-
Fausto Brizzi: 100 onnen päivää – Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi sata päivää jäljellä?
Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi sata päivää jäljellä? Pysäyttävä kysymys, jota jokaisen olisi joskus hyvä pohtia. Fausto Brizzin 100 onnen päivää -romaanissa kysymystä pohditaan muutaman sadan sivun verran. Käyttäisitkö vähät päiväsi samoin kuin päähenkilö Lucio? Fausto Brizzin 100 onnen päivää (Cento giorni di felicità 2013, suom. Lotta Toivanen 2016, Gummerus) kertoo Luciosta, joka saa tietää elinaikaa olevan jäljellä enää noin sadan päivän verran. Hän on paitsi kuolemansairas myös keskellä perhekriisiä. Luciolla on sata päivää aikaa selvittää ongelmansa ja samalla yrittää kirjaimellisesti elää kuin viimeistä päivää. Kirjoitin synkän Alkulukujen yksinäisyys -romaanin jälkeen, että kaipaan seuraavaksi jotain kevyempää luettavaa. 100 onnen päivää -kirjaa on luonnehdittu paitsi nyyhkyromaaniksi myös humoristiseksi, hurmaavaksi ja…
-
Syksyinen lohtupasta pizzoccheri
Kun tekee mieli lohturuokaa, mieli alkaa usein askarrella pastassa. Se on täyttävää, lempeää, lämmintä ja ah niin ihanan hiilihydraattista. Lohturuokaan yhdistyy usein myös juustoisuus. Hiilihydraatit + rasva, se on siinä! Eikä tarjoilussa tarvitse hienostella, lohturuokaa pitää saada vain kauhoa lautaselle ja sitten haarukoida menemään. Seuraava resepti on meidän perheessämme syksyisin lohturuoka numero uno. Se yhdistää pastan, juuston ja vieläpä voin! Mutta yllätys yllätys, siinä on kaksi ainesosaa, jotka kuulostavat jo liiankin terveellisiltä: kaali ja tattari. Lisäksi sekin saattaa yllättää, että tähän pastaruokaan kuuluvat myös perunat. Kyseessä on Italian Valtellinan vuoristoseudulta tuleva pizzoccheri-pasta, joka on aivan pökerryttävän hyvää – ja rasvaista. Meistä jokainen on silloin tällöin pienen lohdun ja hemmottelun…
-
Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys – Mikä on yksinäisyyden kaava?
Kun kaksi rikkinäistä kohtaa, voiko heistä yhdessä tulla yksi ehjä? Voiko lapsuuden traumasta päästä yli? Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys (La solitudine dei numeri primi 2008, suom. Helinä Kangas 2010, WSOY) kertoo Alicesta ja Mattiasta, kahdesta nuoresta, joiden lapsuuden onnettomuudet varjostavat heidän myöhempää elämäänsä. Elämä tuntuu kohtelevan heitä kaltoin, mutta niin he kohtelevat myös itseään – ja toisiaan. Alkulukujen yksinäisyys on yksi hienoimpia ja kiehtovimpia romaanin nimiä, joita tiedän. Alkuluku on luku, joka voidaan jakaa vain itsellään tai ykkösellä, ja se johdattaa yhteen kirjan teemoista, joka on yksinäisyys. Kirjailija Paolo Giordano on paitsi kirjailija myös väitellyt fyysikko – kiinnostavaa sekin. Alkulukujen yksinäisyys on hänen ensimmäinen romaaninsa, ja se voitti ilmestymisvuonnaan…
-
Älä mokaa mokaa – kahvi mutteripannulla
Pimeät aamut vaativat järeät aseet. Yksi kahvi, kiitos! Tai mieluummin useampi. Aamuihini kuuluu aina kahvi mutteripannulla valmistettuna: työaamuina se on espresso, vapaa-aamuina cappuccino tai caffellatte. Mitä useampi, sen parempi! Cappuccinoon liittyy muuten hauska tarina: ostimme maidonvaahdottimen Italiasta ja kun etsimme sitä keittiötarvikeliikkeestä, Signore ei tiennyt, miksi laitetta italiaksi kutsutaan. Hän selitti asiansa myyjälle ja tämä ymmärsi, mitä olimme etsimässä, vaikkei itsekään tiennyt laitteen nimeä! Paketti kuitenkin löytyi hyllystä ja siitähän asia selvisi: cappuccinatore. Tämä kertoo toisaalta paljon italialaisesta kahvikulttuurista: italialaiset juovat cappuccinonsa mielellään lähikahvilassa tai siis ”baarissa”, bar, joten maidonvaahdottimelle ei välttämättä tule kotona käyttöä. Suomestakin saa monista paikoista nykyään hyviä espressopohjaisia kahvijuomia, mutta harvemmin meillä mennään aamukahvia juomaan läheiseen…
-
Domenico Starnone: Kepponen – Kumpi voittaa, isoisä vai lapsenlapsi?
Vastahakoinen isoisä saadaan suostuteltua hoitamaan muutamaksi päiväksi lapsenlastaan ja yhtäkkiä mikään ei ole ennallaan. Miten pieni, neljävuotias poika voi suistaa vaarin niin raiteiltaan? Domenico Starnonen Kepponen (Scherzetto 2016, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä 2019, WSOY) kertoo Danielesta, menestyneestä kuvittajasta, joka nyt vanhoilla päivillään kärsii terveysongelmista ja uransa hiipumisesta. Hän palaa Milanosta kotikaupunkiinsa Napoliin hoitamaan muutamaksi päiväksi tyttärenpoikaansa Mariota. Vaarin ja Marion kepposet muuttuvat vähitellen entistä hurjemmiksi. Kuka tekeekään viimeisen kepposen? Kepponen on napolilaiselta Domenico Starnonelta toinen suomennettu teos. Ensimmäinen oli Solmut (2014, suom. 2018), josta kirjoitin täällä. Kirjoissa on paljon samaa: tapahtumapaikkana on kerrostaloasunto, jossa tapahtuu enemmän ja vähemmän kummia ja molemmissa käsitellään sukupolvien välisiä perhesuhteita. Mutta – tämä ei nyt…
-
Oscarin arvoinen tomaattikastike pastalle
Tomaattikastike pastalle on asia, jota minun oli suomalaisena aluksi vaikea ymmärtää tutustuessani paremmin italialaiseen keittiöön. Miksi tehdä jotakin niin tylsää, kun pastaanhan voi laittaa mitä vain? Sitä paitsi tomaatti on usein vetistä ja mautonta. Vähintään pitää joukkoon murustella vaikka fetaa! Italialainen taas ei ymmärrä, mitä tekemistä kreikkalaisella juustolla on pastassa. (Appivanhempani eivät muuten edelleenkään tiedä, mitä feta on, vaikka on se heille monta kertaa yritetty selittää. Se on heidän häviönsä, sillä fetallakin on todellakin paikkansa!) Huolellisesti tehty tomaattikastike kaipaa vain kärsivällisyyttä ja hyvät raaka-aineet. Ja siinäpä se. Kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini keittiössä, ja minun on ollut vaikea myöntää, että kymmenessä minuutissa ei voi saada aikaan samaa makua kuin tunnissa. Tai…
