-
Kuuluisat sipulit punaviinissä
Certaldon pikku kaupunki Toscanassa on kuuluisa kahdesta asiasta: kirjailija Giovanni Boccacciosta ja – sipulista. Sipulin, kuuluisan Certaldon punasipulin, merkitystä ei sovi vähätellä: punasipuli komeilee jopa Certaldon vaakunassa. Kirjoitin Boccaccion Decameronesta viime viikolla, ja nyt on sen toisen kuuluisan certaldolaisen vuoro. Punasipuli on erityisen maukasta juuri Certaldossa, jossa sitä kasvaa pari eri lajiketta. Certaldon punasipulin erityinen maukkaus on tunnettu jo vuosisatoja, ja maininta siitä löytyy itse Decameronen (1349–1353) kuudennen kirjan kymmenennestä kertomuksesta, joka kertoo munkkiveli Cipollasta (cipolla = sipuli): Kuten ehkä olette kuulleet puhuttavan, sijaitsee Firenzen alueella Elsa-laaksossa Certaldo-niminen kylä. Vaikka se on pieni, asui siellä aikoinaan ylhäistä ja varakasta väkeä. Koska täällä oli siis hyvät laitumet, oli San Antonion luostarin…
-
Karanteenikirjallisuutta: Decamerone
Pinnalla nyt: karanteeni- ja kulkutautikirjallisuus. Näihin lukeutuvat ainakin Gabriel García Márquezin Rakkautta koleran aikaan, Albert Camus’n Rutto ja Giovanni Boccaccion Decamerone. Giovanni Boccaccion Decamerone (Il Decamerone 1349–1353, suom. Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen 1947/1963) on italialaisen kirjallisuuden ja samalla länsimaisen kirjallisuuden merkittävimpiä klassikoita. Se on kokoelma varhaisia novelleja, jotka suorasukaisilla juonenkäänteillään viihdyttävät nykylukijaakin. Pian 700 vuotta täyttävä Decamerone on saanut nyt koronapandemian aikaan uutta huomiota. Muun muassa Helsingin Sanomissa kehotettiin hiljattain meitä ottamaan oppia Decameronen nuorten ilosta näinä vaikeina aikoina. Decameronessa pakoillaan mustaa surmaa ruttokaranteenissa, jossa aika kuluu kuitenkin rattoisasti tarinoita kertoen. Ja huh, niitä tarinoita riittää tässä kirjassa satojen sivujen verran, joten ajankulua riittää 2020-luvun karanteeniinkin. Tarina on edelleen…
Saatat myös pitää
Rosella Postorino: Suden pöydässä – Mitä tekivät Hitlerin ruoanmaistajat?
Elämää päin – Keskusteluja kiireettömyydestä, malttamisesta, muutoksesta, remonteista, rakkaudesta, Italiasta ja siitä, mikä on riittävästi
Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä – Mihin lapsuus loppuu?
-
Köyhän keittiön kasviskeitto
Joskus kannattaa nyhjästä tyhjästä. Näin on varmaan ajatellut sekin italialainen mamma, joka on aikanaan kehitellyt keiton nimeltä keitetty vesi – acquacotta. Toisinaan on tietysti myös pakko nyhjästä tyhjästä, ja niin on syntynyt esimerkiksi italialainen cucina povera eli köyhä keittiö, jossa köyhää on kaikki muu paitsi maku. Ella Kannisen Toscana mielessäni selailin netissä toscanalaisia cucina poveran reseptejä. Huomioni kiinnitti ankeaakin ankeammin nimetty acquacotta. ”Keitetty vesi” ei tuo vettä kielelle, mutta reseptin tarkempi tutkailu paljasti, että kyseessä on varsin herkullisen kuuloinen toscanalainen kasviskeitto, ja pyysin Signorea tekemään sitä meille harvinaisen pakkaspäivän kunniaksi. Ella Kanninen kuvailee toscanalaista ruokaa Ellan Toscana -kirjassa näin: Toscanalainen keittiö on kuuluisa yksinkertaisista ja maistuvista ruoista. – – Toscanalainen…
-
Ella Kannisen kirjat: Ellan Toscana ja Kotona Italiassa
Ella Kanninen on taas alkuvuodesta näkynyt televisiossa: hänen Ellan matkassa -ohjelmansa (katsottavissa Yle Areenassa toistaiseksi) viimeinen jakso tuli Teemalta tällä viikolla. Ohjelmassa Kanninen kulkee roomalaisten valloittajien jäljillä Italiasta Saksaan. Myös Ella Kannisen kirjat Ellan Toscana: Kyläelämää Italiassa ja Ella: Kotona Italiassa ovat tutustumisen arvoisia. Ellan Toscana: Kyläelämää Italiassa (Tammi 2016) ja Ella: Kotona Italiassa (Tammi 2017) ovat nojatuolimatkoja Italiaan: kirjoissa on kauniita maisemia, ruokakulttuuria, reseptejä ja kulttuuritietoutta sujuvassa ja viihdyttävässä paketissa. Olen saanut molemmat Ella Kannisen kirjat aikoinaan lahjaksi Signorelta ja muistelen bonganneeni jostain, että Kannisella olisi nyt tekeillä kolmaskin kirja. Jos niin on, sekin aivan varmasti päätyy kirjahyllyymme. Syitä on monia. Italialaisesta ruokakulttuurista ja elämästä Italiassa on kyllä…
-
Epäilyttävän hyvä aniskakku
Anis on voimakkaan makuinen mauste, joka jakaa mielipiteetkin voimakkaasti. Itse olen ajatellut, etten voi sietää anista, mutta päätin nyt kääntää kelkkani. Laskiaiskelkan nimittäin! Meillä Suomessa vietetään kohta laskiaista ja syödään pullia, mutta Italiassa vietetään karnevaaliaikaa ja syödään rasvassa kypsennettyjä meidän vappuisia munkkejamme ja tippaleipiämme muistuttavia erilaisia leivonnaisia. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kotoinen laskiaispulla voittaa italialaiset mauttomat karnevaali”herkut” mennen tullen. En muutenkaan pidä friteeratuista asioista, joten aloin etsiskellä jotain karnevaaliaikaan sopivaa muuta italialaista leivottavaa. Ja mitä löysinkään? Kaikkien rasvassa kypsennettyjen ja sokerissa kieriteltyjen erimuotoisten leivonnaisten (etsi Googlen kuvahausta ”dolci di carnevale”) keskellä oli vain yksi poikkeus: epäilyttävä aniskakku. Aloin kuitenkin lämmetä anikselle, kun aloin opiskella kakun historiaa: se syntyi 1400-luvun…
-
Suolaista vai makeaa? Ihana kastanjapiirakka
Kirjoitin viimeksi Italian synkistä puolista: Italia ei todellakaan ole vain makeaa elämää, la dolce vita. Mutta kaikilla meillä on makeat ja vähemmän makeat puolemme. Niiden kunniaksi päätin jakaa joulunaikaankin sopivan leivontareseptin, josta en oikein tiedä, onko se suolaista vai makeaa – tai ei ehkä kumpaakaan. Kastanjapiirakka? Hmm. Kastanjat eivät ole suomalaisessa keittiössä kovinkaan käytetty raaka-aine. En itse muista, milloin ensimmäisen kerran maistoin kastanjoita, mutta muistan, mikä ensimmäinen ajatukseni oli: peruna! Kastanjathan ovat ihan kuin perunoita, vain ihan hirmuisen paljon kalliimpia. Niissä on sama jauhoinen koostumus ja mieto maku. Signore tietysti pöyristyi perunavertauksestani, sillä hänelle kastanjat ovat… no, vähän kuin perunat suomalaiselle. Minulla on lapsuudesta kesäisiä muistoja varhaisperunoiden kuokkimisesta, kun taas…
