-
Paenneet simpukat: Simpukkapasta ilman simpukoita
Tänään on keittiössä apokalyptiset tunnelmat. Maailmanloppuun on aiheellista varautua myös ruokapöydässä. Se tarkoittaa luovia ratkaisuja, joista hyväksi esimerkiksi käy napolilainen simpukkapasta ilman simpukoita, spaghetti alle vongole fujute. Köyhästä keittiöstä ovat simpukatkin paenneet (napol. fujute, ital. fuggite)! Simpukkapasta ilman simpukoita saa lisäpontta myös muusta kuin italialaisesta nykykirjallisuudesta: viimeisimmän kirjapostaukseni Paolo Giordanon Tasmania -romaani käsitteli apokalypsia ja siihen varautumista, mutta simpukkatuhoon löytyy kirjallinen esimerkki lähempääkin. Anni Kytömäen Finlandia-voittajaromaanissa Margaritassa (Gummerus, 2020) yksi kertojista on uhanalainen jokihelmisimpukka Margaritifera margaritifera. Kytömäki on omistanut kirjan ”maan ja veden hiljaisille – niille, jotka yhteiskunnassa ja ekokriisissä ovat vaarassa jäädä jalkoihin”. Margaritan luettuaan simpukat eivät enää lukijalle maistu, jos ne aiemmin ovat maistuneetkaan. Siksi simpukkapasta ilman simpukoita…
-
Paolo Giordano: Tasmania + Tunnelmia Helsingin kirjamessuilta
Paolo Giordanon Tasmania on kaunokirjallinen kokemus ja kommentti aikaamme koettelevista vitsauksista, joista itse ihminen on suurin. Vaikeissa elämän- ja maailmantilanteissa pelastuksemme voisi silti löytyä juuri toisista ihmisistä. Vaan miten osaisimme kohdata toisemme oikein? Ja miten osaisimme kohdata tulevaisuuden tänä murrosten ja muutosten aikana? Tasmania on minulle tämän syksyn uutuuskirjoista ehdottomasti odotetuin tapaus! Luin kirjan melko tuoreeltaan italiaksi, mutta nyt vielä uudelleen Leena Taavitsainen-Petäjän erinomaisena suomennoksena. Ja koskapa Paolo Giordano kävi puhumassa kirjastaan viime viikolla Helsingin kirjamessuilla, kirjasin postaukseen myös tuoreet tunnelmat sieltä. Viimeksi olin kuulemassa Giordanoa messuilla pari vuotta sitten, kun hän kertoi upeasta romaanistaan Jopa taivas on meidän. Hyisenä päivänä, jolloin Helsingissä ikuisesti puhaltava tuuli tuntui erityisen kylmältä ja…
-
Nonna Pinan caponata
Tällä kertaa päästän irti sisilialaisen anoppini Giuseppinan, joka myös Nonna Pinana meillä tunnetaan. Nonna Pina on – tietenkin – erittäin taitava kokki, eivätkö kaikki italialaiset isoäidit ja anopit ole? Viime kesän Italian-matkalla vietin paljon laatuaikaa anopin keittiössä. Kaikilla perheenjäsenillä oli nonnalle omat toiveensa, mutta minulla toive numero uno oli nonnan sisilialainen kasvispata, caponata. Kunnon nonnien tapaan nonna Pinalla on oma salaisuutensa, jonka ansiosta hänen tekemänsä caponata on – luonnollisesti – maailman parasta. Nonna Pina kävi tänä syksynä meillä Suomessakin kokkailemassa, ja caponata oli jälleen toivelistan kärkipäässä. Sitä hän laittoi meillä kotikeittiössä, kun ruskan ihailulta ja pullakahveilta ehti. (Nonna Pina rakastaa kardemummaista pullaa, ja kardemummapussit ovatkin kätevän pieni ja kevyt Suomen-tuliainen, kun suuntaamme…
-
Viola Ardone: Nimeni on Oliva Denaro – Minun nimeni, minun tarinani
Tositarinaan perustuva Viola Ardonen romaani Nimeni on Oliva Denaro kertoo nuoren tytön elämästä ja mahdollisuuksista 1960-luvun Sisilian vanhoillisessa kyläyhteisössä. Naisen oma ”kunnia” sanelee rakkauselämän ratkaisut, kun avioliitto tulee ajankohtaiseksi. Vaikka oma perhe olisi tukena, miten käy, kun muu yhteisö kääntyy omaa oikeuttaan hakevaa jäsentään vastaan? Nimeni on Oliva Denaro on tämän syksyn uutuuskirjoja. Pidin todella paljon Ardonelta aiemmin suomennetusta Lasten juna -romaanista. (Kommenttini tuosta kirjasta olikin päässyt Oliva Denaron kansiliepeeseen!) Siksipä minulla oli tälle Olivallekin aika korkeat odotukset, jotka eivät valitettavasti ihan täyttyneet. Mutta tietynlaisen jatkumon kirjat luovat: ne tuovat esiin Euroopan historian ehkä vähemmän kaunokirjallisuudessa käsiteltyjä tapahtumia lasten ja nuorten näkökulmasta. Eräs Lasten junan henkilöhahmoista esiintyy myös Oliva…
-
Mihin piparjuurta käytetään? Etelä-Italiassa ainakin munakkaaseen
Piparjuuri on minulle tuntemani vieras. Toki tunnen kasviksen ja sen pippurisen pistävän maun, mutta en oikeastaan osaa sanoa, mihin piparjuurta käytetään tai missä olen sitä edes syönyt. Mieleeni tulee vain sushi ja wasabi – mutta oikeassa wasabitahnassahan ei piparjuurta edes ole (useimmiten syömässäni kauppakeskus-sushissa tosin takuulla kyllä). Piparjuureen piti siis perehtyä paremmin nyt, kun on Suomessa sesonkiaikakin vielä käsillä. Voimakkaan makuinen piparjuuri sopii parhaiten pikantiksi piristeeksi rasvaisiin ja muuten raskaisiin ruokiin, esimerkiksi majoneesien ja kastikkeiden joukkoon. Ruokaohjeita etsiessäni törmäsin sopivasti viimeksi lukemani Tuntemani vieraat -romaanin tapahtumapaikan, Etelä-Italian Basilicatan alueen tyypilliseen ruokaan: piparjuurimunakkaaseen. Rafanata-nimellä tunnettu piparjuurimunakas sisältää munien ja piparjuuren lisäksi myös perunaa ja pecorinoa – hieman raskaahko ruoka siis tässäkin…
-
Claudia Durastanti: Tuntemani vieraat – Poikkeuksellisen perheen perintö
”Vieras on kaunis sana, jos ihmistä ei pakoteta siihen rooliin.” Claudia Durastantin Tuntemani vieraat kuvaa vierautta monella tavalla: perheessä ja muissa ihmissuhteissa, fyysisissä paikoissa, kommunikaatiossa. Kuurojen vanhempien kuulevalle lapselle ei ole opetettu viittomakieltä, ja lapsuuden olosuhteet ovat turvattomat. Äiti vie lapsen synnyinkaupungistaan New Yorkista köyhään eteläitalialaiseen pikkukylään, josta tämä päätyy lopulta Lontooseen. Aikuisena hän etsii itseään ristiriitaisten tarinoiden, vaihtuvien asuinpaikkojen ja ontuvan viestinnän välistä. Joidenkin kirjojen kohdalla tekee mieli kirjoittaa enemmän lukukokemuksesta kuin itse kirjasta. Tuntemani vieraat on sellainen kirja. Aloitin kirjan lukemisen Roomassa, vihreän ja myrkyllisen Tiberjoen rannalla, jossa kirjan tapahtumatkin saavat alkunsa. Luin kirjaa italiaksi enkä millään saanut tekstistä otetta. Se jäi kesken. Sitten palasin Suomeen, luin kirjan…
