuttaa osittain suomalaista vappua. Tunnetuinta karnevaalin juhlinta on Venetsiassa, ja kaupungin ykkösherkku ovat silloin frittelle tai venetsialaisittain frìtole, pienet somat munkkipallerot. Lue lisää italialaisesta karnevaalin juhlinnasta täältä: Italian karnevaali: Parhaat juhlamenot ja herkut Munkkipallerot kierähtivät syliini brittiläisen Harriet Constablen romaanista Viulisti, jossa Pietàn orpokodissa kasvanut nuori Anna Maria nauttii niitä ystävättäriensä kanssa 1700-luvun Venetsiassa: ”He olivat saaneet noita öljyssä paistettuja taikinapalloja vain kerran, kun joku oli carnevalen aikaan lahjoittanut niitä Pietàan. Herkut saapuivat silkkinauhalla suljetussa korissa, jonka rottinkikylkien rakosista leijaili sitruunankuoren ja sokerisen taikinan tuoksu. Muut tytöt olivat tapelleet niistä kuin kulkukoiran penikat, mutta Anna Marian…
-
Hullun hyvä hapankaalikeitto
Älkää ymmärtäkö väärin: en ole aloittanut uutta vuotta millään kaalikeittodieetillä, vaikka vuoden ensimmäiseksi ruokaohjeeksi tuleekin nyt hapankaalikeitto. Hapankaalikeitto voi kuulostaa ankealta, mutta kyseessä on todellinen nautinto! Antakaa, kun selitän. Olen vajaan seitsemän vuoden aikana esitellyt blogissani yli 120 italialaisen ruoan reseptiä. Blogini idea on tutustuttaa niin lukijat kuin itsenikin italialaisen ruoan monipuolisuuteen. En ole ottanut kirjoittamiseeni sellaista linjaa, että kaikki reseptit ovat uskomattomia ja niitä on kaikkien pakko heti kokeilla. Omat ruokasuosikkini olen jaotellut blogiin erikseen, ja siellä on ikilemppareita, joihin palaamme usein. Kaikki ruoat eivät kuitenkaan voi olla lempiruokia. Kaikki ruokaohjeetkaan eivät oikeasti ole ”maailman parhaita”, vaikka sellaiset eniten klikkauksia keräävätkin. Parhaus kaiketi on makuasia. Mutta! Sitten on joitakin…
-
Suklaakaupungin suklaavanukas
Mieleeni painunut ravintolakokemus Torinosta: Oli aika valita jälkiruoka ravintolan listalta. Niin paikallisia kuin italialaiset ravintolat yleensä ovatkin, jälkiruokalistalta löytyy harmillisen usein aina vain samat tiramisut ja gelatot. Tällä kertaa pääsin kuitenkin yllättymään, kun oudon niminen bonèt kiinnitti huomioni. Nimi kuulosti ranskalaiselta, ja mutisin epävarmasti tilaukseni tarjoilijalle, joka sitten toisti sen minulle: bunet. Hups. Tietämykseni ohella ääntämyksenikin oli surkeaa. Ruokalistan kuvauksen perusteella odotin saavani eteeni suklaakakkua. Ensi lusikallisen jälkeen sain yllättyä toistamiseen: kyseessä olikin jonkinlainen suklaavanukas. Ei mikään lapsekas Jacky Makupala, vaan maussa erottui selvä mantelinen vivahde ja alkoholin pieni polte. Päällä oleva karamellikastike sopi täydellisesti yhteen hieman kitkerän kaakaon kanssa. Vanukkaan koostumus oli lohkeava, ja silkkisen suutuntuman jälkeen suussa rapsahtelivat…
-
Oliivitahna Rivieran oliiveista
Oliivipatee, oliivitahna, tapenade. Mitä näitä nyt on. Kaupan valmiit tahnat maistuvat minusta tunkkaisilta, mutta kun teimme itse kotona oliivitahnaa – vain kolmesta raaka-aineesta – lopputulos olikin kirpeän raikas ja koukuttava. Paahdoimme pannulla pari leipäviipaletta tahnan kaveriksi, jotta sain otettua postaukseen kuvan. Kummasti kuvan ottamisen jälkeen katosi kuitenkin koko leipä… ja sitä myöden oliivitahna. Purkin pohjat kaavimme vielä pastan joukkoon. Hölmöintä on se, että itse tehty oliivitahna valmistuu viidessä minuutissa. Kuka niitä kaupan tahnoja tarvitseekaan? Oliivitahna palautti minut muistoissani viime kesään ja Ligurian lämpöön. Sinne minut vei myös Pier Paolo Pasolinin kirja Pitkä hiekkainen tie. Pasolinin matka kulki ”San Remosta eteenpäin pitkin rannikkoa: polttavaa aurinkoa ja viilentävää pilviverhoa”. Kuljin sattumoisin kesällä…
