-
Natalia Ginzburg: Kotina ystävyys – Rakkautta rivien välissä
Natalia Ginzburgin Kotina ystävyys (La città e la casa 1984, suom. Erkki Kirjalainen, Kirjayhtymä 1987) on viehättävä kirjeromaani, jossa eri puolille maailmaa hajaantuneet ystävät ja sukulaiset kirjoittavat toisilleen kuulumisensa, rakkautensa ja moitteensa kirjeissä. Melkeinpä vielä tärkeämpää kuin mitä kirjeissä kerrotaan on se, mitä jää rivien väliin. Ihastuin viime syksynä Natalia Ginzburgin (1916–1991) Kieli jota puhuimme -romaaniin enkä ollut ainoa. Huomasin kirjaston varausjonosta, että Ginzburgin muukin tuotanto kiinnostaa nyt lukijoita. Häneltä on tosin ainakin Helmet-kirjastoissa vain kaksi suomennettua romaania: Kieli jota puhuimme ja tämä Kotina ystävyys. Englanniksi ja italiaksi valinnan varaa olisi enemmän. Mutta ehkäpä viimesyksyisen pienen hitin jälkeen suomennoksia tulisi jatkossa muitakin? Attenzione: sisältää juonipaljastuksia! Koti ja kaupunki Kotina…
-
Stefania Auci: Sisilian leijonat – Tarina Florion perheen vaiheista 1
Sisilian leijonat on kansainvälinen menestysromaani, joka ei vakuuttanut minua lainkaan. Missä vika? Stefania Aucin Sisilian leijonat – Tarina Florion perheen vaiheista 1 (I leoni di Sicilia 2019, suom. Taru Nyström, Sitruuna 2021) on tarina varakkaasta sisilialaisesta Florion suvusta. Italian rikkaimpiin kuuluneet Floriot rakensivat menestyvän yritysimperiumin 1800-luvulla. Kirja kertoo heidän vaiheistaan aivan 1700-luvun viimeisistä vuosista 1800-luvun loppupuolelle. Hyvin alkaa tämä kirjavuosi: esittelen blogissani kirjan, jota en meinannut saada luettua loppuun. Olin varannut kirjan (ja onneksi jotain muutakin, siitä myöhemmin) lomalukemiseksi joululle. Odotin ehkä, että tämä Sisilian leijonat olisi jonkinlainen lukuromaani, vetävästi kirjoitettu historiallinen draama. Vetävän sijaan se oli kuitenkin niin tylsä, että suurimman osan ajasta ajatukseni harhailivat ihan jossain muualla.…
-
Natalia Ginzburg: Kieli jota puhuimme – Kieli joka meitä yhdistää
”Kuinka monta kertaa minä tämänkin tarinan olen kuullut!” Natalia Ginzburgin Kieli jota puhuimme (Lessico famigliare 1963, suom. Elina Melander, Aula & Co 2021) kuvaa torinolaista perhettä 1930–1950-lukujen Italiassa. Omaelämäkerrallisessa teoksessa Ginzburg kertoo lapsuudenperheensä värikkäästä vuorovaikutuksesta ja kiertelemättömästä kielenkäytöstä lämmöllä ja huumorilla. Tunteet kuumenevat välillä pienestä, vaikka samalla taustalla vaikuttavat myös suuremmat yhteiskunnalliset voimat. Natalia Ginzburg (1916–1991) oli 1900-luvun merkittävimpiä italialaisia kirjailijoita, ilman nais-etuliitettäkin. Siksi harmittikin, kun olin jotenkin onnistunut jättämään huomiotta tämän, hänen pääteoksenaan pidetyn romaanin suomennoksen, joka ilmestyi alkuvuodesta. Mannaggia, mannaggia. Sain tietää kirjasta vasta maaliskuussa, kun luin Suomen Kuvalehdestä Silvia Hosseinin arvion tästä. Jos Silvia tykkäsi, haluan tykätä minäkin! Mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä: kirjaston varausjono…
-
Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita – Säilyykö rakkaus yli sodan?
”Voiko tällaisina aikoina rakastaa? Tehdä lupauksia?” Anilda Ibrahimin Ajan riekaleita (L’amore e gli stracci del tempo 2009, suom. Helinä Kangas, Tammi 2013) on tarina rakkaudesta ja sodasta, rakkaudesta sodassa ja sodasta rakkaudessa. Sota erottaa jo varhaisina vuosina toisilleen lupautuneet Zlatanin ja Ajkunan, jotka haluavat pitää ikuisesti yhtä, vaikka toinen on serbi ja toinen albaani. Mutta särkeekö sota rakkauden ja lupauksen? Kesän klassikkoteeman jälkeen olen valinnut syksyyni vähän tuoreempaa luettavaa. Tammen keltaiseen kirjastoon päässyt Ajan riekaleita saattaisi tosin olla ehkä tuleva klassikko? Keltaisesta kirjastosta voi yleensä valita huoletta mitä tahansa luettavaksi (kerran lukupiirissämme valittiin seuraava luettava kirja juuri näin: silmät kiinni sormella tökäten johonkin listan kirjaan) ja tuloksena on onnistunut lukuelämys. Niin tälläkin kertaa. Anilda Ibrahimi…
-
Paolo Cognetti: Sofia pukeutuu aina mustaan – Episodeja elämästä
”Minä haluan olla onnellinen nyt.” Paolo Cognettin Sofia pukeutuu aina mustaan (Sofia si veste sempre di nero 2012, suom. Osmo Korhonen, Atemisia edizioni 2019) on kymmenen kirjallisen episodin kokoelma, joka rakentaa kauniin, elokuvamaisen tarinan päähenkilönsä Sofian elämästä. No nyt on upea kirja! Joskus sitä vaan vaikuttuu joistain kirjoista, ja tämän Sofian kohdalla kävi niin. Sofia pukeutuu aina mustaan on kirkas, raikas, viiltävä, samalla läheinen ja etäinen kirja, parasta italialaista nykykirjallisuutta, mitä olen lukenut Silvia Avallonen Teräksen jälkeen. Olen aiemmin lukenut milanolaiselta Paolo Cognettilta Kahdeksan vuorta ja pidin siitäkin, vähän varauksellisemmin tosin. Tämä Sofia olikin sitten (lopulta) täysosuma. Pienen kustantamon Artemisia edizionin kirja ei valitettavasti ole saanut ansaitsemaansa huomiota täällä Suomessa.…
-
Domenico Starnone: Paljastus – Kuka osaa säilyttää salaisuuden?
Onko luottamus suurin rakkauden osoitus? Domenico Starnonen Paljastus (Confidenza 2019, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, WSOY 2021) on kertomus Pietrosta, nuoresta opettajasta, joka rakastuu opiskelijaansa Teresaan. Suhde päättyy, mutta ei koskaan unohdu. Pietroa ja Teresaa sitovat ikuisesti toisiinsa salaisuudet, jotka he paljastivat toisilleen suhteensa aikana. Italiasta suomennettua kaunokirjallisuutta ei kovin paljon uutuuskirjojen joukossa ole. Kaikki käännökset ovat aina harvinaista herkkua! Ja sitten ovat erikseen vielä nämä todella odotetut uutuudet, kuten tämä Domenico Starnonen Paljastus. Olen aiemmin lukenut Starnonelta suomennetut teokset Solmut ja Kepponen, joista pidin aivan valtavasti. Mutta nyt seuraa ikävä paljastus minulta: tästä uusimmasta en valitettavasti pitänyt ollenkaan niin paljon. Attenzione: sisältää juonipaljastuksia! Rakkaus? Ajattelin ensin kirjoittaa, että Paljastus on…
