-
Hukuttavan hyvää: jäätelökahvi affogato
Vieläkö on sen verran kesää jäljellä, että kehtaa kirjoittaa jäätelöstä? Toisaalta, kun kyseessä on kuumaan espressoon tehty jäätelökahvi, maistuu se kylmemmälläkin ilmalla. Italiassa kahvin ja jäätelön yhdistelmä tunnetaan nimellä affogato eli ”hukkunut”, ja se viittaa tietysti kahviin hukkuneeseen jäätelöpalloon. Eipä ole kovin positiivinen ote näin ihanaan jälkiruokaan, mutta minkäs teet. Kirjoitin Italian ja kahvin yhteisestä historiasta viime viikolla. Kahvihan saapui Euroopassa ensimmäisenä juuri Italian Venetsiaan vuonna 1615, ja sinne avattiin myös Euroopan ensimmäinen kahvila vuonna 1645. Tunnetuin italialainen kahvia sisältävä jälkiruoka on varmasti tiramisù. Affogato ei ehkä ole yhtä tunnettu, mutta mikä toisaalta voisi olla italialaisempaa kuin espresson ja gelaton yhdistelmä? Kun etsii affogato-reseptiä netistä, saattaa törmätä kaikenmaailman kermavaahtoihin, vaahtokarkkeihin ja makusiirappeihin. Ymmärrän…
-
Paula Hotti: Mustia syntejä – Kahvilaesseitä
Kultturelli kohtaaminen, hemmotteluhetki yksin, iltapäiväkahvi ystävän kanssa, ehkä jopa treffit tai työhaastattelu, etätyöpiste. Millaisia näyttämöitä kahvilat ovat ihmiselämään? Kirjailija–matkatoimittaja Paula Hottin Mustia syntejä: Kahvilaesseitä (Avain 2020) on matka eurooppalaisiin kahviloihin ja niiden historiaan. Hotti vierailee kirjassa monissa kahviloissa Wienistä Helsinkiin ja tekee kahvikupposten ääressä huomioita ajasta, paikasta ja tavoista. Kirjassa historialliset faktat yhdistyvät kirjoittajan omiin pohdintoihin ja tunnelmiin. Kirjoitin Mustia syntejä -kirjasta jo kevään 2020 uutuuskirjat -postauksessa. Minulla ei ollut kirjan sisällöstä vielä tarkempaa tietoa, mutta uumoilin, että kirja käsittelisi myös Italiaa, jos kerran Euroopan kahviloissa liikutaan. Ja olin oikeassa! Italian kahvikulttuuri on omaleimaista; olen aiemmin kirjoittanut Torinon ja Napolin kahvikulttuureista, ja Hotti laajentaa tietämystäni nyt myös Venetsian ja Triesten…
-
Vihainen penne – penne all’arrabbiata
Kesän kunniaksi julkaisen vielä toisen yksinkertaisen pastaklassikon reseptin. Kesäkuussa oli aglio, olio e peperoncino, jossa yksinkertaisuus on viety huippuunsa, nyt tomaattipohjainen klassikko penne all’arrabbiata, joka ei sekään ole monimutkainen. Penne all’arrabbiata muistui mieleeni Guccin perijättären muistelmia lukiessani. Kyseinen ruokalaji on Patricia Guccin äidin Bruna Palombon bravuuri. Hän on tyttärensä mukaan myös muuten erinomainen kokki. Mamman ja nonnan ruoat ovat tunnetusti maailman parhaita – missä päin maailmaa tahansa. Arrabbiata kääntyy suomeksi suuttuneeksi tai vihaiseksi. ”Vihaisuus” tulee chilistä, joka persiljan ohella erottaa kastikkeen yksinkertaisesta italialaisesta tomaattikastikkeesta. Vihaa ja riitoja on valitettavasti paljon myös Guccin suvun historiassa. Toisaalta perheen tarinaan mahtuu myös rakkautta, jota italialaiseen tapaan osoitetaan läheisille erityisesti hartaudella itse laitetulla ruoalla.…
-
Patricia Gucci: Gucci – Tyttären muistelmat
Kaikki tietävät Guccin ainakin nimeltä, vaikka Guccin tuotteet eivät olisikaan tuttuja. Traaginen tarina Guccin muotitalon menestystarinan takana on kuitenkin tuntemattomampi. Patricia Guccin Gucci – Tyttären muistelmat (In the Name of Gucci. A Memoir. 2016, suom. Sirpa Saari, Minerva 2019) kertoo Guccin sukutarinan muotitalon synnystä sen voimahahmon Aldo Guccin kuolemaan. Miten pienestä firenzeläisestä käsityöläisyrityksestä tuli maailmanluokan luksusbrändi? Ja ennen kaikkea: millaisia uhrauksia se on vaatinut? Gucci – Tyttären muistelmat on viime syksyn uutuuskirjoja. Huomioin silloin kyllä sen ilmestymisen, mutta en kuitenkaan kovasti kiinnostunut kirjasta. Muoti on aihe, joka ei kiinnosta minua oikeastaan ollenkaan. Italia on merkittävä muotimaa, mutta se puoli Italiasta ei ole koskaan kiehtonut minua. Helsingin Sanomat nosti Tyttären muistelmat…
-
Pantellerian perunasalaatti
Rakastan kapriksia. Tätä en olisi aikanaan kuvitellut koskaan sanovani, mutta totta se on. Rakastan kapriksia pizzassa ja pastassa, ja perunasalaatti ei ole nykyään mitään ilman niitä. Italialainen keittiö on saanut minut arvostamaan tuota pientä, kurttuista, vaatimatonta helmeä. Viimeksi kirjoitin kaikesta, mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Tai no, mitä Saku Tuominen on oppinut – mutta olen minäkin jotain, esimerkiksi juuri kapriksista. Sakulla ja minullahan on samanlainen kapriskokemuskin, ja sitten hän sivistää minua lisää: ”Oli aika, jolloin yhdistin mielessäni kaprikset huonoihin salaatteihin. Sellaisiin, joissa oli siivu karambolaa ja muutama jättikapris. Kuinka kaukana ytimestä olinkaan. Kapris on kuivassa maassa, jopa kivimuureilla, viihtyvän kasvin avautumaton kukannuppu. Parhaat kaprikset tulevat usein Sisiliaa ympäröiviltä saarilta, legendaarisimpana…
-
Saku Tuominen: Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta
Mistä puhumme, kun puhumme hyvästä ruoasta? Kysymys on yksinkertainen, vastaus ei. Vai onko sittenkin? Saku Tuomisen Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta (Otava 2019) on matka hyvän ruoan alkulähteille. Hyvää ruokaa etsitään muun muassa kasvimaalta, kuivakaapista ja ravintolasta. Sitä ja rutkasti hyviä vinkkejä matkalla löytyykin. Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta ei ole kirja Italiasta, mutta se on kirja myös Italiasta. Tuominen on aiemmin kirjoittanut italialaisesta ruoasta kirjoissa Aglio & Olio (2007), Basta! (2011) ja Pizze (2015) yhdessä muutaman muun tekijän kanssa (linkit kustantajan sivulle). Tässä uusimmassakin Italia on vahvasti läsnä – tietysti, kun hyvästä ruoasta puhutaan. Tuominen viettää osan vuodestaan Italian Marchessa, joka vilahtelee niin kirjan tekstissä kuin Sara…
