Kirjat
-
Elena Ferrante: Tyttären varjo – Mitä äiti saa tuntea?
Hyvää äitienpäivää kaikille asianomaisille! Äitienpäivään liittyvät usein valkeat kermakakut ja valkovuokot mutta äitiyteen itseensä myös tummempia sävyjä. Niitä tunteista tummimpia kuvaa Tyttären varjo, Elena Ferranten tuotannon tuorein suomennos. Elena Ferranten Tyttären varjo (La figlia oscura 2006, suom. Helinä Kangas, WSOY 2020) on kertomus aikuistuneiden tyttärien äidistä Ledasta, jonka rauhalliseksi aiottu rantaloma muuttuu ristiriitaisten tunteiden vuoristoradaksi. Leda sekaantuu muiden rantalomalaisten elämään ja alkaa toimia itselleenkin käsittämättömillä tavoilla. Kenen varjo on tyttären varjo? Olin jo ehtinyt odotella tätä Ferranten uusinta suomennosta, kuten Kevään 2020 uutuuskirjat -postauksessa fiilistelin. Meiltä löytyy Ferrantea kotona kirjahyllystä myös italiaksi, mutta kun kyseessä on Tärkeä Kirja, en halua ottaa sitä riskiä, että jotain tärkeää menee ensilukemalla ohi.…
-
Silvia Avallone: Teräs – Mitä on tyttöjen välinen ystävyys, oikeasti?
Mistä on varhaisteini-ikäiset tytöt tehty? Silvia Avallonen Teräs-romaanissa ei ainakaan sokerista, kanelista, inkivääristä ja kukkasista. Ei ainakaan pelkästään. Silvia Avallonen Teräs (Acciaio 2010, suom. Taru Nyström, Minerva 2014) kertoo kahden teini-ikäisen tytön ystävyydestä ja heidän ja heidän lähipiirinsä näköalattomasta elämästä terästehtaan varjossa. Kurjissa oloissa kunkin on löydettävä selviytymiskeinonsa. Teräksessä on loistavan eläviä henkilöhahmoja ja nuoruuden vimmaista imua. Silvia Avallone on yksi italialaisista suomeksi käännetyistä naiskirjailijoista, joita listasin aiemmin. Listaan on kuitenkin syytä lisätä vielä ainakin Dacia Maraini, Melissa P. ja Rosella Postorino. Heistä Postorinon ensimmäinen suomennettu romaani Suden pöydässä ilmestyikin vasta hiljattain, viime elokuussa. Lisäksi Alda Merinin, Amelia Rossellin, Patrizia Cavallin ja Antonella Aneddan runoja on julkaistu tässä runokokoelmassa, josta…
-
Karanteenikirjallisuutta: Decamerone
Pinnalla nyt: karanteeni- ja kulkutautikirjallisuus. Näihin lukeutuvat ainakin Gabriel García Márquezin Rakkautta koleran aikaan, Albert Camus’n Rutto ja Giovanni Boccaccion Decamerone. Giovanni Boccaccion Decamerone (Il Decamerone 1349–1353, suom. Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen 1947/1963) on italialaisen kirjallisuuden ja samalla länsimaisen kirjallisuuden merkittävimpiä klassikoita. Se on kokoelma varhaisia novelleja, jotka suorasukaisilla juonenkäänteillään viihdyttävät nykylukijaakin. Pian 700 vuotta täyttävä Decamerone on saanut nyt koronapandemian aikaan uutta huomiota. Muun muassa Helsingin Sanomissa kehotettiin hiljattain meitä ottamaan oppia Decameronen nuorten ilosta näinä vaikeina aikoina. Decameronessa pakoillaan mustaa surmaa ruttokaranteenissa, jossa aika kuluu kuitenkin rattoisasti tarinoita kertoen. Ja huh, niitä tarinoita riittää tässä kirjassa satojen sivujen verran, joten ajankulua riittää 2020-luvun karanteeniinkin. Tarina on edelleen…
-
Alberto Giuliani: Kuolemattomat – Onko kuoleman jälkeen elämää?
Ikiaikainen teema elämän rajallisuudesta on aina ajankohtainen. Onko kuolema lopullista? Saammeko vielä toisen mahdollisuuden? Kuolemattomat pohtii teemaa tieteen näkökulmasta. Alberto Giulianin Kuolemattomat (Gli immortali – Storie dal mondo che verrà 2019, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä, Like 2020) on kirjoittajansa henkilökohtainen tarina ikuisen elämän etsimisestä. Löytöretki kuolemattomuuteen johtaa häiritseviin löytöihin ja ravisuttaviin ajatuksiin. Kuolemattomat on yksi tämän kevään uutuuskirjoista, joita käsittelin aiemmin tässä postauksessa. Itselleni myös sen kirjoittaja Alberto Giuliani on uutuus, en ollut hänestä aiemmin kuullutkaan. Hän on italialainen valokuvaaja ja toimittaja, ja Kuolemattomat on hänen henkilökohtainen tarinansa jonkinlaisesta neljänkympin kriisistä. Oman kuoleman pohtiminen vie hänet matkalle maailman ympäri. Vaikka nyt niin trendikäs tunnustuksellinen kirjallisuus yleensä minua kiinnostaakin, kuten täällä kirjoitin,…
-
Umberto Eco: Ruusun nimi – Mikä on kirjan mahti?
#iorestoacasa eli #minäpysynkotona on nyt koronaviruksen koettelemassa Italiassa käytetty tunniste. Onneksi kotona pysytellessäkin voi kirjoista saada seuraa. Ja mitä paksumpi klassikkojärkäle, sitä pidempään siitä on seuraa! Umberto Econ Ruusun nimi (Il nome della rosa 1980, suom. Aira Buffa, WSOY 1983) on keskiaikaiseen munkkiluostariin sijoittuva romaani. Se on klassikko, jossa on monenlaisia aineksia: murhamysteeriä, historiallista kuvausta, faktaa ja fiktiota, uskonnollista pohdintaa ja ennen kaikkea pohdintaa kirjoista ja niiden mahdista meihin. Tämä Ruusun nimi on vähän vaikea pala minulle. Luin kirjan vuosia sitten, kun niin moni oli sitä minulle suositellut ja suorastaan hehkuttanut, mutta muistan, etten ollut kuitenkaan kovin vaikuttunut kirjan luettuani. Asia palasi mieleeni nyt, kun Yle esitti kirjaan perustuvaa TV-sarjaa…
-
Ella Kannisen kirjat: Ellan Toscana ja Kotona Italiassa
Ella Kanninen on taas alkuvuodesta näkynyt televisiossa: hänen Ellan matkassa -ohjelmansa (katsottavissa Yle Areenassa toistaiseksi) viimeinen jakso tuli Teemalta tällä viikolla. Ohjelmassa Kanninen kulkee roomalaisten valloittajien jäljillä Italiasta Saksaan. Myös Ella Kannisen kirjat Ellan Toscana: Kyläelämää Italiassa ja Ella: Kotona Italiassa ovat tutustumisen arvoisia. Ellan Toscana: Kyläelämää Italiassa (Tammi 2016) ja Ella: Kotona Italiassa (Tammi 2017) ovat nojatuolimatkoja Italiaan: kirjoissa on kauniita maisemia, ruokakulttuuria, reseptejä ja kulttuuritietoutta sujuvassa ja viihdyttävässä paketissa. Olen saanut molemmat Ella Kannisen kirjat aikoinaan lahjaksi Signorelta ja muistelen bonganneeni jostain, että Kannisella olisi nyt tekeillä kolmaskin kirja. Jos niin on, sekin aivan varmasti päätyy kirjahyllyymme. Syitä on monia. Italialaisesta ruokakulttuurista ja elämästä Italiassa on kyllä…
