Kirjat
-
Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä – Millainen tie vie Helvetistä Paratiisiin?
Nyt seuraa jotain juhannuksen ilonpitoon todella sopimatonta. Danten juhannusgrillissä tirisee ihmisliha! Dante Alighierin Jumalainen näytelmä (La Divina Commedia 1300-luvun alku; suom. 1912/1963 Eino Leino / Elina Vaara) on keskiajan kirjallisuuden tärkein teos ja italialaisen kirjallisuuden klassikko. Teoksessa Dante tekee unenomaisen matkan Helvetin ja Kiirastulen kautta Paratiisiin ja kuvaa niissä näkemäänsä. Hän edustaa syntistä ihmistä, joka taivaallisten oppaidensa avustuksella löytää oikean tien. Tänään ollaan todella ison äärellä. Sain vihdoin luettua Jumalaisen näytelmän. Niin, luettua ja luettua. Helvetti meni helposti, mutta Kiirastuli jo koetteli ja Paratiisissa vähän poukkoilin. Tämä on ilmeisesti hyvinkin yleinen kokemus tämän näytelmän äärellä. Helvetti on teoksen paitsi tunnetuin myös helpoimmin ymmärrettävänä pidetty osa, kun taas Paratiisia pidetään vaikeatajuisimpana…
Saatat myös pitää
Elämää päin – Keskusteluja kiireettömyydestä, malttamisesta, muutoksesta, remonteista, rakkaudesta, Italiasta ja siitä, mikä on riittävästi
Niccolò Ammaniti: Juhla alkakoon – Mitä tapahtuu, kun kesäjuhlat menevät överiksi?
Natalia Ginzburg: Kotina ystävyys – Rakkautta rivien välissä
-
Stefano Benni: Keplo – Mitä jos voisit nähdä tulevaisuuteen?
Italian talousihme toisen maailmansodan jälkeen, kuohuva Eurooppa hulluna vuonna 1968 ja mahdollisuus nähdä tulevaisuuteen: miltä siellä näyttää? Stefano Bennin Keplo (Loki-Kirjat 2004; Saltatempo, suom. Laura Lahdensuu) kertoo Keplo-pojan lapsuudesta ja nuoruudesta 1950–1960-lukujen Italiassa, jossa ajan yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat voimakkaasti Keplon kotikylän asukkaisiin. Keplon elämässä suurta osaa näyttelee myös kello, jonka avulla hän voi nähdä tulevaisuuteen. Stefano Benni tunnetaan Italiassa paitsi omaperäisenä ja humoristisena kirjailijana myös toimittajana ja elokuvakäsikirjoittajana. Minä yritin aikoinaan lukea Bennin Elianto-romaania (1996, suom. 2001), mutta tuskastuin ja luovutin välittömästi. Sen avaruuteen (?) sijoittuva fantasiamaailma oli minulle niin hohhoijaa-osastoa, että en jaksanut vaivautua, vaikka kirjassa kuinka osuvaa yhteiskuntakritiikkiä kuulemma olisikin. Fantasia tai scifi ei vaan kertakaikkiaan kiinnosta. Halusin…
-
Bengt Jangfeldt: Axel Munthe – Tie Caprin huvilalle
Millainen mies oikein on lääkäri–kirjailija–maailmanmatkaaja–naistenmies–eläinoikeustaistelija–seurapiirijulkkis? Entä mitä tekee sfinksi Caprin välimerellisellä paratiisisaarella? Bengt Jangfeldtin Axel Munthe – Tie Caprin huvilalle (WSOY 2010; yhdistelmä ruotsinkielisestä alkuteoksesta En osalig ande (2003) ja englanninkielisestä lyhennetystä laitoksesta Axel Munthe – The road to San Michele (2008); suom. Juhani Lindholm) kertoo ruotsalaisen Axel Munthen (1857–1949) uskomattoman elämäntarinan. Nimensä kirja on saanut San Michelen huvilalta, jonka Munthe rakennutti Caprille ja joka on nykyisin saaren päänähtävyyksiä. Nyt täytyy myöntää, että törmäsin Axel Munthen nimeen ensimmäisen kerran vasta matkatessani itse Caprille viime kesänä. Tai ainakin silloin sen vasta todella huomioin. Mietin, mikä tämä ruotsalainen mies on ja miksi hänen nyt museona toimiva kotinsa on sellainen nähtävyys. Päiväreissulla Caprilla…
-
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin – Keitä ovat Italian renessanssin sankarittaret?
Elämänura aviomiehen omaisuutena, suljetun luostarin nunnana tai halveksittuna prostituoituna. Vai sittenkin jotain muuta? Millaista oli naistaiteilijan elämä renessanssiajan Italiassa? Mia Kankimäki kirjoittaa teoksessaan Naiset joita ajattelen öisin (Otava 2018) ”yönaisista”, rohkeista oman tiensä kulkijanaisista renessanssiajalta tähän päivään. Näitä naisia Kankimäki ajatteli unettomina öinä ja lähti matkalle maailman ympäri heidän jäljissään. Naiset joita ajattelen öisin yhdistelee yönaisten elämäntarinoita Kankimäen matkapäiväkirjaan. Kirja jakautuu kolmeen osaan: ensimmäisessä kerrotaan Karen Blixenistä ja Afrikasta, toisessa 1800-luvun tutkimusmatkailijoista ja kolmannessa kuvataiteilijoista. Olin aiemmin lukenut Kankimäeltä Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (käännetty muuten myös italiaksi: Cose che fanno battere più forte il cuore – nimi on yhtä ihana ja runollinen myös italiaksi!), jota kerta kaikkiaan rakastin. Paitsi että japanilaisen Sei Shōnagonin listaukset Tyynynaluskirjassaan olivat hurmaavia…
Saatat myös pitää
Mauro Mozzarella ja ihmeellinen Italia – Lasten kanssa Italiassa
-
Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta – Määrittääkö synnyinpaikka meidät?
Ikiaikaiset teemat: ystävyys, aikuiseksi kasvaminen, oman tien etsiminen. Millaisia erityispiirteitä ne saavat, kun ympärillä on karu ja julmakin vuoristo? Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta (Bazar 2017; Le otto montagne, suom. Lotta Toivanen) kertoo Pietron ja Brunon ystävyydestä lapsuudesta aikuisuuteen. Milanolainen Pietro viettää kesänsä vuoristossa, jossa ystävystyy köyhän vuoristolaisperheen Bruno-pojan kanssa. Lapsina pojat seikkailevat yhdessä vuorilla, mutta aikuisuus vie heitä eri suuntiin. Vuoret tuovat heidät lopulta kuitenkin uudelleen yhteen, lopulta dramaattisin seurauksin. Cognetti oli minulle kirjailijana uusi tuttavuus. Kahdeksan vuorta on hänen kuudes teoksensa. Se voitti vuoden 2017 Premio Strega -palkinnon, ja palkintoehdokkaana Cognetti oli ollut jo aiemmin vuonna 2012. Premio Strega on Italian arvostetuin kirjallisuuspalkinto, jota on vuodesta 1947 alkaen jaettu…
-
Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät – Mitä avioerosta seuraa?
Mies lähtee, mielenterveys lähtee. Nainen jää kotinsa ja kehää kiertävien ajatustensa vangiksi, ulospääsyä ei ole. Miten ikinä erosta voi selvitä? Elena Ferranten Hylkäämisen päivät (Avain 2004 / WSOY 2017; I giorni dell’abbandono, suom. Taru Nyström) kertoo Torinossa asuvan Olgan maailman romahtamisesta hänen miehensä Marion lähdettyä toisen naisen matkaan. Olgan mieli järkkyy, hänen poikansa ja koiransa sairastuvat ja erikoiseen naapuriin tutustuminen mutkistaa kuvioita entisestään. Elena Ferrante tuskin esittelyjä kaipaa. Tai no – esittelyä hän ehkä nimenomaan kaipaisi, hänen oikeaa nimeään ja henkilöllisyyttään ei nimittäin varmaksi tiedetä. Ferranten (peite)nimi on kuitenkin tuttu viime vuosilta ylistetystä Napoli-sarjasta kertovista monista lehtiartikkeleista ja kirja-arvosteluista. Minäkin olen sarjan kirjat lukenut enkä osaa sanoa niistä mitään, mitä ei olisi…
