Omat ruokasuosikkini
-
Parasta jouluna ja aina: pestolasagne
Kun minulta kysytään, mikä on suosikkini italialaisista ruoista, olen mahdottoman äärellä. Yksi ihmiselämä ei riitä koko maan ruokatarjonnan maistamiseen tai edes siihen tutustumiseen! Kysymystä on pakko rajata tietyn alueen ruokiin, ja minun tapauksessani tuo alue on Liguria, jonka tunnen parhaiten. Siltikin valinta on mahdoton! Mutta jos vielä rajataan kysymystä hiukan ja keskitytään pastoihin, vastaus on helpompi: pestolasagne. (Kakkosena tulee pansotti con salsa di noci.) Pestolasagne tunnetaan Liguriassa (tai tarkemmin Genovassa) nimellä lasagne alla corsara eli ”merirosvon lasagne”. Lasagnen nimeen liittynee se, että Genova on ollut ja on toki edelleen tärkeä satamakaupunki, ja onhan yksi kaupungin nähtävyyksistäkin merirosvolaiva. Epäilen kuitenkin, että tuorepastasta tehty pestolasagne olisi kuulunut merirosvojen ruokavalioon… Vaan ehkäpä sitä…
-
Rommikakku rakastetulle
Onnea, Suomi! Juhlan kunniaksi esittelen ihanan täytekakun ohjeen – loogisesti Italiasta. Kyseessä on juhlava rommikakku, joka sisältää kahdenlaista täytettä ja kostukkeena rommin lisäksi marsalaa. Harvemmin keittiössä on puhuttu muusista (ja nyt en siis tarkoita perunamuusia, vaan mielessäni ovat muusat), mutta kyllä naiset, rakastetut ja rakastajattaret ovat vaikuttaneet kirjallisuuden, kuvataiteen ja musiikin ohella myös reseptiikkaan. Viime postauksessa kirjoitin Laurasta, joka innoitti eräänkin runoilijan suloisiin sonetteihin. Historiallisen hameen havinaa löytyy myös tästä muusan innoittamasta reseptistä: kupolimainen kakku on saanut inspiraationsa hameenhelmojen muodosta. Rommikakku sacripantina on syntyjään Genovasta vuodelta 1851. Tämä kakku oli todella da leccarsi i baffi eli viiksiä nuoltavan hyvää! Rommikakku sacripantina Kakkupohja: Täytteet: Kostutusliemi: Lisäksi: Kakkupohjan valmistaminen: (Alkuperäisessä…
-
Apollonion viinirypälehillo
En voi ajatella hilloja ajattelematta Muumimammaa. Hillojen keitteleminen (siis keitteleminen, ei vain keittäminen) yhdistyy mielessäni Muumimamman äidilliseen huolenpitoon, kodin lämpöön, keittiön herkullisiin tuoksuihin ja kylmään vuodenaikaan varautumiseen. Jos jollakulla on hillokellari, hän ei takuulla voi olla läpeensä paha? Hillossa on kaikuja onnellisesta lapsuudesta. Hillossa itsessäänkin on jotain suorastaan lapsenomaista. Se ei ole millään tavalla välttämätön ruokalaji, mutta se on onnelliseksi tekevän aterian osa. Hillovoileipä, laskiaispulla tai pannukakku ja mansikkahillo ovat mielessäni läpeensä hyviä ja viattomia ruokia. Suklaa voi ehkä olla pahe, mutta hillo ei koskaan. Muumimamma ei ole kirjallisuuden ainoa hillomestari. Italialaisesta lastenkirjallisuudesta löytyy myös äidillinen, lämmin hahmo, jonka hilloja kaikki rakastavat. Hän on Gianni Rodarin sadun Apollonia, joka valmistaa…
-
Kotikulmien kurpitsapiirakka
Viime viikolla Keskipäivän aave johdatti ajatukseni aaveisiin ja Halloweeniin. Kun taas mietin Halloweenia ja ruokaa, ajatukseni alkavat tietenkin askarrella kurpitsassa. Iso kurpitsa on harmillisen hankalasti käsiteltävä raaka-aine (tosin veitset ja veriset irtokädetkin kuuluvat Halloweeniin?!) mutta onneksi myös ilahduttavan monipuolinen. Esimerkiksi kurpitsapiirakka voi olla niin makea kuin suolainenkin. Italialainen keittiö on käsittämättömän monipuolinen, kuten olen jo useasti maininnut. Tämänpäiväinen suolainen kurpitsapiirakka on esimerkki siitä: tätä yksilöä tavataan ainoastaan Genovan läntisissä osissa Sestri Ponentessa, Peglissä, Pràssa ja Voltrissa. Minä söin sitä ensimmäisen kerran Signoren kotikaupunginosan Voltrin pienessä yli satavuotiaassa leipomo Da ’Nestossa pienen vicolon kulmassa ja olin myyty. Piirakalla on outo nimi: farinata di zucca eli kurpitsa-farinata. Olen kirjoittanut genovalaisesta kikhernejauhoista tehdystä…
-
Surkean sienestäjän herkkutattirisotto
Meillä ihmisillä on kaikenlaisia harhaisia kuvitelmia itsestämme ja (unelma)elämästämme. Aina syksyn tullen kuvittelen kohta samoilevani sienimetsässä keräämässä satoa ihania pastoja, risottoja ja piirakoita varten. Ah, miten omavaraista ja tervehenkistä reippailua! Totuus on kuitenkin se, että näin ei tapahdu. Osittain laiskuudesta, osittain siksi, etten yksinkertaisesti tiedä, mistä lähteä liikkeelle. Pari vuotta sitten löysimme vahingossa hyvän, pienen sienipaikan, jossa kasvoi lähekkäin sekä kantarelleja että herkkutatteja, mutta seuraavana syksynä työkoneet olivat jyränneet paikan, ja sillä kasvoi vain asfaltti. Menetin taas toivoni ja motivaationi. Sieniretkeni menevät aina metsään, mutta ihan väärällä tavalla. Sienimetsään ajatukseni vei Italiassa ja Suomessa asuva Ella Kanninen, jonka uusimmasta kirjasta kirjoitin viimeksi. Monet asiat toki erottavat Suomea ja Italiaa, mutta…
-
Pantellerian perunasalaatti
Rakastan kapriksia. Tätä en olisi aikanaan kuvitellut koskaan sanovani, mutta totta se on. Rakastan kapriksia pizzassa ja pastassa, ja perunasalaatti ei ole nykyään mitään ilman niitä. Italialainen keittiö on saanut minut arvostamaan tuota pientä, kurttuista, vaatimatonta helmeä. Viimeksi kirjoitin kaikesta, mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Tai no, mitä Saku Tuominen on oppinut – mutta olen minäkin jotain, esimerkiksi juuri kapriksista. Sakulla ja minullahan on samanlainen kapriskokemuskin, ja sitten hän sivistää minua lisää: ”Oli aika, jolloin yhdistin mielessäni kaprikset huonoihin salaatteihin. Sellaisiin, joissa oli siivu karambolaa ja muutama jättikapris. Kuinka kaukana ytimestä olinkaan. Kapris on kuivassa maassa, jopa kivimuureilla, viihtyvän kasvin avautumaton kukannuppu. Parhaat kaprikset tulevat usein Sisiliaa ympäröiviltä saarilta, legendaarisimpana…
