-
Alberto Giuliani: Kuolemattomat – Onko kuoleman jälkeen elämää?
Ikiaikainen teema elämän rajallisuudesta on aina ajankohtainen. Onko kuolema lopullista? Saammeko vielä toisen mahdollisuuden? Kuolemattomat pohtii teemaa tieteen näkökulmasta. Alberto Giulianin Kuolemattomat (Gli immortali – Storie dal mondo che verrà 2019, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, Like 2020) on kirjoittajansa henkilökohtainen tarina ikuisen elämän etsimisestä. Löytöretki kuolemattomuuteen johtaa häiritseviin löytöihin ja ravisuttaviin ajatuksiin. Kuolemattomat on yksi tämän kevään uutuuskirjoista, joita käsittelin aiemmin tässä postauksessa. Itselleni myös sen kirjoittaja Alberto Giuliani on uutuus, en ollut hänestä aiemmin kuullutkaan. Hän on italialainen valokuvaaja ja toimittaja, ja Kuolemattomat on hänen henkilökohtainen tarinansa jonkinlaisesta neljänkympin kriisistä. Oman kuoleman pohtiminen vie hänet matkalle maailman ympäri. Vaikka nyt niin trendikäs tunnustuksellinen kirjallisuus yleensä minua kiinnostaakin, kuten täällä kirjoitin,…
-
Voimistava kukkakaalisalaatti
Ja jälleen ollaan Napolissa! Napoli nyt vaan on aikamoinen ruoka-aarreaitta, ja sieltä tulee Italian nykykirjallisuuden supertähti Elena Ferrante, josta jälleen kerran kirjoitin uusimmassa kirjapostauksessani. Aiemmin olen kirjoittanut napolilaisesta katuruoasta täällä ja kahvikulttuurista täällä. Näin joulun ja uudenvuoden välipäivinä voi tehdä mieli jotain kevyttä ja ihan muuta kuin jouluruokaa. Esittelenpä nyt kuitenkin erään napolilaisen jouluruoan, jota tarjoillaan pöydässä myös uutenavuotena. Kyseessä on insalata di rinforzo eli voimistava salaatti. Innostuin nimestä heti: se kuulosti mielessäni kovin henkistyneeltä ja jopa voimauttavalta. Signore kuitenkin toppuutteli minua: salaatti ei voimista tai vahvista syöjäänsä vaan ruokalajia, jonka kanssa sitä syödään. Kyseessä on siis contorno eli lisuke, jossa pääraaka-aineena on kukkakaali. Tavallaan tämä kukkakaalisalaatti muistuttaa rosollia, joten…
-
Älä mokaa mokaa – kahvi mutteripannulla
Pimeät aamut vaativat järeät aseet. Yksi kahvi, kiitos! Tai mieluummin useampi. Aamuihini kuuluu aina kahvi mutteripannulla valmistettuna: työaamuina se on espresso, vapaa-aamuina cappuccino tai caffellatte. Mitä useampi, sen parempi! Cappuccinoon liittyy muuten hauska tarina: ostimme maidonvaahdottimen Italiasta ja kun etsimme sitä keittiötarvikeliikkeestä, Signore ei tiennyt, miksi laitetta italiaksi kutsutaan. Hän selitti asiansa myyjälle ja tämä ymmärsi, mitä olimme etsimässä, vaikkei itsekään tiennyt laitteen nimeä! Paketti kuitenkin löytyi hyllystä ja siitähän asia selvisi: cappuccinatore. Tämä kertoo toisaalta paljon italialaisesta kahvikulttuurista: italialaiset juovat cappuccinonsa mielellään lähikahvilassa tai siis ”baarissa”, bar, joten maidonvaahdottimelle ei välttämättä tule kotona käyttöä. Suomestakin saa monista paikoista nykyään hyviä espressopohjaisia kahvijuomia, mutta harvemmin meillä mennään aamukahvia juomaan…
-
Frittata – nerokas munakas Napolista
Viime viikolla kuljimme napolilaiskirjailija Starnonen solmituissa kengissä, ja tämän viikon ruoka johdattaa askeleemme katukioskille Napoliin. Sieltä löytyy frittata, Napolin versio meidän pyttipannustamme. Suomessa on pitänyt keksiä käyttöä ylimääräisille keitetyille perunoille, Italiassa puolestaan jämäpastalle. Kananmuna tekee niin perunoista kuin pastastakin paistinpannulla ihan uuden ruokalajin nopeasti ja pienellä vaivalla. Nerokasta! Frittata on ihanteellista piknik-ruokaa, ja pieneksi paloiteltuna se sopii hyvin antipasto-pöytään tai aperitiiville. Se on myös rantapäivän klassikkolounas. Italiassahan eletään nyt kuuminta loma- ja rantakautta, meillä ne ajat alkavat tältä vuodelta jo olla takanapäin… Onneksi frittata on helposti mukaan pakattava ja täyttävä lounas myös työpäivinä. Sen voi syödä yhtä hyvin lämpimänä kuin kylmänäkin. Jämäruoille ei tietenkään ole olemassa vain yhtä oikeaa reseptiä,…
-
Bengt Jangfeldt: Axel Munthe – Tie Caprin huvilalle
Millainen mies oikein on lääkäri–kirjailija–maailmanmatkaaja–naistenmies–eläinoikeustaistelija–seurapiirijulkkis? Entä mitä tekee sfinksi Caprin välimerellisellä paratiisisaarella? Bengt Jangfeldtin Axel Munthe – Tie Caprin huvilalle (WSOY 2010; yhdistelmä ruotsinkielisestä alkuteoksesta En osalig ande (2003) ja englanninkielisestä lyhennetystä laitoksesta Axel Munthe – The road to San Michele (2008); suom. Juhani Lindholm) kertoo ruotsalaisen Axel Munthen (1857–1949) uskomattoman elämäntarinan. Nimensä kirja on saanut San Michelen huvilalta, jonka Munthe rakennutti Caprille ja joka on nykyisin saaren päänähtävyyksiä. Nyt täytyy myöntää, että törmäsin Axel Munthen nimeen ensimmäisen kerran vasta matkatessani itse Caprille viime kesänä. Tai ainakin silloin sen vasta todella huomioin. Mietin, mikä tämä ruotsalainen mies on ja miksi hänen nyt museona toimiva kotinsa on sellainen nähtävyys. Päiväreissulla Caprilla…
