Omat ruokasuosikkini
-
Brushetta vai brusketta? Helppo ja vaikea bruschetta
Saku Tuomisella on Basta! Italialaisen kulttuurin abc -kirjassaan hauska tarina bruschettasta: ”Yritin tilata eräässä Helsingin italialaisessa ravintolassa tomaattibruschettaa. Keskustelu sujui näin: – Saisinko yhden tomaattibrusketan. – Heh, se kyllä lausutaan brussccchhhetta. – Ei kyllä lausuta. – (Ivallisesti hymyillen) No, meillä asiakas on aina oikeassa, joten sovitaan sitten niin.” Hitti ja huti Italian [k]:na ääntyvä ch on chieltämättä haastava poikkeus italian muuten melko hyvin suomalaiseen suuhun sopivaan ääntämykseen (viittaako Tuomisen kirjan nimi Italialaisen ruokakulttuurin abc ääntämisoppiin?), mutta oikeasti bruschetta ei ole yhtään vaikea juttu! Vai onko sittenkin? Tuominen nimittäin jatkaa vielä: Hyvässä bruschettassa (lausutaan siis brusketta) on kaikki suomalaisen hitin ainekset. Sen tekeminen on helppoa, se onnistuu aina, se on halpaa…
-
Sinäkin, pinaattini: pinaattilisuke roomalaisittain (?)
Makumuistot ovat toisinaan muistoista elävimpiä. Ensi kosketukseni aitoon välimerelliseen, turistiravintoloiden ulkopuoliseen ruokaan tapahtui teini-iässä kielimatkalla valencialaisessa isäntäperheessä Espanjassa. Muistan, miten omituisia eväsleipiä sain perheen äidin Conchan (¡qué nombre!) valmistamana mukaani kouluun: vitivalkoisten leipien väliin tursotettiin valko–ruskearaidallista suklaalevitettä! Se tuntui juusto–kurkkuvoileipäsuomalaisesta perin kummalliselta. Samoin muistan saaneeni kotimatkalle lentokoneeseen matkaevääksi kattavan valikoiman erilaisia supermakeita ja -höttöisiä keksejä. Mutta oli sitä muutakin! Söin jossain vuoristossa lomakodin takapihalla koko päivän valtavalla pannulla laitettua paellaa, churroja tietysti ja paksua kaakaota ja öljyisen öljyistä perunamunakasta – ja sitten ah, sitä parasta: pinaattia. Muistan, että perheen äidin joka ilta (omituisen myöhään minusta) laittama ruoka oli aivan taivaallisen hyvää, mutta parhaiten mieleeni on jäänyt pinaattilisuke, jossa oli rusinoiden…
-
Pasta alla Norma eli friteerattuna paras munakoisopasta
Blogissani on ollut havaittavissa pieni Sisilia-teema tänä kesänä. Se päättyy tänään klassikkojen klassikkoon, ehkä siihen omaan sisilialaiseen suosikkiini (ja niin monen muun!), joka on munakoisopasta pasta alla Norma. Siinä friteeratut, melkeinpä makeat munakoisot yhdistyvät syvän tomaattiseen kastikkeeseen ja suolaiseen juustoon. Basilika raikastaa annosta, ja sanonpa vaan, että lopputulos on erittäin hyvä ellei täydellinen. Paras pasta alla Norma vaatii friteerauksen Harvempi ehkä tietää, että friteeraus on Italiassa hyvinkin yleinen kypsennysmenetelmä keittiössä – välimerellisessä keittiössä on myös vähemmän terveellisiä tapoja! Se kuuluu erottamattomana osana monen alueen katukeittiöön, ja friteeraus on myös paras tapa kypsentää munakoisoja (toinen on grillaaminen). Ja nyt painotan, että ainoa oikea tapa valmistaa pasta alla Norma on friteerata siihen tulevat munakoisot.…
-
Lempiruokia Liguriasta: polpettone eli peruna–kasvisvuoka
Liguria on minulle tutuin ja rakkain alue Italiassa. Se on myös mahtava ruoka-alue, josta tulee tunnettujen peston ja focaccian (oikea focaccia on ohutta ja jopa sitkeää ja se syödään sellaisenaan eikä siihen laiteta mitään härpäkkeitä päälle ei pyhä taivas ainakaan mansikoita!) lisäksi paljon muita, vähemmän tunnettuja herkkuja. Yksi suosikeistani on genovalainen polpettone, joka saakoon suomenkieliseksi nimekseen banaalisti peruna–kasvisvuoka. Vaikka se kuulostaa tylsältä, älä vielä lopeta lukemista! Polpettone on muuallakin Italiassa tunnettu ruokalaji, mutta muualla se sisältää lihaa ja on oikeastaan jonkinlainen lihamureke. Liguria onkin yksi Italian parhaista ruoka-alueista myös kasvissyöjille. Monet paikalliset ikivanhat ruoat kuten leivonnaiset focaccia ja farinata; friteeratut syötävät panissa, cuculli, frisceu ja frittura di verdure; keitot zemin de…
-
Ribollita eli toinen kerta toden sanoo
Lämmin keitto viimeisiin viileisiin päiviin! Italialaiseen syksyyn ja talveen kuuluva ribollita sopinee Suomessa lämpötilojen puolesta vielä kevääseenkin. Viime viikonlopun räntäsateessa tämä ainakin lämmitti mukavasti. Ribollita eli ”uudelleen keitetty” on Suomessakin melko tunnettu toscanalainen kasviskeitto. Tai tunnettu on ainakin jonkinlainen versio siitä. Olen ennenkin kirjoittanut siitä, että italialaisten ruokien kohdalla ulkomailla tuntuu Vespa usein lähtevän ihan käsistä, ja ruokien joukkoon eksyy milloin mitäkin ei-niin-autenttista (ananasta ja ketsuppia en halua blogissani edes mainita). Välillä myös törmää kaikenlaisiin reseptivirityksiin, jotka ovat ”italialaisia”. Suosikkini on ehkä ”italialainen voileipäkakku”, sillä eihän Italiassa tunneta koko voileipäkakkua! (Che schifo on valitettavasti ollut ainoa saamani kommentti kyseisestä ruokalajista, joka kyllä maistuu minulle.) Mutta! Eipäs nyt naureskella suomalaisille. Reseptit…
-
Parasta jouluna ja aina: pestolasagne
Kun minulta kysytään, mikä on suosikkini italialaisista ruoista, olen mahdottoman äärellä. Yksi ihmiselämä ei riitä koko maan ruokatarjonnan maistamiseen tai edes siihen tutustumiseen! Kysymystä on pakko rajata tietyn alueen ruokiin, ja minun tapauksessani tuo alue on Liguria, jonka tunnen parhaiten. Siltikin valinta on mahdoton! Mutta jos vielä rajataan kysymystä hiukan ja keskitytään pastoihin, vastaus on helpompi: pestolasagne. (Kakkosena tulee pansotti con salsa di noci.) Pestolasagne tunnetaan Liguriassa (tai tarkemmin Genovassa) nimellä lasagne alla corsara eli ”merirosvon lasagne”. Lasagnen nimeen liittynee se, että Genova on ollut ja on toki edelleen tärkeä satamakaupunki, ja onhan yksi kaupungin nähtävyyksistäkin merirosvolaiva. Epäilen kuitenkin, että tuorepastasta tehty pestolasagne olisi kuulunut merirosvojen ruokavalioon… Vaan ehkäpä sitä…
